Minkälaisen väkivallan vuoksi olette tehneet/tekisitte rikosilmoituksen miehestänne?

Meillä on riitoja harvoin mutta ne ovat aika pahoja. Ja mies käy käsiksi. Aluksi se oli tönimistä ja ravistelua, sitten kerran raapi verijäljet mun kasvoihini, ja sitten on ollut potkimista ja hiuksista ravistelua.

Ei jälkiä, paitsi nuo kynnenjäljet.

Meidän avioliitossa on paljon hyvää. Kuten 3kk tyttövauva. Tietysti hermot on välillä kireellä iltaitkujen vuoksi.

Mies myöntää ettei pitäisi käydä käsiksi. Mies on ulkomaalainen, tosin pohjoismaalainen, mutta senkin vuoksi avioero olisi toooosi hankala. Siis lapsen kanssa ja kaikki.

En oikein tiedä kenelle puhua tästä, vai pitäisikö puhua kenellekään. Toisaalta ajattelen että jos tämä oikein pahaksi äityy ja tulee ero niin väkivaltaisuus voisi auttaa minua saamaan tuon vauvan.

Ja toisaalta, riitojen välillä, eli 98% ajasta meillä menee tosi ihanasti, tosi hyvin. Sovimme riitamme, pyydämme anteeksi, puhumme asiat selviksi. Silloin ei enää tee mieli mennä poliisille puhumaan. Tai kenellekään muullekaan.

Hassua mutta vauvaa riitamme eivät tunnu häiritsevän. Nukahtaa vain paremmin kun on kunnon sanasota meneillään

 

Kuulostaa musta enemmän siltä että vauva on jo oppinut pakenemaan unien maailmaan riitojanne.

Minä tekisin rikosilmoituksen mistä tahansa käsiksi käymisestä.

 

Mitäs jos miehesi käy vielä joskus vauvaanne käsiksi?
En haluaisi jatkaa elämääni tuollaisen miehen kanssa.

 

Jättäisin kyllä jo tukkaan käymisen jälkeen...saatika raapimisen...olen aika mustavalkoinen näissä asioissa.
Mutta sinunkin kannattaa miettiä, että aina se sinun lapsesi EI nukahda teidän riitoihin...vaan valvoo ja itkee...

 

Jättäisin kyllä jo tukkaan käymisen jälkeen...saatika raapimisen...olen aika mustavalkoinen näissä asioissa.
Mutta sinunkin kannattaa miettiä, että aina se sinun lapsesi EI nukahda teidän riitoihin...vaan valvoo ja itkee...

Tämän vuoksi olen kovasti yrittänyt saada miestä vakavasti sitoutumaan väkivallattomuuteen. Ja pitämään jotain rajaa noissa riidoissa.

Meillä siis riidellään kunnnolla ehkä kolmen viikon välein, eli ei kovin usein.

Kun olin lapsi vanhempani toki riitelivät lastenkin aikana, mutta sopivat myös enkä muista että olisin niitä riitoja koskaan kokenut pelottavina tai turvattomuutta aiheuttavina, ikävystyttävinä ja typerinä korkeintaan. Mutta he eivät koskaan käyttäneet väkivaltaa :/

 

itse tein aikoinaan siinä vaiheessa kun kävi käsiksi rikosilmoituksen.käräjille mentiin ja oli kyllä niin helpotus päästä eroon.

 

[
Meillä siis riidellään kunnnolla ehkä kolmen viikon välein, eli ei kovin usein.

Ei kovin usein? Mun mielestä tuo kuulostaa tosi tiuhalta tahdilta kunnon riitelylle.

 

Tässä ketjussa on nyt paljon teitä konditionaalissa puhuvia. Ei se sitten tositilanteessa ole ihan niin yksinkertaista :/ Vertailun vuoksi sellainen tilastotieto että naiset elävät keskimäärin noin kymmenen vuotta väkivaltaisissa parisuhteissaan ennen eroa. Siksi toivoisin myös kertomuksia niiltä jotka ovat tällaista kokeneet.

