Toggle sidebar

Minkä ikäluokan ihmisiä nämä haluttomat mummot on?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja uteliaisuuttani kysyn
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
U

uteliaisuuttani kysyn

Vieras
Yllätyksekseen saa lukea usein täällä niistä tapauksista joissa joko omat vanhemmat tai appivanhemmat eivät halua ottaa hoitoon lapsenlapsiaan eivätkä muutenkaan ole kiinnostuneet erityisemmin heistä. Musta se on aika järkyttävä ilmiö ja herää kysymys että onko aina ollut näin vai onko jokin tietty sukupolvi joista on kehittynyt tämä itsekeskeinen isovanhemmuus?

Niinpä kyselen että minkä ikäisiä tai millä luvulla ovat syntyneetä nämä haluttomat mummut (ja papat) jotta vois tehdä jotain päätelmiä? Tai sitten ei.
 
Minun äitini nyt on muutenkin aika narsisti, lapsista hän ei ole koskaan välittänyt ja minä olenkin aivan äitini vastakohta tässä suhteessa.
Äitini on 60v

Anoppi on paljon vanhempi mutta hänelle suotakoot anteeksi ettei hoida lapsiamme millään muotoa kun on todellakin ikää 20v enemmän kuin äidilläni ja hän on hyvin hyvin sairas joten ei todellakaan voisi kuvitella hänen ottavan vastuuta lapsistamme.
Lapsenlapsiin voi myös tutustua ilman hoitosuhdetta ja opin minäkin paremmin tuntemaan anoppini :)
 
Mun äitini on syntynyt 1937 ja isäni 1935 ja nykyään äiti niin pahasti dementoitunut asuu dementiakodissa ja isä vanhainkodissa etteivät pystyisi millään poikaamme hoitamaan. Mutta sisarieni lapset jo reilusti yli20v ja toisen sisaren yli 30v ja silloin olisivat pystyneet hoitamaan mutta ei heitä ole koskaan lastenlapset kiinnostaneet.

Anoppini sen sijaan on kovasti innostunut pojastamme mutta hänellä eräs vakava sairaus ja se rajoittanut esim yökyläilyä jaksaa harvoin ja vain yhden yön kerrallaan yms hän on 64v.
 
no mun mielestä nykyään hoidatetaan lapsia ihan liikaakin isovanhemmilla. Mikä pakko heidän on hoitaa? He on oman hommansa tehneet ja suurimmalla osalla heistä ei ole ollut isovanhempia auttamassa lastensa hoidosta. Meidän sukupolven pitäis vaan saada kaikki ja päästä helpolla.

Jokainen hoitakoon muksunsa ihan itse ja isovanhemmat on sellaista ekstraa siihen muuhun elämään.
 
[QUOTE="jaa-a";29078359]no mun mielestä nykyään hoidatetaan lapsia ihan liikaakin isovanhemmilla. Mikä pakko heidän on hoitaa? He on oman hommansa tehneet ja suurimmalla osalla heistä ei ole ollut isovanhempia auttamassa lastensa hoidosta. Meidän sukupolven pitäis vaan saada kaikki ja päästä helpolla.

Jokainen hoitakoon muksunsa ihan itse ja isovanhemmat on sellaista ekstraa siihen muuhun elämään.[/QUOTE]

Minä olin lapsi 1960-70-luvuilla ja kyllä silloin lapset pistettiin isovanhempien luokse viikoiksi alle kouluikäisenä, koululaisina jouduttiin olemaan koko kesä. Näin oli meillä ja niin oli monella kaverillanikin. Itse jouduin pienestä pitäen vahtimaan pieniä serkkujani, siivoamaan, tiskaamaan ja kitkemään kasvimaata. Olin just päässyt kuudennelta luokalta, kun hoidin kesän huhtikuussa syntynyttä serkkuani. Mummot ei siis leikkineet ja askarrelleet meidän kanssa, mummolaan mentiin palkattomiin töihin. Näin siis, kun mummola oli maatila, jossa asui isovanhempien lisäksi setä perheineen.
 
Jaa-a. Mun isä on 70 ja äitikin jotain 65 ja niillä on ainakin joka toinen viikko hoidossa veljen pienet kaksivuotiaat kaksoset, siis viikonloppuisin sen koko viikonlopun. Viimeksi siellä oli myös mun lapset, 9 ja 14 vuotiaat. Myös siskon lapset ovat siellä olleet hoidossa paljon, mutta ovat nyt jo isoja.


