Minkäikäisenä yh:n kannattaa totutella siihen ajatukseen, että ei enää tule saamaan parisuhdetta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Elämäänsä jollakin tavalla pettynyt
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

Elämäänsä jollakin tavalla pettynyt

Vieras
Täytän tänä vuonna 32 ja mulla on yksi alle kouluikäinen lapsi. Olen eronnut jo reilu 4 vuotta sitten ja sen jälkeen ollut vain pari lyhyttä seurustelua.

Olen nyt aivan kamalan ihastunut erääseen mieheen, mutta hän taitaa pitää mua vain kaverina. Syö naista kun toinen ei tajua mua naisena. Aloitetta en uskalla tehdä, koska pelkään vain mokaavani itseni enkä edes tiedä mitä mies tarkalleen ajattelee musta.

Tuntuu etten saa ikinä enää ketään ja haaveet toisesta lapsesta saavat jäädä. En kuitenkaan haluaisi elää sinkkuna lopun elämääni, mutta onko mulla enää mitään toivoa saada uutta kunnollista ja kestävää parisuhdetta? Onko mun vain tyydyttävä kohtalooni ja kestettävä loppuelämä yksin?

Sitten mua ärsyttää sekin jonkun verran, että kaverini joka erosi alkukesästä valittaa ettei saa ketään enää ikinä, kun mä yritän purkaa sydäntäni hänelle tästä asiasta. No hei haloo! Hänellä on erosta alle vuosi ja mulla jo yli 4 vuotta. Sanoo, että on sulla sentään jotakin ollut. Joo pari lyhyttä suhdetta. Mä haluan pysyvän parisuhteen enkä vain jotakin sutinaa!!
 
Miksi sulla ei olisi toivoa löytää sitä oikeaa? :) Olet nuori vielä. Ei kaikki miehet sitä katso onko naisella lapsia vai ei. Mä olin jonkun aikaa kahden lapsen yh ja nyt mulla ihana mies jonka kanssa olen naimisissa ja meillä yhteinenkin lapsi.:)
 
En ole yh, mutta sanoisin, ettei koskaan tarvitse luopua siitä ajatuksesta. Isoisäni jäi leskeksi seitsenkymppisenä ja jonkun vuoden kuluttua löysi leskeytyneen naisystävän. Suhdetta kesti 15-20 vuotta isoisäni kuolemaan saakka, vaikka eivät koskaan saman katon alle muuttaneetkaan.

Eli aina on toivoa.
 
Tuntuu vain niin epätoivoiselta. Jos haluan toisen lapsen niin ei tässä enää paljon ole aikaa. Ei sitä lasta voi heti suhteeseen tehdä. Eli vaikka löytäisin miehen nyt niin menee vielä aikaa ennenkuin oltaisiin siinä pisteessä, että voisi lasta harkita.
 
Alkuperäinen kirjoittaja SugarBabyLove:
Ja en ymmärrä, mikset voisi tehdä aloitetta tuon kaverin suhteen?

Mä en uskalla ja pelkään vain mokaavani itseni. Kun en yhtään tiedä onko mies ihan kaveripohjalla vai voisiko olla jotakin muuta. Mä vain olen ja odotan että mies tekisi aloitteen eli toisin sanoen kärsin kun en saa miestä.
 
Vaikutat aika typerältä. Vai onko sinusta niin, että jos ei alle kolmekymppisenä ole loppuelämän kumppania löytänyt ni sellasta ei löydy ollenkaan?

Ei kukaan jaksa tollasen tyypin kanssa, muutu positiivisemmaks ni ehkä sit.

Ja mikä siinä on, että olis PAKKO olla HETI joku. 4v on aika lyhyt aika vielä, ei sitä tarvitse heti löytää uutta. Ja ohoh, kun epätoivosesti ja HETI sen uuden haluaa, kelpaa kuka vaan... Ja ohoh, taas ollaan alle nelikymppisenä eronnut. Ja kaksi kertaa....
 
