Moi Raitis!
Meillähän esikoinen oli himpun verran alle 2v kun menetettiin kesken raskauden pikkuveli. Olin silloin ihan rikki enkä pystynyt peitellä asiaa mitenkään. Eihän esikoinen silloin ymmärtänyt mitä on tapahtunut, kun ei edes ollut ymmärtänyt, että mun masussa kasvoi vauva.
Asiasta on kuitenkin keskusteltu nyt reilun kahden vuoden aikana tasasin väli ajoin. Koko ajan ollaan kerrottu, että esikoisella on pikkuveikka joka oli niin pipi, että on enkelinä taivaalla ja hällä on siellä hyvä olla. Ettei voinut tulla meidän luokse, kun oli niin kipeä.
Kuolemasta nyt 4v esikoisen kanssa ollaan puhuttu puoli vuotta enemmänkin ja kovasti kyselee, koska me mennään taivaaseen, koska kukakin kuolee ja miksi. Yksinkertaisesti ollaan sanottu, että yleensä kuollaan vasta sitten kun ollaan vanhoja ja ollaan jo mummoja ja vaareja ja kaikki menee joskus taivaaseen enkeliksi. Siellä kaikki joskus sitten tavataan ja kun joku kuolee ja menee taivaaseen, saa olla ikävä ja onkin ikävä. Joskus kun minua itkettää ja on menetettyä poikaa ikävä, olen kertonut että äitillä on ikävä veikkaa, joka on siellä taivaassa ja itku auttaa helpottaa ikävää.
Näin lyhyesti. Esikoinen on ollut tyytyväinen vastauksiin vaikka aika ajoin samoja asioita käydään useastikin läpi. Minusta on hyvä, että asiaa on meillä käsitelty näin "paljon", tällä hetkellä on muutama esikoisen isoisovanhempi todella huonossa kunnossa. Seuraavaksi, jos ja kun kuolemaan liittyviä asioita kohdataan, tuntuu luonnolliselta sanoa, että kuollut menee taivaaseen, sinne veikan seuraksi.
Tiitu ja Leijonanpentu rv 36+3