Tästä seurauksena mun lapset haluaa usein mennä omatoimisesti mummille ja papalle ja siskonkin jo aikuiset lapset käy jotakuinkin viikoittain. Mun vanhemmat ei kuole yksin tai ainakaan eivät muumioidu kuoltuaan viikkokausia. Nykyajan isovanhemmat on jotain ihme porukkaa, ne ei jaksaisi mitään. Nää vanhat ihmiset jaksaa. Mun isäkin vaihtaa vaippaa vauvoilta ja kylvettää ja leikittää. Se on varmasti raskasta, mutta kuinka moni isovanhempi voi oikeesti sanoa, että lapsenlapset on niin läheisiä kun mun vanhemmilla?
 
Vanhempani ovat 40-luvulla syntyneet ja vaikka heillä on jo useita lapsenlapsia niin koskaan ei ole kiinnostus lopahtanut niihin. Jokaisen ova avosylin ottaneet vastaan, edelleenkin. No, vanhempani ovat vielä hyvässä kunnossa ja jaksavat mutta heidän asenteensakin on kyllä aina ollut rakastava, välittävä ja jokaisesta lapsenlapsesta kiinnostunut. Että mä en voi muuta kuin kummeksua että onko tosiaan olemassa noin itsekkäitä ihmisiä jotka ei välitä! Enkä mä tällä tarkoita että pitää olla välttämättä ottamassa yökylään tai "ilmaiseen hoitoon" vähän väliä.

Musta tää keskustelu on aika kornia. Mitähän muissa kulttuureissa ajatellaoan, niissä joissa perhe ja suku on kaikki kaikessa? Käyttääkö ne samanlaisia kylmiä toteamuksia että "hoidatetaan lapset ilmasiks anopilla kun se on jo omansa kasvattanut"??? En ihmettele että Suomesta puuttuu kaikki yhteisöllisyys kun ei sitä esiinny edes perheissä!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Peyote:
Mun vanhemmat ei kuole yksin tai ainakaan eivät muumioidu kuoltuaan viikkokausia. Nykyajan isovanhemmat on jotain ihme porukkaa, ne ei jaksaisi mitään. Nää vanhat ihmiset jaksaa. Mun isäkin vaihtaa vaippaa vauvoilta ja kylvettää ja leikittää. Se on varmasti raskasta, mutta kuinka moni isovanhempi voi oikeesti sanoa, että lapsenlapset on niin läheisiä kun mun vanhemmilla?
Click to expand...

Vaikka uhrais koko elämänsä mielellään lastensa eteen, se ei takaa että ketään olisi kuoinvuoteella tai vanhuuden vaivoissa seurana. Lähipiirissä tapaus tälläinen. On hylätty ilman syytä.
Hoitovastuuta ei liikaa pidä isovanhemmille sälyttää, on tosi järkyttäviäki tapauksia, yhdeskin haastattelus muistan kun joku kiertoi että hänen tyttärensä hylkäsi hänet kun hän mutti kauemmas eikä enää koko ajan hoitanut lapsenlasta.
 
Oma äitini 49 eikä koskaan halua katsoa tyttöjäni vaikka asuu 24 km päässä. Appivanhempani ovat samanikäisiä ja asuvat 200km päässä, ottavat lapseni mielellään hoitoon kerran kahdessa kuukaudessa ja ovat 4 päivää kerrallaan.
 
Ei meidän 40-luvun puolivälissä syntyneet lasten isovanhemmat mistään lastenhoidosta ole kiinnostuneet. Se on kermat päältä menoa, vaikka itse ovat aikoinaan saaneet paljon hoitoapua omilta vanhemmiltaan.
 
Mun appianhemmat on syntyneet 40-luun loppupuolella ja hirveetä hinkua ei heillä ole ollut muksuja hoitaa. Veikkaan kyllä, että tämä johtuu enemmänkin siitä, että heillä on lapsia ollut sen verta paljon (molemmilla 4 edellisistä liitoista ja yksi yhteinen, lapsenlapsiakin taitaa olla jo lähemmäs 15 molemmilla), että ovat aikanaan hoitaneet lapsia ihan kyllästymiseen asti. Mun vanhemmat on jokusen vuoden appivanhempia nuorempia ja ovat aina ihan innoissaan ottamassa muksuja hoitoon (meitä on vain minä ja sisko ja meillä 10v ikäeroa, siskolla 2 lasta ja mulle kolmas tulossa).
 
Anoppini, lamasta saakka pitkäaikaistyötön, ahkera sienestäjä/marjastaja/palstaviljelijä on hoitanut tyttärensä lapsia kohtuuttoman paljon, mutta poikansa lapsiin ei ole viitsinyt edes tutustua. Kaikki asuvat Helsingissä niin ettei välimatkaakaan voi vedota...
 
Kai se on ihmisestä kiinni.