Alkuperäinen kirjoittaja UGH:
Vaikutat aika typerältä. Vai onko sinusta niin, että jos ei alle kolmekymppisenä ole loppuelämän kumppania löytänyt ni sellasta ei löydy ollenkaan?

Ei kukaan jaksa tollasen tyypin kanssa, muutu positiivisemmaks ni ehkä sit.

Ja mikä siinä on, että olis PAKKO olla HETI joku. 4v on aika lyhyt aika vielä, ei sitä tarvitse heti löytää uutta. Ja ohoh, kun epätoivosesti ja HETI sen uuden haluaa, kelpaa kuka vaan... Ja ohoh, taas ollaan alle nelikymppisenä eronnut. Ja kaksi kertaa....

Heti?? Kyllä mun mielestä yli 4 vuotta on aika pitkä aika. En ole ketään epätoivoisesti etsinyt koskaan enkä ole heti uutta ollut ottamassa. Mulle ei todellakaan kelpaa kuka vain.

Mä en kyllä oikein ymmärrä tuota sun ilkeää asiaa. :(
 
Miksi tämä yksi ajattelee mun olevan jotenkin kauhean negatiivinen jos tämä asia surettaa mua ja siitä puran sydäntä? Ei kai se nyt tee musta negatiivista joka asian suhteen ja olen jotenkin masenta ihminen.
 
hei ap, täällä kohtalotoveris. saman ikäisiä ollaan, mullakin tulee kohta viis vuotta erosta aikaa. sen jälkeen jotain deittailuja ollut joskus, mutta ei niistä ole mitään suurempaa kehittynyt koskaan. en halua "vaan jotakuta" joten tässäpä sitä sitten ollaan sinkkuna edelleen. olen miettinyt samaa, olenko jo liian vanha löytämään enää koskaan sitä oikeeta rakkautta.. en tiedä.
ja olen lakannut etsimästä ja odottamasta, keskittynyt omaan elämääni ja olemaan onnellinen. ja olenkin. mutta kyllä sitä silti välillä kaipaa rakkautta elämäänsä.

tsemppiä, et oo yksin asian kanssa..
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Miksi tämä yksi ajattelee mun olevan jotenkin kauhean negatiivinen jos tämä asia surettaa mua ja siitä puran sydäntä? Ei kai se nyt tee musta negatiivista joka asian suhteen ja olen jotenkin masenta ihminen.

älä välitä. se on just sitä ihmistyyppiä, jotka tähän asiaan kommentoi "lakkaa etsimästä niin löydät" ja "epätoivoisuus paistaa kauas" jne muita viisauksia. jotka ei pidä paikkaansa millään mittapuulla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja minäkin:
hei ap, täällä kohtalotoveris. saman ikäisiä ollaan, mullakin tulee kohta viis vuotta erosta aikaa. sen jälkeen jotain deittailuja ollut joskus, mutta ei niistä ole mitään suurempaa kehittynyt koskaan. en halua "vaan jotakuta" joten tässäpä sitä sitten ollaan sinkkuna edelleen. olen miettinyt samaa, olenko jo liian vanha löytämään enää koskaan sitä oikeeta rakkautta.. en tiedä.
ja olen lakannut etsimästä ja odottamasta, keskittynyt omaan elämääni ja olemaan onnellinen. ja olenkin. mutta kyllä sitä silti välillä kaipaa rakkautta elämäänsä.

tsemppiä, et oo yksin asian kanssa..

Mulla kanssa tulee kausia kun kaipais jotakuta rinnalleen, mie oon kyllä ollut vasta 2 vuotta sinkkuna.
Elämääni olen tyytyväinen, perusasiat on hyvin kunnossa.
 
Mä löysin omani (olin silloin yh) 32 vuotiaana. Arvelen että yksi syy kaikkeen oli se etten enää (sitä ennen kamala paniikki etten koskaan löydä ketään) etsinyt vaan otin päivät sellaisina kuin tulivat, nautin yksinolosta ja myös touhuamisesta tytön kanssa.
Toinen oli se että hyväksyin OIKEASTI itseni sellaisena kuin olin.
Olipa muuten opettelu parisuhteeseen kun oli jo tottunut päättämään kaikesta itse:)
Voi sen oikean löytää missä iässä tahansa, mummolla oli "ystävä", joka löytyi kun oli 70.
Ai niin, ja saimme vauvan kun olin 37v. Nyt meillä on tomera eskarilainen!
 
