V
vierailija
Vieras
Ministeri Elina Valtosen vanha teksti nousi esiin – ”Pidän sen kirjoittamista virheenä”
www.iltalehti.fi
Vanha kirjoitus on herättänyt keskustelua.
Kokoomuksen kansanedustaja Elina Valtonen on Suomen uusi ulkoministeri.
Ulkoministeri Elina Valtonen (kok) kommentoi Twitterissä hänen nimissään julkaistua kirjoitusta. Kirjoituksessa Valtonen käsittelee Thilo Sarrazinin Saksa lopettaa itsensä: Kuinka pelaamme maastamme -kirjaa.
Valtonen sanoo Twitterissä, että 13 vuotta sitten kirjoitettu kirja-arvostelu ei ollut hänen mukaansa onnistunut.
– Pidän sen kirjoittamista virheenä. En kuitenkaan puhunut enkä ollut kuullut väestönvaihtoteoriasta. En allekirjoita tällaista teoriaa.
Sarrazinin kirja arvostelee maahanmuuttopolitiikkaa, erityisesti muslimiväestön osalta. Valtosen kirjoituksessa hän käsittelee ”saksalaisten katoamista” sekä ”Saksan ja Euroopan islamoitumista”, viitaten Sarrazinin kirjan teemoihin.
Valtonen kirjoittaa vuonna 2010 julkaistussa kirja-arvostelussaan, että islamilainen kulttuuri valtaa merkittävästi jalansijaa Euroopassa jo lähivuosina.
– Oma ajatteluni ja retoriikkani on tottakai kehittynyt vuosien saatossa, enkä ole enää niin mustavalkoinen kuin ennen, Valtonen kommentoi asiaa Twitterissä."
Ihmetyttää miten Elina "Lepomäki" Valtonen on päätynyt kokoomukseen vihreiden ohella Suomen pahimpaan mamutuspuolueeseen. Kokoomus lobbaa EK:ta ja Suomen yrittäjiä, joille mikään määrä kolmansien maiden tulijoita ei ole riittävästi pakolaisbisnesten ja halpatyön pyörimiseksi ja voittojen maksimoimiseksi.