miltä tuntuu masennus? onko se tälläistä tyhjyyden tunnetta,mistään ei oikein saa mielihyvää

["mimmi"]

jos saa niin hyvin vähän, ei mitään suuria tunnekokemuksia,ei hyvästä eikä pahasta, mutta raivostuminen seuraa pikkujutuista..

mulle oudointa on se että mulla on ennen ollut aina normaalisuhde ruokaan(se ei siis ole muuten ollut ajatuksissa kuin ehkä sitene ttä suunnittelee kauppalistaa),nyt osatn kaikkia herkkuja,syön syön syön syön.. eikä tunnu miltään,silti yritän hakea siitä herkkujen syömisestä hyvää oloa,vaikka ei tunnu miltään ja mitä enempi ei tunnu miltään sitä enempi syön erilaisia herkkuja,ikäänkuin yrittäen saada hyvää oloa edes jostain.

saatan siis syödä jätskin, pistää pakastepullat uuniin,keittää kahvit.. syödä pullaa ja kahvia.. sitten avaan karkkipussin.. syön niitä. eikä tunnu miltään..

enenn se herkkuhetki oli kiva juttu..

 

[Lady Gardenea]

Masennuksen oireet › Masennuksen oireet muuttavat tunnetilaa ja toimintakykyä | Masennusinfo

 

["vieras"]

Mun masennuskausi on ainaki sitä, että elämän ilo oli kadonnut. Oli ihan sama vaikka kuolis pois. Jäis vaikka auton alle. Ei tuntuis missään. Ja nimenomaan tyhjältä tuntu. Ei tuntenut mitään. Jos jtn. nii ehkä alakuloisuutta. Se on niin hirveä olotila että kyllä sen sit tietää ja tuntee että kaikki ei oo ny kohallaan.

 

["mimmi"]

siis toi herkku juttu oli vaan esimerkki.. mikään muukaan ei tunnu miltään, korkeintaan saattaa joskus ahdistaa,jotekin tuntuu siltä että mielummin se ahdistuskin,kuin tämä tyhjyys..

 

[joku vaiva mullaki]

Mulla kanssa tuota ongelmaa syömisen kanssa niinku ap:lla. Ja sellainen noh mikään ei tunnu miltään tunne ja moni asia mikä ennen tuntui kivalta ei tunnu oikein miltään. Lisänä mulla vielä ahdistuneisuutta, toivottomuuden tunnetta, häpeän itseäni ja pidän itseäni arvottomana. Ja kauhea väsymys/aikaansaamattomuus.

 

["mimmi"]

Mulla kanssa tuota ongelmaa syömisen kanssa niinku ap:lla. Ja sellainen noh mikään ei tunnu miltään tunne ja moni asia mikä ennen tuntui kivalta ei tunnu oikein miltään. Lisänä mulla vielä ahdistuneisuutta, toivottomuuden tunnetta, häpeän itseäni ja pidän itseäni arvottomana. Ja kauhea väsymys/aikaansaamattomuus.

Mulla on kaikkea samaa,mutta ei tuota arvottomuuden tunnetta,ainakaan kovin vahvasti. Miten se on niin vaikee tajuta,vai myöntää että ite on masentunut. sillä kun luen sun tekstiä niin tulee mieleen heti että kuulostat masentuneelta..

 

[Masennukselta kuulostaa]

Mulla oli myös sellainen tyhjyyden tunne. Ei oikein mikään tuntunut miltään. Nekin asiat, jotka ennen saivat hyvälle mielelle, olivat vain ihan jees. Samanlaista syömistäkin harrastin. Mulla todettiin keskivaikea masennus. Kannattaa käydä lääkärissä. Mä menin suoraan yksityiselle psykiatrille, kun työterveyslääkäri ei ottanut mun puheita lainkaan todesta.

 

["mimmi"]

Mulla oli myös sellainen tyhjyyden tunne. Ei oikein mikään tuntunut miltään. Nekin asiat, jotka ennen saivat hyvälle mielelle, olivat vain ihan jees. Samanlaista syömistäkin harrastin. Mulla todettiin keskivaikea masennus. Kannattaa käydä lääkärissä. Mä menin suoraan yksityiselle psykiatrille, kun työterveyslääkäri ei ottanut mun puheita lainkaan todesta.

mulla ei olis kauheesti varaa käydä yksityisellä,mutta kerran voisin kyllä pystyä käymään,mitähän sellainen käyntikerta maksaa?

