miltä tuntuu saada lapsi näin nuorena?

millaista on saada lapsi esim. juuri kun on täyttänyt 19wee?
mulla on sellanen olo et oma elämä loppuu siihen. mut toisaalta se olis varmaan hienoa. miltä nuorista isistä on tuntunut?
mitä vanhempanne on sanoneet kun on kuullu raskaudesta?
olisi kiva tietää kokemuksista kun itse en ole aivan varma joudunko samaan tilanteeseen kuin te... :/

 

mää olin ainakin onnessaan kun sain pojan 17vuotiaana. pojan isä ei hyväksyny sitä kun oli vielä niin nuori. se kuitenki oli meidän kanssa puoli vutta pojan syntymän jälkeen.
ihan hyvin kyllä on menny pojan kaa kolme vuotta. en vaihtais päivääkään poissa.

 

minä sain pojan kk sen jälkeen kun täytin 19 wee, oli kyllä yllätys(mukava sellainen)...äitini alkoi itkemään(opiskelun takia),onneksi lukiossa opiskelu oli loppuvaiheessa(kirjoitukset), sittenpä äiti tajusi että opiskeluja voi jatkaa vuden jälkeen...nyt on paras mummo maailmassa meidän pojalle.
Isästä en osaa mitään(sii nuoresta),koska meidän iskä on 28wee,eli oli jo aikakin tehdä vaavelin...
Eli elokuussa menen opiskelemaan,poika on silloin 11 kk ja iskä vahtii... hyvin ollaan pärjäilty...

 

hyvältä..isukilta myös.. :heart:

 

hyvältähän tuo tuntui, kun oli suunniteltu juttu. Ensin vähän jännitti tietenkin, miestä hieman enemmän. Jotkut tutut/sukulaiset olivat ihmeissään ratkaisustamme, toiset kannustivat kovin.
Onhan tuo hieman menoja rajoittanut, mutta ei se mikään iso juttu ole.

 

hyvältä tuntuu eikä kaduta päivääkään.mielestäni on ihana olla kotona ja katsoa pojan kasvavan sain pojan juuri ennenkuin täytin 18

 

ihan rehellisesti sanottuna tuskin se äidin iästä riippuu mitenkään, miltä oman lapsen saaminen tuntuu. muuttuuhan elämä perusteitaan myöten, mutta mä en oo esikon syntymän jälkee ees muistanu mitä on olla ilman lapsia ja sinkku. kaikki muuttu niin perusteellisesti sillä hetkellä että kaikki näytti erilaiselta. eli mä en pysty vertailemaan elämää lasten kanssa, ja elämää ennen lapsia, en myskään pysty kertomaan mitä on tulla nuorena äidiksi, ku mulla ei oo minkäänlaista kokemusta vanhana äidiksi tulosta...

öh, aika monimutkanen toi sepitys, mut tarkotus oli siis sanoa, että nuorena äidiksi tulo tuskin on sen kummempaa ku kymmenen vuotta vanhemmillakaan, ja mitään en vaihtais pois.

 

minä täytin marraskuussa (2003) 19v ja tyttö syntyi tammikuun alussa 2004. eipä tuo mun elämä vielä ole loppunut. sehän tietysti riippuu siitä mitä sinä elämänä pidät. jos sun elämä on baareissa ramppaamista tai muuta vastaavaa johon lapsi ei sovi niin kai se sitten sun kohdalla loppuu! ei sillä, itsekkin olin kova menemään, mutta ei se mun elämä kuitenkaan ollut...

 

Mä sain esikoisen kun olin 16v ja täytin 1,5kk sen jäkeen 17v.Mun mielestä oli ihanaa saada lapsi. :heart:
Mulla oli aika meneväinen nuoruus siinä 11-15v.Ja en oo ikinä katunut että nyt se on elämä ohi kun ei saa vapaasti mennä.Vaan päinvastoin :heart:

 

noh....


kun sain tietää raskaudestani olin ihan että ei siinä mitään tulee kun on tullakseen ja oltiin varmoja että pystytään hoitamaan ja muutenkin.... kun poika syntyi.... menin ihan shokkiin... tuntui epätodelliselta..... mutta nykyään... eipä edes muistu mieleen mitä elämä voisi olla ilman poikaani.... pojan isä on ihan rakastunut poikaansa.... ja näyttääkin sen enemmän kuin minä...

