Milloin tunnet itsesi erityisen laiskaksi (paskaksi)?

Minun aamuni alkavat klo 5.30 ja hyvinä päivinä ne ovat täynnä aktiviteetteja klo 20 -21 asti.
Adoptiotäti sen sijaan heräilee normaalisti 12-16 ja kun tulee meille klo 17-18 on täynnä energiaa.
Siinä vaiheessa, kun minä hyydyn lehden/koneen/korjan ääreen hän menee kuin duracellpupu luutu kädessään.

Ja JOKA KERTA saan huonon omatunnon, vaikka adoptiotäti itse yhdessä oman terveen järkeni kanssa siitä toppuuttelee...

 

Yleensä aina, olen laiskin ihminen jonka tiedän maapalloa tallaavan.

 

Jaa-a. Silloin kun mä laiskottelen niin teen sen hyvällä omallatunnolla.

 

Tunnen itseni laiskaksi koko hereilläoloajan. Ja en vaan tunne. Olen sitä myös.

 

Mun yksi ystävä on sellainen, joka hoitaa suvereenisti talonrakennusprojektia, kaksi lasta, käyt töissä, kirjoittaa kirjaa, on aktiivinen yhdistystoiminnassa, harrastaa liikuntaa, ompelee, tuunaa jne. kaikenlaista.

Hänen rinnallaan kuka tahansa vaikuttaa laiskalta . Onneksi olen päässyt ns. vertailuvaiheen yli jo.

 

Silloin kun vein esikoisen päiväkotiin, jotta voisin kirjoittaa opinnäytetyötä, mutta koska olin alkuraskaana, mua väsytti niin paljon että jaksoin tehdä töitä vain pari tuntia ja sitten nukuin pari tuntia. Sitten hain esikoisen hoidosta ja tunsin itseni ihan megalaiskaksi. Onneksi tuota kesti vaan reilun kuukauden kolmesti viikossa..

Nykyään tunnen itseni laiskaksi, kun lapset heräävät päiväunilta, jostain syystä just silloin mua alkaa itseä väsytää ihan kamalasti. Helpointa olisi lähteä ulos ennen päivällistä, mutta joskus en jaksa. Silloin oon laiska

 

Aina melkein. Ainakin viimeset 20 vuotta. Tuosta ajasta olen ollut vaan pätkäduuneissa ja siihen sisältyy pitkiäkin työttömyysjaksoja (1-2 vuotta). Nyt oon ollu työtön vuoden ja päivät vaan menee ja en tee mitään. Joskus jaksaa just ja just siivota, mutta ei mitenkään hyvin.

20 vuotta sitten pääsin lukiosta ja mulla oli laudaturin paperit takataskussa. 5 vuotta sitten mulla oli 3 keskeytettyä yliopistoa ja paska olo. Ja on siitä lähtien ollu. Missään asiassa en oo ollut ahkera, paitsi joissakin töissä ahne. Eli oon paiskinut ylitöitä niin paljon kuin mahdollista, joskaan ei se mitään ahkeruutta oo ollu.

 

Kärsiessäni MS-fatiikista. Lähes päivittäin siis. Monet muutkin ihmiset tuntuvat näkevän mut laiskana paskana fatiikin takia.

 

Esimerkiksi juuri nyt. Pitäisi kolmen viikon sisällä saada seminaarityö valmiiksi, lukea kahteen tenttiin, hoitaa samanaikaisesti kolmea lasta, repiä vanhat tapetit ja laittaa uudet tilalle kahteen huoneeseen sekä laatoittaa tuulikaappi. Joo, pitäisi jotenkin organisoida tää juttu, mutta miten...

 

Tunnen itseni laiskaksi näin iltaisin. Alkuraskaus väsyttää ja oksettaa. Mä vaan istun sohvaperunana, kun mies hoitaa iltarutiinit lapsille. Hävettää, mutta en muuhun pysty.

 

masennus teettää sitä aika tehokkaasti. Ja yllättäen asiaan ei valtavasti vaikuta se, vaikka olisin lentänyt aamusta iltaan ympäriinsä.

