Milloin ulkoleikit

Tyttö 1 v. ei oikein vielä viihdy ulkoleikeissä kun ei vielä kävele, eikä paksuissa toppavaatteissa oikein pääse kunnolla konttaamalla eteenpäin, samoin rukkasissa harmittaa kun pysty tarttumaan mihinkään. Onneksi vielä nukkuu päikkärit n. 3 h ulkona niin tulee oltua raittiissa ulkoilmassa. Rattaissa ei kovin kauaa viihdy ja ihmekös tuo kun eihän siinä pääse touhuamaan, joka kuitenkin pikkuihmisten pääasiallinen tarkoitus. Lunta odottelen niin pääsisi pulkan kanssa puuhaamaan ja kun kävely alkaa sujua niin eiköhän sitten ala maailman valloitus eri tavalla :)
 
Meillä aloitettiin ulkoleikit n.9kk iässä. Mutta asia olikin ihan eri, kun silloin oli toukokuu. Poika konttaili innolla maassa tutkimassa kaikenlaista.
Nyt syksyllä/alkutalvesta ulkoleikit ovat varmaankin hankalempia aloittaa eivätkä lapselle niin mieluisia mm. paksun vaatetuksen vuoksi. Mutta ainahan sitä voi kokeilla mitä lapsi asiasta tuumaa. Lumien tultua pulkassa pötköttely/istuminen on varmaan mieluista puuhaa pikkuiselle.
 
meillä ulkoleikit aloitettiin noin puolivuotiaana, silloin pikkumies alkoi liikkua tukea vasten/kontata ulkona esim. kiikkumassa, pallon perässä tai tutkimassa muuten vain maailmaa.
nyt kun 1v3kk niin ulkona leikitään hiekkalaatikolla, kiikuissa, liukumäessä, pallon, rekan ym. kanssa, tutkitaan ympäristöä.

meillä poitsu rakastaa ulkona olemista, ja vaikka olo topatumpi niin hyvin viihtyy. rukkasissa kannattaa katsoa että saa peukut peukun paikalle, esim. hennesillä kivan kokoisia pieneen käteen sopivia topparukkasia, silloin viihtyy paremmin.
 
Meillä tyttö on jo 1v 5kk ja kävelyn oppi 11.11, isänpäivänä.
Ulkona tykkää istua jossain muualla kuin maassa,kun on lunta.
Eli pulkassa,rattaissa, mutta niiden on liikuttava...pitkään ei paikallaan olo käy. Kävely ei kiinnosta vielä ulkona, koska on niin uutta hälle, joka päivä yritän laittaa seisomaan taikka istumaan maahan! Tiputtautuu istumaan ja huutaa kunnes otan pois, tai kun istuu niin heti alkaa huuto! Meillä pihaleikit alkoi keväällä lumien sulettua, tyttö oli silloin hm...10kk suunnilleen, istui vaan alkuun maassa, koska liikkuminen alkoi pepulla 10½kk (ei ole oppinut konttaamaan)
Talvella en maassa pitänyt olleskaan, pulkassa ja rattaissa. Nukkunut on aina sisällä pitkät ja lyhyet unet...
hirveesti hinkuu kyllä ulos, "tijua" kattoo, joka sanoo "hau, hau" :heart:
 
Meillä poika alkoi säännöllisesti ulkoilla 9.5kk iässä, kun päivähoito alkoi perhepäivähoitajan kanssa. Aluksi enemmän istuttiin kovasti pakattuna rattaissa (oli helmikuu), mutta aika pian alkoi konttaus talvivaatteista huolimatta kiinnostaa ja ekat leikit leikittiin just hiekkaleluilla ja autoilla. Lunta on kiva lapioida. Maaliskuun lopussa oli jo kuravaatteet enemmän kuin tarpeen. Minä en oikein saanut meidän miestä pysymään vauvapulkassa istumassa, kun vaatteita oli aina kovin paljon. Tänä talvena siirrytäänkin varmaan stigaan, ratista on kiva pitää kiinni (joo ja ikääkin on paaaljon enemmän, nyt 1.5v...)

Pienten ulkoilussa on tosiaan minusta se haaste, että kun liikutaan vähän niin vaatteita tarvitaan paljon. Sitten lapsirukka on pyntätty ja ei pysty kovin paljoa liikkumaan. Oikean kokoiset rukkaset auttaa paljon.

 

Yhteistyössä