Niitä on niin kauheesti tavallaan, etten jaksa alkaa listaamaan. Mut miten mä mielestäni eroan mulle ennestään tutusta tyylistä omien havaintojeni ja oman kokemuksen perusteella, on ehkä se, että pitää tulla hyväksytyksi sellaisena kun on, ei olla sen parempi, yrittää olla jotakin ja tunteet saa näyttää, saa itkeä. Itsekin itken enkä esitä lapsille jotain feikkivahvaa, koska lapset kyllä aistii kaiken vaikka kuinka esittäisi. Olen oma itseni, olen tosi tunteellinen ihminen ja varmaan tosi erilainen äiti monessa asiassa kun palstan luoma ihanne (jos tiedätte mitä tarkoitan?)
Luotan siihen että olen hyvä, turvallinen ja luotettava. Pidän sanani, pyydän anteeksi jos joudun pettämään lupaukseni. En halua tyrannisoida, mutta haluan että lapsi ei joudu itse tekemään päätöksiä vaan saa olla lapsi kauan. Mä haluan antaa pitkän lapsuuden.
Tossa nyt joitakin.