 

[joku vaiva mullaki]

onko edes kaikilla yksityisillä lääkäri asemilla psykiatria? Meillä ei näytä olevan muuta kuin psykologeja.

 

[vierailija]

jos saa niin hyvin vähän, ei mitään suuria tunnekokemuksia,ei hyvästä eikä pahasta, mutta raivostuminen seuraa pikkujutuista..

mulle oudointa on se että mulla on ennen ollut aina normaalisuhde ruokaan(se ei siis ole muuten ollut ajatuksissa kuin ehkä sitene ttä suunnittelee kauppalistaa),nyt osatn kaikkia herkkuja,syön syön syön syön.. eikä tunnu miltään,silti yritän hakea siitä herkkujen syömisestä hyvää oloa,vaikka ei tunnu miltään ja mitä enempi ei tunnu miltään sitä enempi syön erilaisia herkkuja,ikäänkuin yrittäen saada hyvää oloa edes jostain.

saatan siis syödä jätskin, pistää pakastepullat uuniin,keittää kahvit.. syödä pullaa ja kahvia.. sitten avaan karkkipussin.. syön niitä. eikä tunnu miltään..

enenn se herkkuhetki oli kiva juttu..

Oli aivan sama juttu. Söin ja söin ja söin että tuntisin jotain. Mikään ei kuitenkaan maistunut miltään. Nyt se syöminen on loppunut ja tunnen pahaa fyysistä oloa ja mahakipua melkeinpä 24/7. Kun pitäisi kävellä koulusta kotiin, en pysty siihen. Kun on nämä hirveät pakkaset ja jatkuva mahakipu.. Tänäänkin jäin vain istumaan läheiselle huoltoasemalle joka on koulumatkani alussa. Siellä vain toljotin sienään ja lopulta soitin isäni hakemaan. En vain voinut kävellä.
Oma huoneeni ei ole se sama vaan se on ihan eri. Käsiala jolla kirjoitan on eri. Olen yrittänyt selittää tästä esim terapeutilleni mutta ei kukaan ymmärrä.. Kuinka yksinkään ihminen loppujen lopuksi onkaan..
Tyhjyydessä yksi hirvein tekijä on minulla ollut se, ettei mikään vaihtoehto tunnu sopivalta. En halua tuntea iloa tai onnellisuutta, en edes tyhjyyttä.. Tyhjyys tuntuu niin helvetin pahalta. Vaikka kokoajan tuntuu niin pahalta silti (onneksi) itsemurha tai huumeiden vetäminen ei tunnu hyvältä. En edes tunne ahdistusta tai pelkoa jota joskus tunsin hyvin voimakkaasti. Kaikki on ihan yhdentekevää.. Päivät vain kuluvat ja kuluvat ja menevät samalla tavalla.. Minä itken pohjalla ja muut nauravat.. Aina tulemme siihen samaan pisteeseen. Miksi iloita koska se loppuu kuitenkin? Lopulta me kaikki unohdumme.

 

[vierailija]

No mä olen ollut jo vuosia masentunut.

Kaikki lähti sellasesta isommasta romahduksesta ja sekaannuksista kaikessa mitä ympärillä silloin oli.

Ensin en tajunnut sitä masennukseksi, ajattelin vain olevani normaalia alakuloisempi kuin ennen, ja ajattelin sen johtuvan myös iästäni ja jostain osittaisesta elämän "murroksesta"

Mutta pahaa oloa vain kesti ja kesti. Mulla toi ruokailu taas meni ruokahaluttomuuteen, kun ei saanut niitä mielihyvän tunteita enää ees ruoasta tai muustakaan.

Makasin vain, kuuntelin musiikkia ja itkin kotona päivittäin. Olen aina piilottanut oloni muilta ja sainkin jotenkin itseni kuntoon joksikin aikaa myöhemmin. Mutta se kuntoon tuleminen oli enimmäkseen sitä itsensä pakottamista, että kyllä mä tästä nousen ja jotenkin häpesin sitä pahaa oloa.

