Milloin lopettaa hoidot?

Oletteko ajatellu koskaan että missä vaiheessa lopetatte yrittämisen? Meillä nyt sellanen tilanne että hoidoissa oltu 3,5 vuotta ja tulosta ei ole tullut. IVF:ä on tehty ns.2,5 ja alkionsiirtoja yhteensä 4 eli:

1.IVF-->keskenmeno rv5 (tai biokemiallinen raskaus) -->1.PAS -->nega
2.IVF-->keskenmeno rv11 --> 1.PAS --> biokemiallinen raskaus
3.IVF-->keskeytyi koska ei vastetta Puregonille
4.IVF-->jonossa

Eli yrityksiä löytyy monta ja jonotusta vielä enemmän(ollaan julkisella)! Nyt on alkanut hiipimään mieleen ajatus että missä vaiheessa tälle koko touhulle pitäisi laittaa piste.Olen suhteellisen vahva ihminen mutta nyt alkaa tuntumaan että en jaksa kohta enää.Alunperin oli miehen kanssa juttua että jos julkisella ei onnistu ne niitten antamat 3 hoitoa niin sitten mennään yksityiselle yrittämään kerran vielä mutta enpä tiedä...

Elokuussa pitäisi soittaa klinikalle ja aloitella viimeistä julkisen puolen hoitoa. :| Oletteko te kanssasisaret koskaan ajatelleet itsellenne jotakin "takarajaa" näille hoidoille vai oletteko ajatelleet että lopetatte sitten kun tuntuu siltä?

Toki toivoisin että kenenkään ei tarvitsisi ajatella että nää hoidot ei auta mutta kun joillakin se vaan on niin.Esimerkiksi meillä se näyttää pahasti siltä... :'(

 

Hei!
Esititpä vaikean kysymyksen.
Teillä tuntuu olleen kova tahti lyhyessä ajassa. Varmasti henkisesti tosi raskasta kaikkine keskenmenoineen ja piinailuineen.
Tämä on minun mielipiteeni jatkostanne, harkitkaa pientä lepoaikaa, jos mahdollista ( esim. ikä )ennen kuin koitatte yksityisen puolen hoitoja. Esim. reilu puolen vuoden tauko voisi hyvinkin selvittää ajatuksia siitä jaksaako jatkaa hoitoja vai ei.

Me olimme hoidoissa melkein 9 vuotta ennen toivottua tulosta, mutta jossain vaiheessa tuli pakollinen tauko, kun siirryimme lahjamunasolujonoon ja se tauko teki kyllä hyvää. 1½ vuotta ilman minkäänlaisia painenta tai pettymyksiä antoi voimaa loppurutistukseen eli viimeisiin hoitoihin. Meillä tuo lahjoitettu munasolu oli lopulta se viimeinen mahdollisuus. Viimeiseksi aioitusta hoidosta saimme tytön. Minulla olisi tullut ikä vastaan, etten enää olisi halunut jonottaa uudelleen vuotta ja olla vieläkin vanhempi ensisynnyttäjä ( nyt olin 41 v.).

En tiedä syytänne lapsettomuuteen, mutta kuten meillä , on teilläkin varmasti mahdollisuutta luovutettuihin sukusoluihin, jos hoidot eivät omilla onnistu. Mutta se on taas oma prosessinsa ja miettiminen kuinka asian hyväksyy.

Nämä ovat vaikeita ja raskaita päätöksiä ja itse läpikäytäviä. Kyllä sitä itse huomaa milloin on aika luovuttaa. Minulle jo julkisen puolen lääkäri ehdotti luovutettua munasolua, mutta halusin jatkaa vielä yksityisellä puolella omilla soluilla. Kun pari epäonnistunutta hoitoa oli takana, olin valmis kokeilemaan uutta. Mutta tarvitsin ne hoidot ollakseni henkisesti valmis. Jos emme olisi menneen jonottamaan luovuttajaa, olisi lapsettomuushoitomme jääneet siihen. Puhuimme miehen kanssa, että käydään kaikki mahdolliset hoidot läpi ettei sitten vanhana tarvitse jossitella. Onneksi kävimme, sillä 9 vuoden palkinto nukkuu nyt pihalla.

