Milloin kannattaa luovuttaa (vai kannattaako ikinä)

[-vieras-]

Tällaista on tullut pohdittua viimeaikoina omien työkuvioiden kanssa. Haluamaani työhön pääseminen tuntuu lähestulkoon mahottomalta, koska hakijoita on niin paljon, ja tiedostan sen hyvin, että sitä varmaan kannattaisi vähitellen alkaa harkita toista koulutusta ja uraa paremmin työllistävässä ammatissa.

Mutta sitten taas toisaalta, kun sitä myös pitäisi uskoa itseensä ja uskoa siihen, että onnistuu tavoitteissaan, kun vain sitkeästi jatkaa yrittämistä (vaikka se välillä tuntuisi mahdottomalta).

En vain osaa päättää mitä tekisin. En toisaalta halua olla epärealistinen ja hakata päätäni seinään tavoitellessani jotain, mikä on täysin mahdotonta. Mutta toisaalta en myöskään halua luovuttaa liian helpolla.

 

["Mirja"]

Naisia on kahden sorttisia. Niitä, jotka menivät lähärikouluun, työllistyivät ja pääsivät elämässä eteenpäin. Sekä niitä, jotka lukivat yliopistossa 8 vuotta haavealaansa (meribiologia, kriittinen miestutkimus tms.) ja vihdoin valmistuttuaan roikkuvat vuodesta toiseen kortistossa, kun töitä ei vaan löydy.

Jotkut jälkimmäisen ryhmän jäsenet työkkäri lopulta pakottaa sinne lähärikouluun, mutta helpommalla pääset, kun teet valinnan vapaaehtoisesti jo aikaisessa vaiheessa.