 

Tässä ketjussa on nyt paljon teitä konditionaalissa puhuvia. Ei se sitten tositilanteessa ole ihan niin yksinkertaista :/ Vertailun vuoksi sellainen tilastotieto että naiset elävät keskimäärin noin kymmenen vuotta väkivaltaisissa parisuhteissaan ennen eroa. Siksi toivoisin myös kertomuksia niiltä jotka ovat tällaista kokeneet.

Olen kokenut perheväkivaltaa lapsuudenperheessä.
Siksi en ikinä halua itselleni samaa tai pakota omia lapsiani elämään sellaisesta elämää. Ne asiat eivät unohdu milloinkaan.

 

Millainen kertomus sitten kelpaa? "mies veti välillä turpaan, silti oli ihanaa, ei se usein lyönyt ja oli muuten tosi kiva" <- tuommosen kuvan sun parisuhteestas saa aloitus viestin perusteella.

Jep. Mua lyötiin kerran, se oli ensimmäinen ja viimeinen lyönti.

 

asiat ei aina todellakaan ole niin yksinkertaisia, varsinkaan kun tunteet ovat pelissä.
Äitinä sinun tulisi kuitenkin pyrkiä siihen, että lapsella on turvallinen ja tasapainoinen koti, jossa ei myöskään äiti kärsi. Ymmärsin, että pahoinpitelyt ovat kaikesta hyvästäkin huolimatta aina uusiutuneet ja ne ovat myös todennäköisesti aina rajumpia? Mihin pisteeseen saakka olet valmis odottamaan tai mitä pitää tapahtua pahemmin, että olisit valmis tekemään lopun pieksämisestä.. Hae apua ajoissa, esimerkiksi Naisten linja on paikka, josta saat anonyymisti puhelimitse ohjausta ja neuvontaa.

 

Yksi asia on varmaa ja se on se, että vanhempien väkivaltaisuus ja äänekäs riitely vaikuttaa vauvaan! Lapset yleensä esittävät nukkuvansa (isommat), mutta kyllä kuulevat ja tämä voi olla jopa pelottavampaa kuin tilanteen näkeminen. Lapsen kannalta et voi asiaa mitenkään puolustella, haittaa on ja se on fakta. (itse lastensuojelun työntekijänä näitä tilanteita neän usein).
Toinen asia on teidän välinen parisuhde. Eihän rikosilmoitusta kannata tehdä, ellei aio erota. mitä ihmeen hyötyä siitä olisi? eli niin kauan kun aiot tilannetta sietää, on rikosilmoitustajokseenkin turha tehdä. Poliisit toki kannattaa aina kutsua, jos tilanne menee pelottavaksi. Poliisin kirjauksista jää sitten myös jotain faktaa jatkon kannalta. Ehkä sitä kautta myös saatte lastensuojelulta apua.
Ensisijaisesti neuvoisin teitä ottamaan yhteyttä paikkakunnan ensi- ja turvakotien liittoon ja etsimään palvelua, jolla miestäsi ja tilannettanne voisi auttaa. Turun seudulla tälläinen on Pilari, josta saa parisuhdeväkivaltaan apua.

 

Olen niin mustavalkoinen, että minuun ei tarvitse käydä kiinni, kuin kerran, ja se on siinä. Tiedän , kuulostaa kovin ehdottomalta ja "mitä jos tulis tositilanne". Mutta en vois elää pelossa ja miettiä, koska se taas käy kiinni. En myöskään voi ymmärtää, että joku tällaista sietää. Fyysinen koskemattomuss on JOKAISEN OIKEUS, mistä täytyy pitää kiinni.

Lapsi oppii tosi nuorena väkavaltaisuutta...

