Minkä ikäisenä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja maissinaksu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Meillä annettiin jo ennen puolen vuoden ikää. Sulavat suuhun, joten mitään tukehtumisen vaaraa ei ole. Tavallisesta ruokakaupasta löytyy, sipsiosastolta. Ovat pelkkää maissia (ei suolaa tms.). Nyt on tullut myös vaniljalla maustettuja.
 
Maissinaksuja voi antaa silloin kun alkaa antamaan muita kiinteitä. Monet tuttavani ovat silloin jo antaneet, mutta itse ajattelin odotella lähemmäs puolen vuoden ikään ennen kuin annan. Meillä ei kiinteitäkään aloitella kovin aikaisin, jos vaan maito riittää.
 
Kiitoksia vaan vastauksista! Vaikka suurin osa lähtikin vähän hakoteille...hih ;)

Taidanpa siis kokeilla jo meidänkin pojan kanssa, on jo yli puolivuotias. Mutta ei siis vielä tänään kun on itsenäisyyspäivä mutta jos vaikka huomenna.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!
 

Yhteistyössä