Minkä ikäisenä lapsesi oppi syömään lusikalla / haarukalla itse?

Meidän veikkonen täyttää elokuussa 2 eikä lusikkahommat suju yhtään. Nyt juuri on vähän rauhallisempi kausi niin ettei lautanen lennä heti kaaressa kun silmä välttää, mutta lusikka ei vaan tahdo mennä suuhun oikein päin tai ylipäätään suuhun. On syönyt kiinteitä 4 kk iästä ja sormiruokaillut puolivuotiaasta saakka, ja sormin syö edelleen kaiken. Lusikkaa tököttää toisessa kädessä lähinnä rekvisiittana, tai sillä paukutetaan lautasta ja pöytää tai leikitään kaivuria.

Myönnän että olen ollut aika kärkäs syöttämään kun on niin hirveetä sikailua ollut tuo syöminen, välillä ruokailu on todellinen koetinkivi kun poika on heitellyt pöperöt pitkin seiniä, kiipeillyt pöydälle jne jatkuvasti näihin päiviin asti. Nokkamukista lorottaa heti tahallaan pöydälle jos en nappaa mukia kädestä kun on juonut, sättii itseään että "Ei saa kaataa! Kato ny, voi VOI voi voi!"

HUOOOOH... Koskahan nämä meidän ruokailut rauhoittuisi...
 
mä olen antanut lapselle heti lusikan käteen kun on siitä kiinni osannut pitää ja kaikki on aloitelleet sit siinä 1v iässä syömään jo itsekseen,avustettuna tietty mut tuossa vaiheessa alkoi jo omalla lusikalla mennä sapuskat sinne minne kuuluu =)

(sottaista puuhaahan se oli pitkään silti =) )
 
"kahden äiti"
Niin just. Ja meidän 1 v. 10 kk vaan sikailee :( Eikä todellakaan ole kasvatuksen puutteesta kiinni.
En kyllä ota tästä mitään kunniaa itselleni. Päiväkodissa oppivat kuulemma kaikki aika tarkkaan tuossa samassa iässä ;-) 3-4-vuotiaina aloittavat haarukan ja veitsen opettelun. Meillä 4-vuotias jo leikkaa pehmeämmät pihvit itse palasiksi. 5-vuotiaskin osaa, mutta ei viitsi niin usein kuin meidän pienempi.
 
"Äiti"
1,5-vuotias käyttää lusikkaa linkona eikä syö edes sormiruokaa kunnolla. Nälkäiseksi jää, jossei syötä -ja syötänhän minä ennemmin kuin siivoan jatkuvasti keittiön pöytää/seinää/lattiaa/kaappeja/tuoleja.
 
  • Tykkää
Reactions: Myry vaan
Hmm...
[QUOTE="kahden äiti";26645362]En kyllä ota tästä mitään kunniaa itselleni. Päiväkodissa oppivat kuulemma kaikki aika tarkkaan tuossa samassa iässä ;-)
[/QUOTE]

Uskon kyllä, että tuossa iässä on monilla herkkyyskausi. Meillä 1v2kk iässä lapsi oli täysin syötettävissä ja lähinnä sotki omalla lusikallaan. Mietin, että tuleeko tästä mitään. Kun mittariin tuli 1v3kk, lusikka alkoi äkkiä mennä suuhun, eikä aikuinen siitä eteenpäin saanut enää auttaa yhtään.

No nyt lapsi on kohta 1v4kk, ja nykyään hän vaatii saada syödä samoilla välineillä kuin muutkin pöydässä. Eli jos toisilla on haarukat, ei lusikka kelpaa. Lapsi antaa onneksi auttaa vielä ruoan seivästämisessä haarukkaan. Uskomatonta tämä kehitys.

Keittoja tosin ei meillä juuri nyt syödä.
 
Meillä
Kuopus alkoi syödä 1v 3kk iässä myös yhtäkkiä itse, sitä ennen oli saanut syöttää. Samantien alkoi sujuvasti ja sama kuin yllä olevallakin, että lapsi on ihan itse halunnut lusikoida. Jos ei ole meinannut jonkun ruoanpalan kanssa onnistua, sain aluksi auttaa mutta nykyään tekee niin (1,5v.) että itse laittaa sen ruoan lusikkaan sormellaan ja sitten lusikalla suuhun :D Meillä on kyllä kolme perheenjäsentä seurana syömässä pöydässä, että olisiko se mallioppiminenkin vaikuttanut. Muistaakseni vanhempia lapsia joutui joskus syöttämään huomattavasti isompanakin, vaikka taito heillä lusikoimiseen periaatteessa olisi ollut, eivät vaan innostuneet.
 
Hmm...
Alkuperäinen kirjoittaja Meillä;26645588:
Jos ei ole meinannut jonkun ruoanpalan kanssa onnistua, sain aluksi auttaa mutta nykyään tekee niin (1,5v.) että itse laittaa sen ruoan lusikkaan sormellaan ja sitten lusikalla suuhun :D
Just noin tekee meidänkin lapsi, hyvin tärkeänä :D

Meillä on ainokainen, mutta tuo itse syöminen alkoi juuri silloin, kun olimme kaksi viikkoa tiiviisti yhdessä isompien serkkujen kanssa. Joten varmasti esimerkki oli osaltaan kyseessä.
 

Yhteistyössä