Milloin teillä on alkanut liikkeet tuntumaan, kun toinen tai kolmas (tai vaikka neljäs;) lapsi kyseessä?

Mulla rv 22+4 nyt ja kolmas tulossa. Tunsin selvät liikkeet vasta rv 18 paikkeilla. Tosin, jos nämä kaksi vilskaripoikaa olisivat antaneet aikaa istahtaa oikein kunnolla ja kuulostella liikkeitä, niin varmaan olisi voinut tuntua jo aiemmin :)
 
Minä myös tunsin esikosta jotain viikolla 15 ja nyt olen viikolla 13 ja väittäisin tunteneeni muutamia pieniä liikkeitä. Sellaisia pyrähdyksiä.. joku kirjoitteli tuol toisessa ketjussa että se ei ole mahdollista, mutta kuulin esim. eräältä terveydenhoitajalta että varsinkin jos edellisestä synnytyksestä ei ole hyvin kauaa niin liikkeet voi tuntua aikaisemmin. Tiedä sitten mikä on totuus, mutta tiedän vaan mitä tunnen! Ei siitä oikein voi enää erehtyä kun sellaisin molskauksen tuntee :heart:
 
rv14+ kuopuksesta. vasta neljännellätoista viikolla vauva on sen kokoinen kohtuun ja lapsiveden määrään nähden, että liikkeet voi tuntua. näin siis eräs tunnettu gynekologi vastasi tuohon...

haamupotkuja kyllä tuntui rv8 alkaen, oli aika pimeen tuntusta..
:D
 
Kahta ensimmäistä en tarkkaan muista, eikä tullu ylös aikoinaan laitettua, mut nyt odotan kolmosta ja tosi selvät jytkyt tuntu viikolla 13. Olen jo ajatellu et liekö raskaus pidemmällä kuin luullaan, mut nyt ku luen "kohtalotovereista", tuskin la on aiemmin ku mitä on laskettu... :) Nyt vkoja reilu 27 ja jykellys masussa ihan mahdotonta potkuilua :whistle:
 
Ekasta rv 18
Tokasta rv 16
Kolmannesta rv 13-14
Nelosesta rv 16

Eli tuo kolmonen oli selkeesti aiemmin kun muut, sempä takia tästä nelosesta aloinkin jo huolestua
=)

Mutta nää on ihan tapauskohtasta näköjään, et millon tuntuu =) :heart:

Jahvetti 17+6 :heart:
 

Yhteistyössä