Minkä ikäiselle lapselle olette antaneet leipää?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja eräs äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

eräs äiti

Vieras
Siis eli mistä iästä lähtien olette antaneet leipää vauvalle/lapselle? Miten huomioitte suolaprosentin kaupan leivistä vai teettekö leivät itse kotona?

Anteeksi vain pyhä yksinkertaisuuteni, mutta enpä ole ennen vauvoja kasvatellut, kun esikoinen kyseessä.

Toivottavasti joku antaa sitten fiksuja neuvoja. Kiitos kaunis :)
 
Alle vuoden ikäiselle ei suositella suolaa, mutta meillä sekä ravitsemusterapeutti sekä lääkäri sanoivat, että leipää voi antaa jo muistaakseni lapsen ollessa n. 8-9 kk. Meillä lapsi ei sitä nyt kuitenkaan olisi paljoa syönyt, joten kokonaissuolan määrällä ei olisi ollut merkitystä.
 
No sellanen vajaa vuoden ikäinen voi syödä leipää. Mutta täytyy ottaa huomioon myös että millasta. Jos hampaita rupee olemaan, ni kiva järsiä vähän kovempaa leipää josta ei niin lähe palasia. Palaset voi juuttua kurkkuun, siksi pienelle leipää annettaessa tulee olla hyvin huolellinen. Vauva ei vielä osaa pureskella niitä paloja pieneksi eikä ymmärrä vaaraa. Korppu on kans hyvä. Sellasen voi antaa jo puoli vuotiaana, siitä ei lähe paloja kovin herkästi.
 
Meillä ikää reilu 10kk ja ajattelin, että voisi pikkuhiljaa kokeilla sitten leivän antoa. Pelottaa juuri tuo, että on liian pehmeää ja menee väärään kurkkuun.
 
No onko mitään palasia pureskellut ennen? Eli osaako pureskelemisen taidon? Jos tämän hallitsee, ni voit myös paloitella leivän valmiiksi, ni lapsi saa ite ottaa sormin pikkupalasia. Sit katot vaan ettei kaikki palat ole yhtäaikaa suussa. =)
 
ei sitä kannata antaa koskaan. leipä on seuraava saatanasta -ainakin tuon nirsoketjun perusteella.
no joo.
olen repinyt murusiksi joita sitten syönyt niin n 8kk iästä alkaen.
 
olen antanut pienia murusia noin 9kk alkaen pehmeää, vaaleaa leipää. itse olen kanssa aika hysteerinen tuon tukehtumisvaaran kanssa. en uskalla vielä antaa omaan käteen mutta saatan antaa haukata pieniä paloja. lapsi nyt reilu 10kk
 
Neiti tulee nyt 10kk ja olisinko 7kuisesta antanut leipää. Alussa vain tummaa, nyt molempia. Pääasiassa itsetehtyä, maidottomia ja suolattomia. Nyt jonkun verran myös sillointällöin kaupan leipää.

Ihan käteen annan. Vieressä tottakai vahdin tarkkaan, mutta kertaakaan ei ole meinannut tukehtua.
Myös hedelmän paloja syö itse omasta kädestä.
 
Meillä 11 kk ikäinen tyttö vaati jo leipää kun muutkin söi ja annan sitä hänelle. Yleensä kumminkin jotain muuta (esim. maissinaksuja ) mutta päivttäin syö muutaman palan pehmeää kaupasta ostettua leipää.
 

Yhteistyössä