Minä en tiedä kuka enää olen? Onko samanmoisia kokemuksia?

[ålle]

Olen edelleen samaa lihaa, mutta sisältä olen muuttunut. En tunne enää itseäni. En tiedä kuka olen. En tiedä millainen olen tai haluaisin olla. Tunnen vain tämän sairastetun masennuksen muuttaneen minua niin perusteellisesti, ettei ole edes perustuksia mille itsensä rakentaa.

 

[Non compos mentis]

:hug:

Olet suuren löytöretken alussa. Kunhan vain lupaat rakastaa itseäsi, mitä sitten itsestäsi paljastuukaan ja ole kaikelle avoin.

 

[pussihukka]

Mulla on ollut joskus samanlainen fiilis. Olin silloin myös masentunut syvästi, että toivoin kuolemaa ja haudoin itsemurhaakin. Mutta aika vierähti, ja olen itsetutkistellut mun haaveitani ja pyrkinyt niitä kohti jollain tavalla. Nykyään on onnellisuus lähes huipussaan, enkä olisi ikinä kuvitellutkaan voivani tälläisessa olossa, etten itke joka päivä enkä halua kuolla.
Onko sinulla haaveita itsesi suhteen?

 

[ap]

Mulla on ollut joskus samanlainen fiilis. Olin silloin myös masentunut syvästi, että toivoin kuolemaa ja haudoin itsemurhaakin. Mutta aika vierähti, ja olen itsetutkistellut mun haaveitani ja pyrkinyt niitä kohti jollain tavalla. Nykyään on onnellisuus lähes huipussaan, enkä olisi ikinä kuvitellutkaan voivani tälläisessa olossa, etten itke joka päivä enkä halua kuolla.
Onko sinulla haaveita itsesi suhteen?

Eipä oikeastaan. Lähinnä "selviydyn".

 

[Neith]

mulla oli sellainen olo, ja se lopulta suisti mut ihan tosissaan masennuksen ja ahdistuksen syövereihin, avioliitto hajosi jne.

olin vuosikausia yrittänyt olla joku muu kuin minä, jotain mitä kuvittelin että mun pitää olla.. eikä sellainen toimi..
lopulta siis aloin tosissaan etsimään taas sitä omaa itseäni ja nyt olen sellainen kuin kuuluukin

 

[ap]

:hug:

Olet suuren löytöretken alussa. Kunhan vain lupaat rakastaa itseäsi, mitä sitten itsestäsi paljastuukaan ja ole kaikelle avoin.

Löytöretki. Se oikeastaan kuulostaa positiiviselta. Mutta entä jos se mitä löydän, onkin jotain kamalaa ja kauhea pettymys? Entä jos mielikuvat, toiveet, tarve ja todellisuus eivät kohtaa missään vaiheessa. Entä jos en löydäkään mitään. Oikeastaan aika pelottava ajatus. Ikuinen sielun tyhjyys.

 

[Non compos mentis]

:hug:

Olet suuren löytöretken alussa. Kunhan vain lupaat rakastaa itseäsi, mitä sitten itsestäsi paljastuukaan ja ole kaikelle avoin.

Löytöretki. Se oikeastaan kuulostaa positiiviselta. Mutta entä jos se mitä löydän, onkin jotain kamalaa ja kauhea pettymys? Entä jos mielikuvat, toiveet, tarve ja todellisuus eivät kohtaa missään vaiheessa. Entä jos en löydäkään mitään. Oikeastaan aika pelottava ajatus. Ikuinen sielun tyhjyys.

Tuskin sinä sieluasi tyhjänä löydät. Tai sitten olet jonkinlainen zen-luonne, joka on oppinut luopumaan, eikä enää edes kaipaa mitään. Ei sekään paha ole.

 

[kuulta kyselen]

Joo, elämäni on palapeli, jota en millään saa kasattua. On vain irrallisia osia, jotka ei millään tunnu sopivan yhteen, niin että muodostuisi joku järkevä kokonaisuus. En todellakaan tiedä mitä haluan ja kuka olen. Ikää vähän reilu 30. Perhe, ammatti, oma talo, mutta ei kovin paljon ystäviä. Minkä ikäinen ap?

 

[veiras]

Mulla on samanlainen fiilis. Masis takana päin ja nyt suuntaan kohti tulevaa mutta on sellainen tunne, että nyt oikeasti löydän itseni. Se eksyksissä oleva tyttö on alkanut tulla esiin. Pitkä tie on edessä mutta nyt ehkä ? osaan olla itselle armollinen Jaksamisia ja iso hali täältä.

 

[Rukoilijasirkka]

Jossain vaiheessa oli tunne, etten oikein tiedä kuka olen... Mutta siihen auttoi se, että tajusin, että voin olla ihan millainen itse haluan ja että se on tärkeintä, millainen itse haluan olla. Pien taas tiesin, kuka ja millainen olen.

 

[ap]

Joo, elämäni on palapeli, jota en millään saa kasattua. On vain irrallisia osia, jotka ei millään tunnu sopivan yhteen, niin että muodostuisi joku järkevä kokonaisuus. En todellakaan tiedä mitä haluan ja kuka olen. Ikää vähän reilu 30. Perhe, ammatti, oma talo, mutta ei kovin paljon ystäviä. Minkä ikäinen ap?

Samanikäinen