 

Siinä vaiheessa kun edelleen, ties kuinka monetta päivää, välttelen tuota differentiaalilaskennan opusta, vaikkei pitäisi :/

 

Olen oikea tarmonpesä ja sellainen että aina on koti siisti, pyykit pesty viimeistä ripettä myöten, lapsen kans tulee ulkoiltua varmasti riittävästi ja vietettyä yhdessä aikaa... Mutta, mutta, en ikinä ole rakastanut ruuanlaittoa kun en ole kova syömäri (en siis touhuamisen lomassa ennen lasta huomannut edes syödä). Nyt lapsen kanssa ruuanlaitto tuntuu edelleen rankaisulta ja saatan monesti keittää kiireessä vain makaronia ja lisäksi jotain esim. kalapuikkoja tai kebakoita. Tuntuu että muilla aina lihapata tuoksuu ja pullat uunissa. Itse teen mieluummin jotain muuta kuin koko päivän häärään keittiössä. Tunnen itseni täysin kevottomaksi tuon ruuanlaiton suhteen.

 

Sillon kun pitäis tehä joitain opiskelujuttua ja jumitunkin tänne/fb:n yms. Sit huomaa, et tuntitolkulla taas menny, en ole opiskellut, en edes siivonnut ja sit illalla tiuskin stressaantuneena lapselle kun en ole saanut mitään aikaseks. Sillon on muutenkin läpeensä paska äiti-olo. Ei tollasia päiviä onneks hirveesti ole, mut joskus.

 

Tunnen itseni erityisen laiskaksi ja paskaksi silloin tällöin.

Esimierkiksi, kun minulle läheinen ihminen kohtelee toista minulle läheistä ihmistä kurjasti (esimerkiksi aikuinen lastaan); ivaa, alistaa, nälvii. Ja joskus tulee tilanteita, jolloin en keksi sanoa mitään sopivaa, vaikka tiedän, että tämä tilanne ei ole oikein. Hämmennyn, enkä tiedä onko pahempi vai parempi puuttua. Ja sitten illalla ehkä keksin miten olisi pitänyt sanoa.

Silloin.

 

Nyt on pitkään tuntunut siltä, kun gradun kirjoittamiseen on kulunut 1v 3kk!! Ja vielkin löyty korjattavaa.. argh.

 

Tähän on helppo vastata! Jos mä nukun yli yhdeksään. Siis normaalioloissa. Sit kaivaa ihme syyllisyys ja ahdistus ja paska olo. Koko päiväksi.
Krapulassa voin nukkua ja joskus kun olin vuorotöissä. Mutta nyt, jos kuvitteellisesti muksu oliskin yökylässä jossain ja mä vain kotona, niin mä vaan herään ilman kelloa viimeistään puoli 9. Jos menee pidempään, jostain syystä, niin hulluksi olen tulla.

 

W
En oikeestaan koskaan.
En oo hyperaktiivinen ja tehokkuus vaihtelee.

 

laiskuushan on hyve, olen aina niin laiska kuin mahdollista.
Jos rehellinen olen, niin useimmiten en syödäkään viitsisi.

Mutta omituinen kierre alkoi massiivisista palkanalennuksista. Monelle se tarkoitti sitä, että he alkoivat painamaan töitä yhä enemmän, saavuttaakseen saman palkkatason mitä ennen alennuksia.

Itse en tuohon kuvioon voinut lähteä, vaan jatkoin vanhaan malliin, tai jopa vähensin työntekoa vähän.
en tahdo nyt kestää itseäni ollenkaan, tällaisenakaan. Kun en ole vielä(kään) saanut mitään kunnollista, uutta ratkaisua, koko työkuvion uudelleenjärjestelyä tehtyä.

Vaan olen sen sijaan syyttänyt itseäni laiskuudesta, ym. Vaikka tosiasia on, että jos itse lähtisin tuonne eläimen rooliin tekemään enemmän, huonommilla ehdoilla, olisi vointini paljon huonompi kuin nyt.

Että pitäisi kiittää itseäni, että ymmärrän olla koskematta paskaan liikaa, suostumatta kaikkeen, alistumatta täysin orjaksi.

 

Eilinen meni täysin harakoille, tunsin itseni todella huonoksi äidiksi, luuseriksi ja vaikka miksi laiskan paskan ohella.

Esikoinen ränkkäsi koko päivän ja kuopuskin kitissyt hammasta, (tuntuu tekevän kuin iisakin kirkkoa sitä ekaa hampia) miehellä viiden yön putki duunia ja metakka sitä tasoa että nukkuminen jäi pätkittäiseksi. Enkä mä selvinnyt päivän pakollisista rutiineista ja hyssyttelyistä jne ilman miehen apua.

Nyt apteekkireissun ja vauvan lääkityksen jälkeen tilanne on parempi ja mies saa nukkua univelat pois.