 

Yksi asia on varmaa ja se on se, että vanhempien väkivaltaisuus ja äänekäs riitely vaikuttaa vauvaan! Lapset yleensä esittävät nukkuvansa (isommat), mutta kyllä kuulevat ja tämä voi olla jopa pelottavampaa kuin tilanteen näkeminen. Lapsen kannalta et voi asiaa mitenkään puolustella, haittaa on ja se on fakta. (itse lastensuojelun työntekijänä näitä tilanteita neän usein).
Toinen asia on teidän välinen parisuhde. Eihän rikosilmoitusta kannata tehdä, ellei aio erota. mitä ihmeen hyötyä siitä olisi?

Niin. Ajattelin lähinnä että siitä jäisi viranomaisille joku merkintä :/

Ehkä otan asian puheeksi neuvolassa. Tai soitan sinne Naisten Linjaan.

Kiitos teille kinse ja miisa rakentavista kommenteista

 

Yleensä perheväkivalta vaan pahenee vuosien mittaan. Aluksi tukistetaan, sitten lyödään, sitten potkitaan ja sitten... ties mitä. Molemmat teistä pikkuhiljaa totutte tilanteeseen ja väkivalta käy rankemmaksi!

 

mustavalkoisesta ajattelutavasta vielä.. toki on niitäkin, jotka laittavat kerrasta ja se on heidän päätöksensä. Itse en aikoinani laittanut kerrasta poikki, vaan annoin mahdollisuuden miehelleni. Hän hakeutui omalle taholle juttelemaan ja minä omalle ja lisäksi kävimme vielä yhdessä terapiassa. Nyt on takana yli kymmenen lyömätöntä ja onnellista vuotta, eikä tarvitse elää pelossa vaikka välillä riidelläänkin rajusti. Eli meidän tapauksessa hoito auttoi ja parisuhde vahvistui. Mutta apua teidän tulee hakea, se on tosiasia. Asiat voivat riistäytyä kovin nopeasti käsistä.

 

Tässä ketjussa on nyt paljon teitä konditionaalissa puhuvia. Ei se sitten tositilanteessa ole ihan niin yksinkertaista :/ Vertailun vuoksi sellainen tilastotieto että naiset elävät keskimäärin noin kymmenen vuotta väkivaltaisissa parisuhteissaan ennen eroa. Siksi toivoisin myös kertomuksia niiltä jotka ovat tällaista kokeneet.

Täällä yksi tuon kokenut. Kirjoita yv jos haluat, mutta kerron tässä lyhyesti tilanteestamme. Voit toki tässä ketjussakin kysellä.

Minun mieheni aloitti samalla lailla. Ensin löi nyrkkiä seinään, sitten tuli uhkailua, sitten tönäistiin, ravisteltiin, lopulta lyötiin ja kuristettiin. Pidän tosi huonona merkkinä sitä, että vauva oppii nukahtamaan noihin riitoihin. Se on hirvittävän turvaton tunne lapselle, tuntuu tosiaankin siltä, että hän pakenee ahdistavaa tilannetta omaan maailmaansa. Meidän lapset oli tosi pieniä kun lähdin erilleen miehestäni, mutta on turha väittää, ettei se pieneen lapseen vaikuta. :/ Ihan oikeasti, sun lapsesi ei ansaitse sitä, että näkee äitiään pahoinpideltävän. Se on lapselle todella traumaattinen kokemus.

Sun tekstissäsi on kaikki pahoinpidellyn naisen klassiset merkit. Vähätellään väkivaltaa, sitä tapahtuu harvoin tai se on lievää jne. Puolustellaan puolisoa ja väitetään eron olevan mahdoton asia. Ei nähdä että omalla lapsella on oikeus väkivallattomaan lapsuuten jne.

Mä tiedän todella, että tuosta suhteesta ei ole helppo lähteä. Jos mies ei halua hakea väkivaltaisuuteensa apua, se on kuitenkin ainoa vaihtoehto. Uskoa minua, hyssyttelemällä se tilanne ei paremmaksi muutu, mutta pahemmaksi se muuttuu ihan varmasti.