Hmm, voihan se olla, että jos mies ei ole osoittanut "sellaista" kiinnostusta tähän mennessä, niin sitten se ei ehkä ole kiinnostunut. Yleensä mies tekee sen aloitteen jossain vaiheessa, jos nainen ei ehdi eka ja mies on ihan normaali tapaus (ei yliujo tms.) ja on kiinnostunut. Mut onhan niitä muitakin miehiä. Tai sitten voit koettaa tätä työkaveria, ei se mitään maksa.
 
Jos lisää lapsia haluaa, niin mä pitäisin "rajana" 40 v. Siis jos siihen mennessä ei ole uutta kumppania löytänyt, niin mahdollisuudet saada vielä lapsia pienenevät. Ei tietysti ole mahdotontakaan, mutta ei enää yhtä todennäköistä kuin kolmekymppisenä. Mutta noin muutoin pitäisin rajana sitä, kun on siinä kunnossa, että on täysin autettava ( = puettava, syötettävä, vaipat vaihdettava, käännettävä jne )
 
Alkuperäinen kirjoittaja lilja:
Hmm, voihan se olla, että jos mies ei ole osoittanut "sellaista" kiinnostusta tähän mennessä, niin sitten se ei ehkä ole kiinnostunut. Yleensä mies tekee sen aloitteen jossain vaiheessa, jos nainen ei ehdi eka ja mies on ihan normaali tapaus (ei yliujo tms.) ja on kiinnostunut. Mut onhan niitä muitakin miehiä. Tai sitten voit koettaa tätä työkaveria, ei se mitään maksa.

Ei se mies mikään työkaveri ole. En mä uskalla yrittää joten taitaa jäädä vain haaveeksi se mies. Tunteet vain ovat niin suuret. :( Pitää varmaan ensin unohtaa tuo mies ennen kuin edes katsoo muita miehiä.
 
Mä päätin eron jälkeen etten taatusti halua enää parisuhdetta, olen tyytyväinen lasteni kanssa ja en tarvi miestä, lapsilla on isä ja se riittää...eli en etsinyt mitään, ikää oli erotessa 31v. Mutta kuinka kävikään, vastaan käveli mies joka vei jalat alta ja tein samoin hänelle..erosta silloin oli tasan vuosi.
Nyt eletään uusperheen arkea ja olen onnellisempi kuin koskaan, ikää 33v.
Eli ei se myöhäistä ole sinulla ollenkaan, olen vain sitä mieltä että täytyy ensin olla onnellinen yksin eikä etsimällä etsiä mitään, kyllä se sieltä vastaan tulee jos on tullakseen :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja minäkin:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Miksi tämä yksi ajattelee mun olevan jotenkin kauhean negatiivinen jos tämä asia surettaa mua ja siitä puran sydäntä? Ei kai se nyt tee musta negatiivista joka asian suhteen ja olen jotenkin masenta ihminen.

älä välitä. se on just sitä ihmistyyppiä, jotka tähän asiaan kommentoi "lakkaa etsimästä niin löydät" ja "epätoivoisuus paistaa kauas" jne muita viisauksia. jotka ei pidä paikkaansa millään mittapuulla.

Vastasin tuohon aikaisemmin, mä olen kans sitä mieltä ettei se etsimällä löydy...muttamia sinkkukavereita pörrää epätoivoisina etsimässä parisuhdetta ja ei ole mitään kaunista katseltavaa, jotenkin menee jo epätoivoiseksi..mutta tämä on vain minun mielipiteeni enkä tarkoita että ap tekisi niin.
Ap:lle toivotan kuitenkin tsemppiä :) ja toivotaan että jossain vaiheessa et ole enää sinkku vaan saat haluamasi parisuhteen ja onnellisen sellaisen.
 

Yhteistyössä