 

\

millaista on saada lapsi esim. juuri kun on täyttänyt 19wee?
mulla on sellanen olo et oma elämä loppuu siihen. mut toisaalta se olis varmaan hienoa. miltä nuorista isistä on tuntunut?
mitä vanhempanne on sanoneet kun on kuullu raskaudesta?
olisi kiva tietää kokemuksista kun itse en ole aivan varma joudunko samaan tilanteeseen kuin te... :/

tähän vois oikeesti vaatia vastauksia niiltä, jotka on just saanu esikoisensa, ja jotka ehkä vielä muistaa mitä se elämä on ennen vauvaa...
mitään muuta en sano, ku että raskausaika valmistaa hyvin vanhemmuuteen, elämä ennen lasta tuntuu etäiseltä ja melkein mitättömältä, mut ei se elämä siihen lopu. ajattele asiaa niin, että ainoa mitä et voi vauvan kanssa tehdä, on mennä baariin tai muihin yleisiin ryyppypaikkoihin. mun elämää ei oo kaks lasta kummemmin rajottanu, saan mennä yksin ku haluan, ja pystyn myös lasten kanssa tehdä kaikkea mitän tahdon.
tosta nuoren isän reaktiosta en osaa sanoa mitään, ku oma mies on mua 9v vanhempi, ja silloin jo 27 ku esikko synty. miehen vanhemmat oli onnessaan, mun omat raivoissaan.... mut hyväksi käänty, nyt mummot papat ja vaarit on kaikki polvillaan meidän pikku herrasväen edessä

 

moi. mä oon nyt 19, täytän 20 loppuvuodesta ja esikoinen tulossa .eilen oli laskettuaika. poikaystävä otti asian hyvin, innostu oikein paljon, hommas duunipaikan ja muutetiin yhteen kolmioon. mulla kesti vähän aikaa totutella kun oli yllätysraskaus.

mun vanhemmat otti asian tosi hyvin, äiti itki onnesta ja on hössöttäny ihan hitosti iskä oli hieman hitaampi, ei se osannu alux sanoo oikein mitään. mutta nyt se on sisäistäny että siitä tulee pappa. äijän porukat osti vaunut ja on tosi innoissaan. heille itselleen syntyi iltatähti maaliskuussa joten on sit leikkikaveri.

toki mua harmittaa kun koulu jäi kesken, mutta kerkee sen sit äippäloman jälkenkin suorittaa.

 

itse täytin 19v kun sain tyttäreni. kaikki meni hyvin, ei elämä siihen loppunut. =)

 

Meistä kummastakin tuntuu aivan ihanalta.
Vaavi tulee marraskuussa ja isukilla sillon synttärit, täyttää 21. Mä ite täytän tammikuussa 20.

 

Heips... itse oon yhdeksäntoista ja esikko tulossa... olin kahdeksantoista kun aloin odottamaan.. tunteet on poukkoillut laidasta laitaan, mutta sepä on ihan normaalia kun hormonit juoksnetelee miten sattuu... lapsen isän kanssa ei seurustella erottiin just ennen kun sain tietää poitsua odottavani, aluksi otti asian hyvinkin negatiivisesti mutta pidin pääni enkä aborttiin suostunut ja se oli oikea ratkaisu... Exä on nyt lämmennyt asialle ja on ainakin jotenkuten mukana hommassa minkä töiltään kerkiää, itse lähden mammalomalle sitten syksyllä ja lokakussa pikkumiehen olis tarkotus tulla maailmaan se viimeistään sulattaa isin sydämen äläkä sano joutuvasi tilanteeseemme, onhan sinulla valinnan mahdollisuus.. ja mun mielestä mää pääsin muiden joukkoon jotka täällä odottavat.. :hug:

 