Kysykää hoitavalta lääkäriltänne mitä mieltä hän on teidän mahdollisuuksistanne saada hoidoilla oma vauva. Lääkäreillä on niin pitkät kokemukset, että kyllä he jonkinlaisen arvion osaavat antaa.

Toivottavasti sait tästä sepustuksesta jotain selvää. Ajatuksia asiasta on paljon, mutta ne on niin vaikea panna "paperille".

Voimia teille viimeiseen julkisen puolen hoitoon, toivottavasti sen jälkeen teidän ei tarvitsisi miettiä näitä juttuja vaan saisitte oman palkintonne.

Halauksin Miilija

 

oliko teillä todettua syytä lapsettomuuteen..? Mietin kun noinkin pitkä taival... Itsestä kun tuntuu jo tässä vaiheessa, että vuodet vierii ohi niin kamalaa vauhtia, että hirvittää uskaltaako edes jatkaa julkisella jos jatko on pelkkää jonottamista.. Meillä takana siis 3,5v yritystä ja seuraava etappi olisi IVF, jos joskus sinne asti päästään..

 

Moi!
Syy lapsettomuuteen oli ja on minun huono hormoonitoimintani. Koskaan ei kuukautiset ole olleet säännölliset ja melko olemattomat. Lääkäri ei ole suoraan sanonut, mutta itse olen päätellyt kyseessä olevan PCO. Lisäksi munasarjojeni vaste hoidoissa oli huono. Lääkeannostukset huipussaan, mutta vain 1-5 munasolua/ hoito. Yleensä siirrettiin kakkosluokkaisia nelisoluisia, muttei yksikään kiinnittynyt. Tehtiin myös alkionkuoren avauksiakin koska alkion kuori oli paksu, mutta ei se auttanut asiassa. Jotain muutakin vikaa täytyi omissa alkioissa olla, sillä kun saimme lahjasolun, niin alkio oli kolmoisluokkaa ja nelisoluinen ja kuitenkin siitä lähti raskaus alkuunsa.

Peukut pystyyn teidänkin tuleviin hoitoihin!

Miilija

 

Paljon onnea, miilija, pitkän uurastuksen tuloksena saamastanne palkinnosta! Tulee tosi hyvä mieli, kun kuulee tuollasia selviytymistarinoita.

 

Sinulla on kuitenkin raskautumisyrityksiä (keskenmenot), joten en heittäisi kirvestä kaivoon!!! Onhan hyytymistekijäarvot katsottu? Kuten jo edellä sanottiin oma lääkärisi osaa arvioida tilannetta, mutta jos olisin Sinä varmasti vielä yrittäisin. Tauko voi todella tehdä hyvää, ovathan nämä kovin raskaita hoitoja henkisesti. Paljon voimia mahdolliseen uuteen yritykseen! :hug:

 

Kiitoksia kaikille vastanneille!Mukava lukea muiden mielipiteitä ja ajatuksia tästä asiasta. Meillä toi jonottaminen on ollut joka IVF:ään 6kk joten siinä on aina tullut se harkinta aika.Eli aina on pystynyt pysähtymään ja miettimään asioita. Eli en usko että nämä ajatukset muuttuisi mihinkään vaikka odottaisimme parikin vuotta kun sitä ajatustaukoa on ollut hoitojen välissä tarpeeksi.

Eiköhän me katsota tämä viimeinen hoito julkisella ja jos siitä ei apua ole niin sitten mietitään meinataanko vielä jatkaa hoidoissa vai päädytäänkö olemaan ihan vain kaksistaan.Mikä ei sekään huono asia ole aina oli vaan ajatus pienestä pitäen että tottakai niitä lapsia tulee.Mutta ihminen on sopeutuvainen.