Minä olen 51 ja mieheni lapsenlapset ovat usein meillä (minun) hoidossa. Mieskin niitä katselee, mutta hänen sairautensa vuoksi päävastuu on minulla. Mies on 64.

Miehen eksä, lasten oikea mummo, on 62. Mutta hänelle tuntuu olevan matkustelu ja kulttuuri niin aikaaviepä harrastus, että työn ja harrastusten jälkeen ei aika kerta kaikkiaan riitä suloisille pienokaisille, joita mummo kuitenkin voimakkaasti feisbuukissa rakastaa...

Että semmoista.

Ja paljon, mitä se nyt sitten on. Meillä ei koskaan, siis ei koskaan, nykyään enää, ole alle kolmevuotiaat yötä. Miehen sairaus ja oma hektinen työni vaikuttaa tähän; me tarvitsemme yöunemme, emmekä voi ottaa niin pieniä, jotka tarvitsevat öisin paljon apua ja lohtua. Onneksi niin pieniä ei tällä hetkellä ole. Lapsenlapsia on miehellä kuusi kappaletta, iät ovat 5v. - 13 v. Ovat kukin yökylässä ehkä vuoteen noin neljä yötä, joskus useampi kerralla, isommat enemmän kuin pienemmät. Plus sitten kuskataan, viedään, tuodaan ja roudataan... semmoista tavallista elämää.

Kun omat lapset aikanaan saa lapsia, luultavasti yritän jotenkin tuota yöavustusta antaa öisinkin. Toivon, että oma työni olisi silloin helpompaa, ja vielä kuitenkin jaksaisin vauvoja öisinkin kannella. En sitten tiedä mitä teen sairaan mieheni kanssa? Olisikohan miehen lapsenlapsista silloin jo apua...?
 
Äidilläni oli eläessään 68 lastenlasta ja koska ei tasapuolisesti voinut hoitaa kaikkia niin hoiti vain hätätapauksissa. Miehen äiti mielellään viettää aikaa niin meidän 12 v pojan kuin muidenkin miehen sisarusten lasten kanssa ja on nyt 67 v. Tosin meillä poika suht harvoin on päivän tai kaksi koska olemme paljon itse kotona eikä ole koskaan ollut tarvetta hoitaa. Pienempänä oli kauppareissujen ajan välillä koska mummansa halusi viettää aikaa hänen kanssaan.
 
[QUOTE="jaa-a";29078359]no mun mielestä nykyään hoidatetaan lapsia ihan liikaakin isovanhemmilla. Mikä pakko heidän on hoitaa? He on oman hommansa tehneet ja suurimmalla osalla heistä ei ole ollut isovanhempia auttamassa lastensa hoidosta. Meidän sukupolven pitäis vaan saada kaikki ja päästä helpolla.

Jokainen hoitakoon muksunsa ihan itse ja isovanhemmat on sellaista ekstraa siihen muuhun elämään.[/QUOTE]
Tottahan toki, juuri noin minunkin äitini asiasta ajattelee. Lisäksi hän [ilmeisesti] ajattelee, että hän itse ei voisi saada lapsenlapsiltaan mitään, mikä olisi hänen elämässään arvokasta.

Kun nyt on pääasia, että minä hoidan itse omat lapseni, jotka olen ihan itse halunnut, pidän yhtenä elämäni arvokkaimmista asioista sitä, että olin lapsena rakas, tärkeä ja haluttu vieras molempien mummojeni luona.
 
Omat vanhemmat 60-luvulla syntyneitä, hoitavat ainoastaan tarpeeseen, ei "huvikseen". Yökylään esikoinen pääsi kun oltiin synnärillä, mutta muuten parin tunnin keikat on ihan maksimi. Ostelevat kuitenkin kaikkea pientä (vaatetta tmv) lapsenlapsilleen ja kyläillään puolin ja toisin viikottain joten läheisissä väleissä ollaan vaikka eivät mukavuudenhalustaan juuri itse halua hoitaa lapsiamme. Harmittaahan tuo joskus, mutta hyvin tämä toimii näinkin :) (Ei ole mitään rankkaa työelämää tmv mikä selittää jaksamattomuuden vaan ovat vaan puhtaasti mukavuudenhaluisia kun ovat ns "omistaan päässeet jo eroon")

Appivanhemmat 50-60-luvun vaihteessa syntyneet ja fyysiseltä kunnoltaan sen verran huonona etteivät jaksa hoitaa (lähinnä ylipainon takia). Ovat myös usein ties millä puolella suomea asumassa (töiden perässä) tai muulla asialla ja muutenkin kiireisiä etteivät juuri kerkiä näkemäänkään. Ovat kuitenkin kiinnostuneita lapsenlapsistaan ja pyrkivät silloin tällöin ehtimään käymäänkin. Tämäkin on minulle ihan ok. :)

Kummatkin isovanhemmat kuitenkin puhuu toisinaan, että sitten kun lapset ovat n. kouluikäisiä (= omatoimisempia) voivat ottaa hoitoonkin välillä. En vielä hihku riemusta, voi se olla etteivät silloinkaan jaksa vaivautua vaikka nyt siltä tuntuukin, että silloin voisi jaksaa.
 
