Minä olen se paska, joka ihastuu, vaikka ei haluakaan luopua entisestä kumppanista...

[just]

Onko muita, jotka jakavat saman kohtalon??

Minulla on mies, johon aikanaan rakastuin sydänjuuriani myöten, mutta vuodet toivat paljon pahaa mukanaan, toki hyvääkin kuten yhteiset lapset.

Nyt olen taas niin ihastunut, mutta tiedän koko ajan etten miestäni vaihtaisi mihinkään (ihan jo lasten vuoksi ja meidän rakkaudentäyteisen menneisyyden) vaikka toki haaveilen vaikka mistä ja en ikinä ihastu yksipuolisesti.

Tämähän lienee oire huonosta itsetunnosta??

Mieheni tietää ihastukseni ja ei heistä kai ole pahoillaan, kun en ikinä mene sen pitemmälle... jos nyt ei sitten ole poikkeus...

 

[yökyöpeli]

Eihän siinä ihastumisessa mitään pahaa ole. Mutta jos kuitenkin oot aatellu mennä pitemmälle, niin turha sitten jälkikäteen vinkua. Todennäköisesti se ihastus ei sitten ollutkaan se unelmien prinssinakki, arki tulee siinäkin vastaan. Ja miehes ei sitten lapsien kanssa enää otakkaan sua avosylin kotiin vaan lemppaa pihalle ja näät lapsias jokatoinen vkl. Eli kannattaako...

 

[Just]

Eihän siinä ihastumisessa mitään pahaa ole. Mutta jos kuitenkin oot aatellu mennä pitemmälle, niin turha sitten jälkikäteen vinkua. Todennäköisesti se ihastus ei sitten ollutkaan se unelmien prinssinakki, arki tulee siinäkin vastaan. Ja miehes ei sitten lapsien kanssa enää otakkaan sua avosylin kotiin vaan lemppaa pihalle ja näät lapsias jokatoinen vkl. Eli kannattaako...

Tietenkään ei kannata ja siksi en teekään niin. Muistan aina loppujen lopuksi juuri tuon eli arki tulee joka suhteeseen.

Mutta ihastumisia tulee ja menee...säännöllisesti.