Se pakottaminenkaan ei pidemmän päälle auttanut. Itselleen valehtelu ja jatkuva juokseminen.
Alkoholia kuilui ajoittain myös paljon.

Kai se paha olo on pysynyt koko ajan jossain sisimmässä. Sillä vaikka "nousukausia" on tullut, niin kaikki opiskelut joita olen tähän ikään mennessä kerennyt aloittaa, jäi kesken kun yksinkertaisesti psyyke aina hajosi ja voimat loppui. Aloittaessani olin aina täynnä puhtia ja energiaa ja haaveilin jo parantuneeni. Silti se masennus vaan palasi ihan pienemmistä vastoinkäymisistä.

No tietysti jouduin vielä pariinkin hulluun suhteeseen, jotka vei sitten loputkin "elämän haluni" mitä nyt oli jäljellä. Tai ei se enää mitään halua ollut, pelkkää toivoa paremmasta. Siksi jaksoi yhä yrittää kuitenkin uskoa että minullekin varmasti vielö joskus tapahtuu jotain hyvääkin.

Yhä on paha olla. Itken varmaan päivittäin ainakin kerran jos en enempää.
Ties mistä milloinkin. En tiedä mikä se paha olo enää edes on, tai mistä aikoinaan ihan oikeasti tuli. Eroon siitä en ole päässyt. Ja aina se kuitenkin palaa, oli tilanne mikä hyvänsä.

Vaittäisin kuitenkin, että koen olevani jotenkin epäonnistunut elämässä...

Siksi en ole hakenut ammattiapua, enkä tavallaan uskalla siihen kovin luottaakkaan. En halua syödä lääkkeitä ainakaan.
Minun pitäisi itse selvittää tämä, mutta en löydä sitä syytä.

Mutta joo, eipä tunnu mikään enää missään tääläkään, ei ole vuosiin tuntunut ja jos tuntuu jopa pelästyn hetkessä sitä, koska pudotus on taas paljon korkeampi.
Ihme että sydämeni on kestänyt tän kaiken ja että en ole onnistunut vielä puhkaisemaan itselleni pahempia oireita.

Toki tuo syömättömyys ja jatkuva itkeminen vievät niin paljon voimia, ettei jaksa pahemmin edes ulkona käydä. Ihmisiin olen jotenkin menettänyt uskoni, ja samalla itseeni.

En löydä poispääsyä, mutta olen hyväksynyt, että tätä elämäni tulee todennäköisesti aina olemaan...

Ei tästä nyt varmaan apua ollut mutta luulisin et sun tilanteessa voit vielä tehdä asialle jotain? Luulisitko itse niin?

Mistä sun tilanne alkoi ja miksi?

 

[vierailija]

jos saa niin hyvin vähän, ei mitään suuria tunnekokemuksia,ei hyvästä eikä pahasta, mutta raivostuminen seuraa pikkujutuista..

mulle oudointa on se että mulla on ennen ollut aina normaalisuhde ruokaan(se ei siis ole muuten ollut ajatuksissa kuin ehkä sitene ttä suunnittelee kauppalistaa),nyt osatn kaikkia herkkuja,syön syön syön syön.. eikä tunnu miltään,silti yritän hakea siitä herkkujen syömisestä hyvää oloa,vaikka ei tunnu miltään ja mitä enempi ei tunnu miltään sitä enempi syön erilaisia herkkuja,ikäänkuin yrittäen saada hyvää oloa edes jostain.

saatan siis syödä jätskin, pistää pakastepullat uuniin,keittää kahvit.. syödä pullaa ja kahvia.. sitten avaan karkkipussin.. syön niitä. eikä tunnu miltään..

enenn se herkkuhetki oli kiva juttu..

sulla taitaa olla jotain muuta, masentuneena ei jaksa oikeen edes luoda ajatuksia jääkaapille

 

[vierailija]

sulla taitaa olla jotain muuta, masentuneena ei jaksa oikeen edes luoda ajatuksia jääkaapille

Miten niin?
Kyllä mä ruokaa mietin ja että pitäis syödä. Jääkaapillekkin pääsee, mutta ruoka kyllä jää ekasta purasusta lautaselle..

Ap sitten taas saa syötyä mikä on mielestäni parempi. Juurikin tämä käytös vaihtelee masentuneilla.