Minllainen suhde teillä on äitinn kanssa?

Ajattelin tässä vain kun oma äitini ole pitänyt yhteyttä minuun tai lapsiini 1½ vuoteen... Ei jouluna, synttärinä....
Mummoni (hänen äitinsä) ja "pappani" (mummon "uusi" mies, ei oikea pappani, mutta ollut mummoni kanssa jos syntyessäni) kuolivat toissa keväänä ja sen jälkeen äitini alamäki alkoi. Hän masentui ja alkoi välttelemään melkein kaikkia, hoito vain työnsä...

Nyt vähän aikaa sitten tämä kaikki johti isäni ja äitini asumuseroon, äitini kävi LOPULTAKIN lääkärissä masennuksensa takia, MUTTA ei edelleenkään yhteyttä minuun eikä lapsiini.

Yritän näyttää kaikille että en olisi millänsäkään asian takia mutta sisälläni olen hukassa ja itsekseni itkeskelen ja mietin mikä minussa on vikana tai lapsissani...

Lapset kyselevät mummoa, ja kerta toisensa jälkeen joudun keksimään verukkeita miksi mummoa ei vain näy- Asumuserosta en ole vielä maininnut..

Kenenkään kanssa en ole asiasta puhunut vaikka sisimmässäni kuohuukin ja tuntuu että kohta en enää jaksa...

 

Siis millainen suhde ja hymiö-merkki tuli vahingossa kun pikaseen koitan kirjotella....

 

Hyvät välit on ja lapset näkevät mummaa aina kun vaan mennään kylään tai on synttäreitä tms. Hänellä ja isälläni ei ole autoa, eivät pääse itse tulemaan ellei haeta. Välimatkaa n. 30 km.

 

Äiti on nro1

 

Mikset puhu kenenkään kanssa??????
SINUSSA ja LAPSISSA ei ole mitään vika!!!!! :hug: :heart: =)

 

viha-rakkaus
Mä en voi sietää sitä mutta tarviin sitä...

 

Mun äiti on aika aktiivinen yhteydenpitäjä . Ollut aina mutta nyt varsinkin kun alkaa ikä painaa eikä pääse enää niin liikkumaan kuin ennen. Puhutaan puhelimessa päivittäin ja parhaimmillaan parikin kertaa. Joskus kun olen kiireinen tai muuten vaan keskittymiskyvytön manailen niitä puheluita mutta tiedän samalla että nyt on mun vuoro olla kuulevana korvana ja juttukaverina...

 

Niin hyvä, että tiedän musertuvani kun hänestä aika jättää :/

 

Ei juuri minkäänlaisia välejä.
Aitini jätti meidät lapset ja isän jo parikymmentä vuotta sitten, sen jälkeen ollaan ihan muutaman kerran tavattu aivan sattumalta. Äidille on viina ja koirat tärkeämpiä kuin me lapset, ja itsestänikin tuntuu, kuin ei minulla äitiä enää olisikaan.
Jaksuja sinulle vaikeaan tilanteeseen!

 

tällä hetkellä tosi hyvät välit käy meillä melkein joka viikko vaikka asuu yli 50 km päässä (on kyllä muitakin asioita tänne) oli meilläkin yhdessä vaiheessa varmaan vuosi ettei nähty ollenkaan mut se johtui siitä että muutin kotoa yhtäkkiä ja sain lapsen nuorena mut nyt äiti on hyväksynyt valintani ja on onnellinen lapsenlapsistaan :heart:

 

lyhensi just mulle 4 farkut jotka olen viime aikoina ostanu aleista,vaikkakin kun erosi isästäna pari vuotta sitte,lähti vaan käveleen ja asuu nyt miehen kanssa olla samanikäsiä lapsia kun mulla,olin varmaan puola vuotta pitämätta mitää yhteyttä.
Kesti aikansa ymmärtää että omalla äidilläki on oma elämä.

 

Niin hyvä, että tiedän musertuvani kun hänestä aika jättää :/

No, sinähän sen sanoit.

