Milloinkahan sitä jaksais alkaa panostaa itseensä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja äiti hunningolla
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ä

äiti hunningolla

Vieras
Mietin tässä itsekseni että milloinkahan tulee se aika kun jaksaa ja viitsii panostaa itseensäkin eikä vaan lapsiin, kotiin ja perheeseen.
Meillä on neljä lasta, pienimmät 1v ja 2v ja vanhimmat kouluikäisiä. Oon kotiäitinä.
Painoa pitäis lähteä pudottamaan reilusti (ylipainoa löytyy melkein 30kg) Kuullostaa varmaan tekosyiltä ja selittelyltä, mutta ei vaan kertakaikkiaan tunnu riittävän energiaa eikä jaksamista koko asiaan.
Muutenkin päivät tuntuu menevän niin kamalaa vauhtia että hätäsesti saa kyydissä roikuttua. Kalenterissa on lasten harrastuksia, niihin viemisiä ja hakemisia, tässä jääneet omat harrastukset ihan kokonaan.
Väsymys on jokapäiväinen vieras, jos pitää valita nukunko päikkärit vai lähdenkö lenkille niin kyllä se on väsymys kun vie voiton ja yritän nukkua jos vaan suinkin mahdollista. Yöt meillä on aika katkonaisia välillä, joten univelkaa on hurjasti.

Eihän tämä ikuista ole, lapset kasvaa ja muutaman vuoden päästä itsellekin jää enemmän aikaa. Sitä sitte vissiin odotellessa. :)
 
No totuus on, että kun itseensä ja omaan kuntoon viitsii panostaa, jaksaakin arkea paremmin. Itsekin olen kotiäiti ja meillä 3 pientä lasta, silti treenaan 5 kertaa viikossa. Käyn salilla ja jumpissa, toisinaan lenkkeilen tai kahvakuulaan kotona. Siitä saa hurjasti energiaa ja haluan myös toimia roolimallina lapsilleni. Se aika ja energia on vaan revittävä jostain, mutta kyllä se onnistuu. Meillä 3. vauva valvotti ensimmäiset 6kk joka yö melkein klo 05 asti ja aamulla oli tietysti jaksettava nousta isompien kanssa touhuamaan, silti revin itseni treenaamaan 4-5 krt/viikko. Välillä steppasin vielä klo 23 aikoihin noissa meidän yläkerran rappusissa ja heiluttelin kahvakuulaa. Päivisin hiekkalaatikon reunalla askelkyykkylä, dippejä, punnerruksia...
 
Suosittelen, että mahdolllisimman pian aloitat. Siinä äkkiä käy niin, että huomaa olevansa ihan rapakunnossa sekä henkisesti että fyysiseti, jos antaa kaikkensa vaan perheelle, lapsille ja kodille. Näin kävi minulle.
Nyt tajuan ottaa aikaa itsellenikin. Edes kerran viikossa kun pääsee esim jumpalle tms, se piristää kumasti ja auttaa jaksamaan.
 
Oon koko aikuisikäni ollut ylipainoinen ja mikään himoliikkuja en ole ollut koskaan, joten ihan vieraalta ja oudolta kuullostaa tuollainen treenaaminen. Mutta tokihan viikkoon vois yrittää mahduttaa muutaman kerran lenkkeilyä ja jonkun ohjatun jumpan tms. Ei varmasti pahaa tekis, sais vaan jostain revittyä sitä jaksamista...
 
Kyllä sitä aikaa löytyy jos vaan haluaa... itse olen kuuden lapsen kotiäiti, nuorin 2 vuotias ja hyvin ehdin. Jos ois ihan repsahtanut, olisin varmaan paljon huonovointisempi henkisesti, antaa energiaa ja hyvää mieltä se että pitää huolta ittestään. =)
 
Oon koko aikuisikäni ollut ylipainoinen ja mikään himoliikkuja en ole ollut koskaan, joten ihan vieraalta ja oudolta kuullostaa tuollainen treenaaminen. Mutta tokihan viikkoon vois yrittää mahduttaa muutaman kerran lenkkeilyä ja jonkun ohjatun jumpan tms. Ei varmasti pahaa tekis, sais vaan jostain revittyä sitä jaksamista...

