Meillä tullaan varmasti kuljettamaan pitkään ja hartaasti. Poju 2v9kk liikkuu vielä ryömimällä ja on odotettavissa että kestää hetken aikaa ennen kuin oppii kävelemään joten saa kyllä istua rattaissa vaikka 5v jos mahtuu.
Tyttö 1,5v ei myöskään osaa kävellä ja on pitkä ikäisekseen (isoveljensä kokoinen) joten hänenkin kohdallaan on jo joskus kysytty miksen päästä rattaissa kiukkuavaa lasta kävelemään itse, sujuisi matka kuulemma helpommin...
Mutta juu, hänkin kulkee rattaissa niin pitkään kun koetaan se hyväksi kulkeutumiskeinoksi. Toki sitä toivoisi että neiti oppisi pian kävelemään, olisi kuitenkin monessa paikassa helpompi liikkua kahden lapsen kanssa tavallisilla rattailla taaperon kävellessä/seisomalaudalla matkustaessa kuin työnnellä tuplia joissa sitä leveyttä kuitenkin on.
Mutta ihan oikeasti, ihmisillä voi olla syynsä miksi lapsi kulkee rattaissa. Kaikista ei näy päällepäin että kävelytaito puuttuu ja joku lapsi voi olla niin isokokoinen että näyttää huomattavasti vanhemmalta. Noin käänteisesti siskoni esikoinen oli hyvin pienikokoinen lapsi ja he käyttivät satunnaisesti rattaita mukana päiväkotimatkoilla lapsen ollessa 3v, usein kotimatkalla rattaissa kulkeutuivat ruokaostokset ja lapsi käveli itse. Toisinaan lapsi pisti ranttaliksi ja huusi kun halusi rattaisiin, sikson ollessa sitä mieltä että nyt kävellään. Joku mummo oli siinä sitten kauhistellut miten julmia vanhempia kun pakottavat juuri kävelemään oppineen lapsen liikkumaan jalkaisin vaikka rattaat on mukana, eihän pienen jalat nyt noin pitkää jaksa.