Minkä ikäinen "pärjää" ilman päikkäreitä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja anilliini
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

anilliini

Vieras
Eli minkä ikäinen lapsi pärjää ilman päikkäreitä? Meidän 2-vuotiaan taaperon koko päivärytmi on mennyt ihan sotkuun. Jos päikkärien nukkuminen onnistuu, niin sitten nukkumaanmeno venyy pahimmillaan jopa puoleen yöhön. Jos taas päikkäreitä ei nukuta, niin sitten saattaa kuukahtaa mihin tahansa. Viime aikoina on tosin jaksanut suht hyvin iltaan asti.

Yksi ongelma on se, että herätään "liian" myöhään eli n.klo 8.30, jolloin päikkärit menevät kovin myöhäiseksi. Toinen ongelma on se, että tähän vuodenaikaan on vaikea ehtiä iltapäivällä ulos. Toisaalta en haluaisi herättää kovin paljon aikaisemmin, kun meillä on myös pieni vauva, joka ei suostu menemään kovinkaan aikaisin yöunille.

Siis, onko ihan kamalaa, jos tuon ikäinen ei nuku päikkäreitä. Tuntuu sekin hullulta, että päikkäreille nukuttaminen vie paljon enemmän aikaa kun varsinainen nukkuminen. Poitsu kun on ollut jo vastasyntyneestä lähtien tosi huono nukahtaja. Tiedän, että kaikissa uniartikkeleissa suositellaan päikkäreitä aika "vanhaksi" asti, mutta jos se nukuttaminen on yhtä pakottamista, niin onko sekään sitten oikein?!?
 
varmaan riippuu pitkälti siitä miten pitkät yöunet nukkuu. Meidän esikoiselta jäi 3-vuotiaana päikkärit ja alko nukkumaan sit 13-14 tunnin yöunia. Nyt kun lapset menee hoitoon ni saa kyllä siellä alkaa nukkumaan taas päikkärit tai me ei ehitä arkipäivisin näkemään enää ollenkaan.
 
Meillä tyttö lopetti päiväunet pari kuukautta ennen kuin täytti 3v ja sen jälkeen nukkui yöllä 12 tuntia.

Aika yleistä on että kotihoidossa olevat 3-vuotiaat eivät enää nuku päiväunia kun taas päivähoidossa olevat jopa 5-6-vuotiaat nukkuvat.

Olen kyllä huomannut että näinä pimeinä ja synkkinä syksyisinä päivinä meidän 1,5-vuotias nukkuu enemmän kuin koskaan =) Yöllä 11-12 tuntia ja päivällä 2,5-3,5 tuntia........ Lunta kun tulee niin varmasti unet vähenee ;).
 

Yhteistyössä