Jos painoa haluaa pudottaa, se kannattaa aloittaa ihan ruokavalion tsekkaamisella, alkuun pääsee hyvin sillä että turhat syömingit pois. :)
 
Niinkuin joku muukin kirjoitti, ruokavalio on avainasemassa jos haluaa laihduttaa. Mulle tuli tokassa raskaudessa raskausdiabetes, ja jätin pois vaalean leivän, sokeroidut tuotteett (kuten tavall. jugurtit), kaikki herkut (totta kai) ja söin vain pieniä määriä pastaa/riisiä/perunaa kerralla. Jatkoin ruokavaliota vielä synnytyksen jälkeen, jolloin tein myös muutaman kerran viikossa pitkähkön kävelylenkin tuplarattailla vauvan ja taaperon kanssa. Mitään ekstraliikuntaa ei sinänsä tarvittu, vaan laihduin hitaasti mutta varmasti aika paljon (painoindeksi nykyään 20). Oman kokemukseni mukaan ei tarvita tiukkoja dieettejä tai kovia treenejä, vaan pienillä arkielämän muutoksilla tulee hyvää jälkeä. Mutta aikaa siihen menee jonkin verran joten malttia :)
 
Itseensä ei kannata panostaa. Patruunat ovat vaarallisia kaikissa ruumiinaukoissa.

Mä olen ilmiselvästi ihan liian väsynyt. Repesin tälle ihan totaalisesti. Pepsi-maxit läppärillä. Oliko reilua?! :D

Mutta joo, tutulta kuulostaa. Kolmen alle 4-vuotiaan kanssa täälläkin mennään ja lasten isä on ulkomaan komennuksella töissä. Revi tässä nyt jostain sitä paljon puhuttua "äidin omaa aikaa" ja lähde salille kasailemaan itseään pikkuhiljaa takaisin kondikseen.

Lähinnä koitan vältellä totaalista repsahtamista ja ylläpitää kuntoa hyötyliikunnalla ja vähän vahtia painoa siinä sivussa. Kunhan nuo vähän kasvaa niin sit...
 
  • Tykkää
Reactions: Turbojurpo
Suosittelen, että mahdolllisimman pian aloitat. Siinä äkkiä käy niin, että huomaa olevansa ihan rapakunnossa sekä henkisesti että fyysiseti, jos antaa kaikkensa vaan perheelle, lapsille ja kodille. Näin kävi minulle.
Nyt tajuan ottaa aikaa itsellenikin. Edes kerran viikossa kun pääsee esim jumpalle tms, se piristää kumasti ja auttaa jaksamaan.

Samaa mieltä! Ja kotiäitinä sitä voi paremmin ottaa sitä aikaa itselleen, jättää lapset isän kanssa ja mennä itse lenkille tai ottaa pienemmät mukaan kunnon vaunukävelylle.

Nimimerkillä kotiäitinä vielä suht. kuosissa, nyt työssäkäyvänä on ihan järkyttävä väsymys yrittää puljata omat työasiat, miehen työvuorot ja lasten hoito/koulu..
 
Minulla kolmas lapsi täytti juuri 5kk ja maanantaina lopetin laihdutuskuurin.

Melkein kymmenen kiloa pudotin kesän aikana reippailla vaunulenkeillä aamuisin, soutamalla ja karppaamalla.

Toisen lapsen jälkeen jäi pari ylimääräistä kiloa pyörimään vyötärölle, joten keväällä päätin, että nyt saavat kilot lähteä kerralla. Alkuun olisi tehnyt mieli nukkua päivällä vauvan kanssa, mutta muutaman viikon liikkumisen jälkeen unen tarve väheni ja mielialakin nousi, kun alkoi taas pikkuhiljaa mahtumaan vanhoihin vaatteisiin.
 

Yhteistyössä