V
vieras
Vieras
Mies ryhtyi yrittäjäksi tuossa pari vuotta sitten. Firman tulot on 5000 euroa kuukaudessa, mutta menoja on niin paljon (ostot, verot jne), että pystyy maksamaan itselleen palkkaa noin 1000 euroa kuukaudessa, ei enempää. Mies tekee töitä noin 12 h päivässä arkipäivisin ja viikonloppuisin noin 6-8 tuntia päivässä. Itse en näe tässä järkeä, mutta mies on kovin vakuuttunut, että tästä se lähtee.
Huonon taloudellisen tilanteen vuoksi jouduin menemään töihin jo kun nuorin kolmesta lapsesta oli 1,5-vuotias. Tuon talouteemme noin puolet enemmän rahaa kuin mieheni, joten maksan yksin lasten hoitomaksut ja lisäksi puolet asuntolainasta, sähkön, roskistyhjennyksen, vesimaksun jne yleensä maksan yksin.
Tuo vielä menee, ei meillä erotella rahoja, eikä periaatteessa lasketa kotitöitäkään, mutta kun minä teen yksin koko perheen kotityöt. Teen aina ruoan, siivoan aina yksin, pyykkihuollon hoidan yksin, myös yksin hoidan mm. lasten vaatehankinnat jne. Mies käy silloin tällöin kaupassa ja aamuisin useimmiten vie lapset hoitoon ennen töidensä aloittamista, kaiken muun teen minä.
Kuitenkin, ei mies kait? laiskottele. On vaan aina töissä. Minä teen omat työni rivakasti (vähintään 8h päivässä joudun kuitenkin joka arkipäivä töissä olemaan), sen jälkeen rivakasti yritän hakea lasten hoidosta ja teen perheelle ruoan, teen kotitöitä ja olen lasten kanssa (mies ei ehdi olla lasten kanssa kuin harvoin, koska tulee kotiin siinä klo 19-20 maissa yleensä).
Miehen mielestä tämä on reilu jako, koska kumpikaan meistä ei laiskottele. Mies painaa töitä siinä missä minäkin. Ts. aikaa hänellä menee firman pyörittämiseen yhtä paljon kuin minulla menee aikaa yhteensä palkkatyöhöni ja kotitöihin.
Olen vaan hirveän väsynyt. Toisin kuin mies, minä en henkilökohtaisesti ole valinnut tätä puurtamista kohdalleni. Olen kuin yh, paitsi että teen miehellekin ruoat ja pesen hänenkin pyykit.
Ei mies laiska ole, osallistui ennen yrityksen perustamista paljonkin, mutta ei enää ehdi. Olen vaan niin mielettömän väsynyt ja yksin