Ihana äiti, joka päivä soitellaan ja aina tukena kun tarvitsen, ja silloinkin kun en tarvitse

 

Ei olla kumpikaan kiinnostuneita toistemme elämästä..

 

Meijän äippä on oikeestaan mun paras ystävä, vaikka sen kommentit joskus korpeaa... Mutta voi sille puhua kaikesta silti. On se ihan ihana vaikka välillä hermoon käykin niin pirusti

 

Juuri sopivan hyvät välit. Välimatkaa on 30 km ja nähdään 2 kertaa kuussa ja soitellaan pari kolme kertaa viikossa puolin ja toisin.
Ovat isän kanssa auttaneet meitä monessa asiassa, viimeksi muutossa

 

Ei kovin hyvät.

 

Välit on tosi huonot ja jäätävät. Tiedän ap tarkalleen tunteesi. Omalta äidiltäni kuoli koira 3 vuotta sitten ja siihen meni meidän välit vaikkei ne niin kovin hyvät ole kait koskaan olleet. Äiti masentui täydellisesti ja vaikka vetää masennuslääkettä ym ei tilanne enää koskaan korjaannu. Se ei välitä minusta eikä kahdesta ihanasta lapsen lapsestaan. Joskus kun siellä erehtyy käymään niin tulee tosi paha mieli ja todellakaan emme enää käy. Olen itkeny, huutanu, soittanut mutsin terapeutille jne. Nyt olen luovuttanut. En enää itsekään pidä yhteyttä ja näin on parempi. Tiedän että hän on sairas mutta silti olen vihainen, katkera hänelle. Miten hän voi sulkea elämästään oman lapsensa? Mistään muusta ei puhuta kun koirista ja ne on ajat sitten menneet ihmisten edelle. Minuakin on loukattu niin pahoin tämän 3 vuoden aikana että nyt ei minunkaan tarvitse enää kantaa huolta hänestä...

 

Lyhyesti sanottuna katkeransuloiset välit on äitiini.

 

Hyvät välit :heart:

 

Lämpimät ja läheiset. :heart:

 

Aina on ollut äidin kanssa hyvät välit ja on edelleenkin ja toivottavasti tulee olemaan tästä eteenkinpäin. Äiti on paras! <3

 

Äitini on tosi tärkeä. Soitellaan usean kerran viikossa ja nähdäänkin viikoittain. Koko ajan suhde äitiin tulee tärkeämmäksi. Tosin kyllä äiti ärsyttää ja saa mut kiehumaan, mutta silti :heart:

Ap, pidätkö itse äitiisi yhteyttä? Masentunut ei usein jaksa pitää yllä sosiaalista elämää, siksi se on läheisille rankkaa, he joutuvat tekemään paljon suhteen eteen.

 

Lilii: Olen yrittänyt, mutta en enää jaksa yrittää. Viestiä olen laittanut, äitienpäiväkorttia jne. Olen yrittänyt kysyä mitä olen tehnyt väärin, mutta vastassa täysi hiljaisuus. Isäni laittoi veljeni kanssa lapsilleni joululahjat ja synttärilahjat, he pitävät yhteyttä tiheään, käyvät ja näyttävät että välittävät. Vaikken mikään pikku tyttö enää olekaan, tarvitsisin silti vielä äitini tukeakin. Töissäni on monta mummo-ihmistä jotka kehuvat ihania lapsenlapsiaan ja kertovat mitä ovat heidän kanssaan touhunneet, itsestäni tuntuu pahalta kuunnella kun tiedän lapsieni kaipaavan samanmoista elämää eivätkä mummoltaan rakkautta saa.
Mieheni vanhemmat ovat mahtavia, anoppiani voin pitää melkeinpä varaäitinäni, hänen kanssaan voin jutella mistä vain... Ja lapsia he huomioivat alituiseen, ottavat kylään, soittelevat ja käyvät ja heille olen siitä kiitollinen...