[QUOTE="jaa-a";29078359]no mun mielestä nykyään hoidatetaan lapsia ihan liikaakin isovanhemmilla. Mikä pakko heidän on hoitaa? He on oman hommansa tehneet ja suurimmalla osalla heistä ei ole ollut isovanhempia auttamassa lastensa hoidosta. Meidän sukupolven pitäis vaan saada kaikki ja päästä helpolla.

Jokainen hoitakoon muksunsa ihan itse ja isovanhemmat on sellaista ekstraa siihen muuhun elämään.[/QUOTE]

Hassu ajatusmaailma, minä taas näen todella tärkeäksi perheiden jaksamisen kannalta, että isovanhemmat ja mielellään muutkin sukulaiset osallistuisivat auttamiseen. Samalla tavalla toivon, että kasvatan pojistani sellaisia tulevia isovanhempia (toivottavasti), että auttavat sitten heidän lapsenlapsia ja niin edelleen. Miksi avun ottaminen vastaan olisi huono asia? Karmea ajatusmaailma sellainen, että olisi jotenkin hienoa vailla tukiverkostoa pärjäillä. Sääliksi käy enemmänkin sellainen ja se joka itse siitä heittäytyy irti, on vain typerä.

Toki autamme myös näitä isovanhempia, harvemmin vain tarvitsevat apua kun ovat toistaiseksi hyväkuntoisia. :)

Pakko ei tietenkään ole, mutta kyllä se omasta mielestä aika itsekeskeistä on jos ei omia lapsiaan ole halua auttaa.
 
Olen siis se mummipuoli tuossa muutama kommentti sitten, jonka luona miehen lapsenlapsia käy yökylässä...

Näin meiltä katsoen on kyllä todella merkitystä silläkin miten lapsukaiset kasvatetaan ja evästetään mummolaan, ukkilaan tai yökylään lähtiessään. On paljon mukavampi hoidella ja yövyttää semmoista yövierasta, joka käyttäytyy mukavasti, jolla on tarpeelliset tavarat mukana, ja mieluusti myös se makuupussi... ettei aina tarvi niitä yhden yön lakanoita pestä ja pyykätä. Mieheni kolmessa lapsessa on yksi jonka lasta on tosi ikävä hoitaa, ja kotoa saadusta asenteesta se on kyllä kiinni. Tykkään lapsista, ei kai ne muuten täällä niin paljon oliskaan, mutta huonoa käytöstä on vaikea sietää.

Ja kyl se kiittäminen on ihan kiva tapa. Kivampi kuin yrmee murahdus...
 
Minun ja miehen vanhemmat ovat kaikki iältään 50-57 vuotiaita. Muut isovanhemmat ovat innoissaan lapsestamme (kyselevät kuulumisia, ottavat syliin, leikittävät ja sanovat jatkuvasti, että tulevat mielellään hoitamaan jos haluamme mennä johonkin jne.) mutta anoppi (miehen vanhemmat eronneet) ei oikein ole kiinnostunut lapsestamme. Lapsi nyt 7 kk mutta ei ikinä muuta kuin tervehtii lasta nopeasti sanomalla "terve", ei ole kertaakaan halunnut syliin vaikka mieheni on usein melkein nostanut lapsen syliin, vaihtaa puheenaihetta jos puhe tulee lapsesta jne. Eli en oikein usko, että anoppi haluaisi ottaa lasta hoitoonkaan.
 
Ei se iästä ole kiinni, vaan ihmisen luonteesta.

Omat vanhempani ovat n. 65 vuotiaita ja miehen vanhemmat n. 75 vuotiaita. Molemmat hoitavat lastenlapsia yhtä innokkaina. 10 vuotta sitten, kun äitini oli vielä työelämässä, niin hän ei ehtinyt yhtä paljon hoitaa siskoni pieniä lapsia. Välimatkaa on kuitenkin n. 2 h, joten kyläilyjä tehdään vain viikonloppuisin.
 

Nappaa liput koko perheen ilmaiseen leffanäytökseen Helsingissä tai Oulussa!

Similar threads

A
Mihin tarvitsemme aivoja?
Viestiä
0
Luettu
760
Aihe vapaa
Aivoton
A

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa