oon ollu aina aika ajattelevainen. Mutta ehkä viimestään kotoa lähdettyä, kun tuli elämä vastaan ja kaiken sorttisia kokemuksia. Työelämä ja pitkä sairaus ovat myös olleet hyviä opettajia.
Murrosiän jälkeen. Joskus ajattelin, että tiedän joka tilanteessa, mikä on oikein ja mikä väärin. Aina osasin antaa sopivan patenttivastauksen, joka oli mielestäni toimiva. Sellainen ajatteluhan kuuluu juuri murrosikään, mutta aikuiset tietävät, että asiat ovat monitahoisia.
Koko ajan hiljalleen. Aina kun katsoo menneeseen miettii miten mustavalkoisesti sitä onkaan joskus ajatellut, eli tälläkin hetkellä edelleen on parantamisen varaa...taitaa olla koko ihmisikä samaa kasvua ja matkaa...
Eletyn elämän myötä , on tullut neljänkymmenen vuoden ajan nähtyä ja koettua asioita jotka ovat opettaneet että on turha puhua/tuomita/ohjeistaa tilanteessa jossa ei ole koskaan aiemmin ollut. Eikä koskaan voi tietää toisen ihmisen motiiveja täysin, kun ei ymmärrä omiakaan.