Itse täytin viime huhtikuussa 19, tyttäreni syntyi toukokuussa. Aluksi tuntui että seinät kaatuu päälle; vanhemmille pelotti kertoa, koulut oli kesken eikä oltu lapsen isän kanssa yhdessä. Hienosti he sen kuitenkin ottivat, nyt ovat tärkeä tuki elämässä silloin kun tuntuu että ei ihan omin voimin jaksa..
Lapsen isän kanssa ei edelleenkään olla yhdessä, hän on käynyt tytärtään kahdesti katsomassa mutta en ole häneltä sen kummemmin apua saanut.
Nyt kun muistelen aikaa taaksepäin, olen todella iloinen, että valitsin näin. Minulla on kolme kuukautta vanha ihana tytär ja rakastan häntä yli kaiken! Äitinä oleminen on ihanaa, tosin välillä todella rankkaa, mutta se pieni vauvan hampaaton, palkitseva hymy saa kaikki "huonot päivät" tuntumaan mitättömiltä..

Koulun käyn loppuun sitten kun ehdin, nyt nautin ajasta kotona lapseni kanssa, vauva on kuitenkin niin lyhyen aikaa pieni!

Elämäni ei todellakaan loppunut lapsen saantiin, siinä alkoi vaan täysin uudenlainen vaihe. Suunnitelmathan siinä meni täysin uusiksi, mutta se on vain järjestelykysymys

Voimia sinulle päätöksen tekoon!

 

Ihanalta on tuntunut. Oon 19 vuotta (tänä vuonna 20) ja tyttö syntyi kesäkuussa. Raskautta tavallaan suunniteltiin kun ajateltiin näin että tulee jos on tullakseen, eikä se ollu meille mikään suuri yllätys. Vanhemmat otti asian tosi hyvin, kaikki mummut itki onnesta ja papatkin tykkäs. Koulun oli jo ehtinyt käymään ja olemaan töissä hiukan vajaan vuoden (siis kun äippäloma alkoi). Mies on ollu innoissaan koko ajan ja nyt hoitaa vauvaa hienosti. Tää aika on ollut mun elämän parhainta aikaa, enkä vaihtais päivääkään. Suosittelen, aina pärjää jollain keinolla!

 

tota, nyt ku luin tota ap:n tekstiä uudestaan, korvaan särähti, kun sanoi ettäei tiedä JOUTUUKO samaan tilanteeseen ku me. siis mihin tilanteeseen, ja joutuu????
jotenki tuli vaan sellanen olo että taitaa olla parempi jättää muksut myöhemmäksi, jos siihen tilanteeseen joutuu. mä ainaki oon saanu lapset, en joutunu mihinkään tilanteeseen.

 

miten teillä on toiminut tuo rahapolitiikka?? miehen kanssa suunnittelemme perheen perustamista, pillerit on nyt jätetty pois ja odotellaan koska tärppää.. Ainut asia mikä huolestuttaa on se miten pärjäämme rahallisesti, molemmat kun opiskelemme vielä. mies tosin ensi keväänä valmistuu. en kuitenkaan halua rahan olevan esteenä perheen perustamiselle... :ashamed:

 

meillä ei ollu varsinaisesti rahahuolia. mies on 9 vuotta vanhempi, hyvin koulutettu ja oli silloin vakiduunissa, josta tosin irtisano ittesä jo seuraavana keväänä ku poika oli syntyny syksyllä. oli jopa viikon ihan vapaalla ja sit taas kesäksi töihin. ku elokuussa synty seuraava lapsi, jäi mies kolmeks kuukaudeks kotiin, ja sit marraskuussa meni töihin, taas sai vakituisen paikan ja siellä on nyt pysyny. myös mä oli ollu ennen ekaa raskautta töihin, että äitiyspäivärahaa tuli ihan kivasti.
rahan ei mun mielestä pitäiskää olla esteenä perheen perustamiselle, mut karvas tosiasia on että ilman rahaa on aikasta hankala elää. tietysti se, mihin elintasoon on tottunu, vaikuttaa asiaan.

 

\

Mä sain esikoisen kun olin 16v ja täytin 1,5kk sen jäkeen 17v.Mun mielestä oli ihanaa saada lapsi. :heart:
Mulla oli aika meneväinen nuoruus siinä 11-15v.Ja en oo ikinä katunut että nyt se on elämä ohi kun ei saa vapaasti mennä.Vaan päinvastoin :heart:

mulla sama että aika menevä nuoruus, ja nyt on kiva rauhoittua, vaikkakin sain tyttöni 15v