minkä merkkisiä rattaita....


Luulin olleeni ainoa, jolla on ollut rattaiden kanssa ongelmia. Meillä myös emmeljungat, mutta twin city crossit. Jaiks että meinas mennä hermo moneen otteeseen. Takuuhuollossa ovat olleet kahdesti. Ja nyt sitten onneksi toimivat kunnolla. Olin ihan valmis myymään vaunut eteenpäin vikoineen päivineen, mutta edelleen omistan ne ja nyt sitten olen ollut tyytyväinen, etten myynytkään.

Meillä selkänojat kanittivat eikä systeemi toiminut oikein. Sitten runko löystyi niin, että niitit katkesivat ja "tukipuu" vaunujen alla tipahti. Siellä kuulemma oli ollut liian kapea niitti joka ei antanut riittävää tukea...

Muista vioista en ole jaksanut valittaa, vaunut puoltavat, kankaat on kierossa, siis jotenkin vaan epäsymmetriset koko vaunut. Onkohan nää jäänyt jonkun alle?

No mulla on aina kaikkien juttujen kanssa huono tuuri, niin myös vaunujen kanssa. Olen varmasti saanut sen maanantaikappaleen =)
 
samoja juttuja kuulostaa kiellokki teidän rattaissa olevan vikana kun meidän twin cerox:ssa.
Meillä myös useaan kertaan takuu huollossa ollu-tällä viikolla viimeksi ja vaihtoivat nyt sit renkaiden välissä olevan "akselin",puoltavat edelleen vaikka huollossa sanoivat et he kokeilivat ettei enää puolla...kiva pukata lapsia kärryissä kun saa hampaat irvessä vääntää ettei ojaan mene ;)

ettei kyl oikein hinta laatu suhde ole kohillaan....
 

Olen kyllä oikeasti sitä mieltä, että olisipa mulla mitkä rattaat vaan, niin olisin saanut joka tapauksessa viat. Eli jos ostan mersun, minulla on suuri mahdollisuus saada lada. Jos ostan ladan, saan varmasti ladan =), mutta voin positiivisesti yllättyä ladan laadusta ja pidän sitä poschena =) junou! Mutta ei munkaan mielestä hinta-laatusuhde ole ihan kohdallaan näissä vaunuissa. Yhdellä tutulla on kyllä ollut paljon ongelmia brion vaunujen kanssa, eli kaikki kai ne on sitten samanlaisia, tarvitaan vain huonoa tuuri jotta saa olla näiden viallisten vaunujen omistaja. Onneksi kuitenkin huollot meni takuuseen, eikä ainakaan mun tarvinnut ihan kauheesti itseäni puolustaa. Ekalla reissulla kylläkin, mutta toinen menikin jo sitten ihan helposti.

 

Yhteistyössä