 

Ymmärrän että on toisaalta vaikea erota, kun väkivalta on kuitenkin aika lievää. Itsekin olin aikoinaan samankaltaisessa tilanteessa. Mies läpsi kasvoille avokämmenellä tai puristi ranteista niin kovin että sai minut itkemään. Olisi ollut helpompi lähteä, jos olisin saanut kunnolla turpaan. Jotenkin en kehdannut edes mennä mihinkään valittamaan siitä, kun se oli niin pientä ja pikkumaista kuten koko mies itsekin. Onneksi pääsin kuitenkin loppujen lopuksi eroon tyypistä.

 

Meillä alkoi kaikki uhkailulla ja muutamaan kertaan mies otti kurkusta kiinni jne. Aina pyyteli anteeksi ja lupasi ettei toistu.
Sitten tuli se päivä että löi. Lopputuloksena murusiksi kolahtaneet etuhampaat sen seurauksena että löi avokämmenellä poskeen. Huono tuuri eikä tietenkään tarkoittanut tuollaista tapahtuvaksi mutta kiivastuksissaan läimäytti ja osui huonosti niin että etuhampaat kolahti yhteen ja meni muruiksi.

Tuosta sitten viimein soitin poliisille. Saatiin loppujen lopuksi asiat korjattua ja tuon jälkeen ei ole uskaltanut mitään tuon suuntaista edes tehdä - ilmeisesti säikähti sitä että oikeasti otin yhteyttä poliisiin pelkän uhkailun sijaan. Mies tietää että jos edes sormeaan jatkossa nostaa väärässä tarkoituksessa minua vastaan niin häivyn lasten kanssa joten jää nähtäväksi pystyykö oikeati pitämään kiinni muutoksestaan...kuitenkin onnistunut siinä jo useamman vuoden ajan joten kai sitä jo uskaltaa hieman toivoa että ihminen voi halutessaan muuttua.

 

Itse olen tehnyt siis rikosilmoituksen hiuksista repimisestä, kasvoihin lyömisestä, ranteesta vääntämisestä, olkavarsista ravistelusta, tappamsella uhkaamisesta ja kuristamisesta. Osa noista siis yhtäaikaan tapahtuneita juttuja.

 

http://www.jussityo.fi/

Tuossa linkki mistä on mahdollisuus saada selvää miten mies halutessaan saa apua väkivaltaisuuteen.

 

Potkiminen, raapiminen, nyrkillä lyöminen ja kuristaminen on semmosia, joista itse tekisin ilmoituksen.

Vaikka tietty helppo sanoa, kun ei ole ollut semmoista.

 

Jos se sun miehes ihan oikeesti katuu ja haluaisi itsekin parantaa tapansa, niin varmaan perheneuvola vois olla oikea paikka, menisitte koko perheellä käymään. Itse olen lapsena joutunut perheväkivaltaa katsomaan ja voin sanoa, että se jättää traumat, jotka laukeavat viimeistään kun omia lapsia syntyy..

 

Mies kävi kerran kurkkuun kiinni, minä lähin. Olen aikoinani päättänyt, että kerrankin kun mies koske, se on lähtö. Ja siittä pidän kiinni. Nyt suhde missä kunnolla riiellään ehkä 2-3krt vuodessa. Sellasia pikku kinoja on useemminkin, mutta kunnolla ääntä korotetaan siis vähän. Jotenkin naurettavan kuuloista, että "riidellään tosi vähän, ehkä kolmen viikon välein". Kolmen viikon välein on mielestäni usein, etenkin jos aina käydään käsiks.

 

Kyllä munkin mielestä isot riidat 3 vkon välein kuulostaa aika hurjilta
kerran kuussa koet väkivaltaa, ja vähättelet sitä.
Mulla on kokemusta väkivallasta, sekä lapsena, että aikuisena.
Hirveät jäljet tuommoiinen lapseen jättää. Loppuiän kanstaa taakkaa, joka ei kuulu kannettavaksi.
Miehen sanoin jättäväni jo pelkästä uhkailusta. Siis hän tuli uhkaavasti päälle, käsiksi ei kuitenkaan käynyt.
Kuukauden mietti asioita muualla, kun en kotiin päästänyt, sitten tajusi itse hakea apua burnoutiinsa.