Ministeri Elina Valtosen vanha teksti nousi esiin – ”Pidän sen kirjoittamista virheenä”

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Ministeri Elina Valtosen vanha teksti nousi esiin – ”Pidän sen kirjoittamista virheenä”
Vanha kirjoitus on herättänyt keskustelua.

Kokoomuksen kansanedustaja Elina Valtonen on Suomen uusi ulkoministeri.

Ulkoministeri Elina Valtonen (kok) kommentoi Twitterissä hänen nimissään julkaistua kirjoitusta. Kirjoituksessa Valtonen käsittelee Thilo Sarrazinin Saksa lopettaa itsensä: Kuinka pelaamme maastamme -kirjaa.

Valtonen sanoo Twitterissä, että 13 vuotta sitten kirjoitettu kirja-arvostelu ei ollut hänen mukaansa onnistunut.

– Pidän sen kirjoittamista virheenä. En kuitenkaan puhunut enkä ollut kuullut väestönvaihtoteoriasta. En allekirjoita tällaista teoriaa.

Sarrazinin kirja arvostelee maahanmuuttopolitiikkaa, erityisesti muslimiväestön osalta. Valtosen kirjoituksessa hän käsittelee ”saksalaisten katoamista” sekä ”Saksan ja Euroopan islamoitumista”, viitaten Sarrazinin kirjan teemoihin.

Valtonen kirjoittaa vuonna 2010 julkaistussa kirja-arvostelussaan, että islamilainen kulttuuri valtaa merkittävästi jalansijaa Euroopassa jo lähivuosina.

– Oma ajatteluni ja retoriikkani on tottakai kehittynyt vuosien saatossa, enkä ole enää niin mustavalkoinen kuin ennen, Valtonen kommentoi asiaa Twitterissä."

Ihmetyttää miten Elina "Lepomäki" Valtonen on päätynyt kokoomukseen vihreiden ohella Suomen pahimpaan mamutuspuolueeseen. Kokoomus lobbaa EK:ta ja Suomen yrittäjiä, joille mikään määrä kolmansien maiden tulijoita ei ole riittävästi pakolaisbisnesten ja halpatyön pyörimiseksi ja voittojen maksimoimiseksi.
 
Kauniin ja viisaan Elinan pitäisi siis seurata Willeä persuihin.
 
Voisiko joku nostaa Arhinmäen tötöilyt tänne. Kännissä ja läpälläkö?
Elina Valtonen narahti veroparatiisista

Kylläpä Elina selittelee. Käry kävi häpeällisestä toiminnastaan, ei siinä selittelyt auta.

Kansanedustaja Elina Valtosella oli tili veroparatiisissa – näin hän perustelee
Eipä ihme, että kokoomuksessa vastustetaan ja tahallisesti haitataan tällaisen toiminnan kriminalisoimista kun omia "pikku säästöpossuja" sieltä paljastuu.
Elina varmisti jo tällä sen, että uskottavuutta hänellä ei enää ole.
 
👍
 
Valtonen ei ymmärrä ulkopolitiikkaa: kannatti valtion tukea Waffen-SS perinneyhdistykselle!

Viime joulukuussa VilhelmJunnilan (Nats.) tekemää talousarvioaloitetta rahan antamisesta Waffen-SS perinneyhdistykselle kannatti viisi nykyisen
Orpon (Kok.) hallituksen ministeriä, heidän joukossaan nykyinen ulkoministeri Elina Valtonen (Kok.).

Suomessa vapaaehtoisia SS-miehiä on yritetty valkopestä ja selittää että natsipuolueen sotilaalliseen yksikköön liittyneet eivät olisi muka olleet ideologisesti natseja. Missään muussa maassa valtion rahallista tukea holokaustissa avainroolia esittäneen Waffen-SS:n perinnettä vaalivalle yhdistykselle (tai sellaisen kannattamista) ei kuitenkaan ymmärrettäisi muuna kuin tukena uusnatseille.

Tuki Junnilan avustusehdotukselle osoitti Valtosen TÄYDELLISTÄ ulkopoliittisen arviointikyvyn puutetta ja piittaamattomuutta tai ymmärtämättömyyttä Suomen kansainvälisestä maineesta. Ja nyt arvostelukyvytön Valtonen on ulkoministeri. Jos hänellä ei ole ollut liikaa uskottavuuspääomaa ennenkään, niin tämä paljastus murentaa loputkin. Kun tieto Valtosen natsimyönteisyydestä leviää ulkomaille hänen mahdollisuutensa hoitaa ulkosuhteita heikkenee oleellisesti. Suomen etu olisi, että Valtonen eroaa ministeripaikaltaan.

Lähde: Iltasanomat.
 
"Essayahin lisäksi myös muun muassa nykyhallituksen sisäministeri Mari Rantanen (ps), oikeusministeri Leena Meri (ps) ja sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso (ps).

SS-miesten perinneyhdistyksen rahoituksen puolesta äänesti yhteensä 24 perussuomalaista, kolme kristillisdemokraattia ja kaksi kokoomuslaista."
 
Tähän huomauttaisin, että sekä Valtonen että Essayah ovat tähän väitteeseen vastanneet, etteivät ole kyseistä ehdotusta kannattaneet.
 
Onko tämä ihminen tehtäviensä tasalla??

"Elina Valtonen antoi haastattelun ”afrikkalaisdiplomaateille” – Olivatkin venäläisiä huijareita
Huijarit onnistuivat venäläismedioiden mukaan saamaan haastattelun myös Ruotsin ulkoministeriltä ja puolustusministeriltä."

Vastamediassa ei ainakaan luotto Valtoseen ole korkealla.
Ulkoministeri Elina Valtonen vei takinkääntönsä uudelle tasolle: "En kirjoittanut itse tekstejäni" | Verkkomedia (uvmedia.org)
Agenda 2030 – Elina Valtonen vakuuttaa Suomen kulkevan globalismin agendojen kärjessä | Verkkomedia (uvmedia.org)
Ulkoministeri myöntää huijanneensa suomalaisia | Tampereen Sanomat
 
Jos tällainen "erhe" olisi
Onko tämä ihminen tehtäviensä tasalla??

"Elina Valtonen antoi haastattelun ”afrikkalaisdiplomaateille” – Olivatkin venäläisiä huijareita
Huijarit onnistuivat venäläismedioiden mukaan saamaan haastattelun myös Ruotsin ulkoministeriltä ja puolustusministeriltä."

Jos tällainen "erhe" olisi tapahtunut edellisen hallituksen aikana, oppositio ja sen kannattajat huutaisivat jo pää punaisina ja kirjoittaisivat vaatien eroa.

Vaan ei nyt.
 
Jos tällainen "erhe" olisi

Jos tällainen "erhe" olisi tapahtunut edellisen hallituksen aikana, oppositio ja sen kannattajat huutaisivat jo pää punaisina ja kirjoittaisivat vaatien eroa.

Vaan ei nyt.
Aivan oikein. Kaikki mitä kauhukabinetti tekee painetaan villasella.
Anna-Maja Henriksson julkaisi muistelmakirja. Minua kiinnostaisi tietää minkä puolueen kansanedustaja sekoili taksissa ja harrasti paritusta kymmenvuosikymmenellä.
 
Yhteistyössä