millanen tukiverkosto sinulla on,vai onko sinulla?

eipä juurikaan ole, mutta sekin vähän mitä löytyy on sitäkin arvokkaampaa :heart:
hyvin pärjätään, ei väsy paina, johtunee ettei tartte katella kotielämää 24/7, vaan löytyy elämästä muutakin kun kiukkuset kakarat, paskanen koti, juoppo ukko, koukuttava palsta ja listaahan vois jatkaa ja jatkaa... :saint:

ja turha vetää herneitä, huumorilla kirjoitettu

 

vähän samoilla linjoilla ap:n kanssa. äiti on lähes tulkoon ainoa ja sekin pitää sopia ajoissa ja kertoa syy että minkä takia.
kummeilla ei esikko ole ollut kertaakaan yökylässä vaikka muuten käykin kummitädin kanssa yksin liikkeellä.
kuopus taasen on kummeillaan ollut jopa kerran....

 

Mielestäni mulla on hyvä tukiverkosto.

Mun vanhemmat hoitaa poikaa aina kun oon vkonlopputöissä. Lisäksi käydään niillä myös vapaaviikonloppuina, vaikkeivät ihan lähellä asukaan (n.150 km).

Pojan kummit on mukana meidän elämässä (4kpl, joista 2 asuu tässä lähellä ).

Veljeni asuu myös kohtuullisen lähellä ja työvuorojensa sallimissa rajoissa tarvittaessa auttaa + toimii kuskina (meillä ei oo autoa).

Pojalla myös setiä ja isoja sisaruksia (isänsä lapsia siis), jotka ovat mukana meidän elämässä.

Eli kyllä yleensä melko lyhyelläkin varotusajalla saan tarvittaessa pojalle hoitajan, esim. jos on kipeenä yli 3 päivää (jonka jälkeen sairasloma palkatonta), tulee vaari hoitelemaan että mä pääsen töihin.

 

Järkätään menot niin että aina jompikumpi vanhempi voi olla lapsen kanssa.

Useimmiten noin. Eikä johdu siitä ettei paikkoja olisi. Mielestämme vaan noin pienen kuuluu vielä saada olla vanhempien kanssa.

Jos on jotain, niin lapsen isovanhemmat ja isoisovanhemmat on mielellään avuksi, ne tykkäis hoitaa enemmänkin mutta ei raaski noin ientä... Max pari-kolme tuntia ollu sukulaisella hoidossa. Tai sitten mulla on "varasopimus" yhden kaverin kanssa että maksan sille 20 e per keikka jos tarvii käydä jossain ilman lasta. Tätä ei ole tarvinnu montaa kertaa, kun ilmasiakin tarjokkaita yleensä tunkee esiin. Yksi työkaveri ja pari kotiäiti-kaveria esim on itse tarjonneet että tuo poika joskus tännekin... Saatan viedäkin, kerran poika oli illalla työkaverillani syystä että olin miehen kanssa ravintolassa kahestaan=)

 

Todella hyvät. Mulla iso perhe ja kaikki ovat avuliaita eli siskot, veljet ja mun vanhemmat. Oma pikkuveljenikin (15v.) käy välillä kävelemässä vauvan kanssa, että saan hetken omaa aikaa, vaikka kuulemma "vihaa vauvoja, kun ne haisee"=). Sit on isovanhemmat exän puolelta, ovat kuin toiset omat vanhemmat minulle ja asuvat hekin lähellä. Sit mulla on tosi paljon HYVIÄ ystäviä, jotka kaikki on vähän niinku kummeja mun lapsille eli katsovat kyllä tarvittaessa ja auttavat paljon muussakin! Olen onnellisessa asemassa ja tiedän sen!

 

Meillä lapset 9 ja 3. Tukiverkostoa ei ole. Välillä se harmittaa, kun yhdet jos toisetkin juhlat ja muut menot jää menemättä. Mutta kaikkeen tottuu. Käydään miehen kanssa vuoronperään. Yhdessä tai oikeastaan kahdestaan ei ole miehen kanssa käyty missään tuohon 9 vuoteen, eikä kai käydä ennen kuin nuorimmainen on tarpeeksi iso.

 

Monta läheistä ihmistä, mm. vanhemmat, siskot... Asuvat vaan toisella puolella maata. Oma vikani tosin, kun muutin pois.

Jos mulla ja miehellä ois lapsi/lapsia, niin yksin saatais niiden kanssa pärjätä. Mun vanhemmat asuu siis 600km päässä, ovat jo itsekin vanhoja, ja miehen vanhemmat ei asu Suomessa ollenkaan.
Täällä asuvia ystäviä en lastenhoidolla vaivaisi, suurin osa heistä ei pidä lapsista juurikaan tai ollenkaan.

 

Ihana! Mutta me ollaankin sellasta sukurakasta väkeä. Meillä on puol sukua mukana synnytyksissä ja itse pesemme ja puemme vainajammekin, jotka ovat kotona perheen keskuudessa vanhuutensa viettäneet tai sairautensa loppuun kärsineet.

Olisin ihan hukassa ilman sukuani. Ja kai hekin osaltaan hukassa ilman minua, yksi palanen puuttuisi. :heart:

Onko tällaisia ihmisiä vielä!?

(romanisuku?)

 

Niin mikä tukiverkko, mikä se sellainen on? Siis meillä tosi huonot. Mun äiti jo sen verran iäkäs vaikkakin muutoin ihan hyvässä kunnossa ettei viitti vaivata. Ja toisekseen kun ei ole koskaan itse tarjoutunut avuksi niin eipä juuri viitti edes kysyä kuin äärimmäisessä hädässä. Anoppi vielä vanhempi joten ei apua. Mulla yksi sisko joka asuu 60km päässä mutta ei myöskään koskaan ole tarjonnut apuaan niin empä viitti edes kysyä. Ei muutenkaan ole hirveän kiinnostunut lapsista. No sit on vielä miehen sisko vähän lähempänä joka varmaan auttais ihan mielellään mut hällä taas omat kiireensä niin ei viitti ihan pienessä tingassa vaivata. Miekin olen sit vielä hirveän huono pyytämään apua, varsinkin jos toinen (kuten esim. mun äiti ja sisko) ei tarjoa apua niin helposti aattelen et antaa sit olla.

 

Ei ole juuri lainkaan. Sukulaisia ei ole lähimaillakaan (miehen asuvat toisessa maassa ja minulla ei ole, paitsi lähes 80 v. 300km päässä asuva kummitätini).

Ystäviä on, mutta melkein kaikilla lapsia ja ovat kiireisiä. Jotkin lapsettomat ystävät ovat sanoneet suoraan etteivät halua hoitaa vaippaikäisiä. Kun lapsi (pian lapset) kasvaa, otetaan varmasti silloin tällöin maksettua apua. Ihan hyvin on pärjätty ilmankin kun parisuhde on toimiva ja työt jaetaan sopivasti. Ulkona käydään vuorotellen ja kaksin ollaan iltaisin kun lapsi nukkuu.

 

Todella laaja. Jos vaikka nyt tahtoisin lapset yökylään, ei ois ku yks 5min puhelin soitto ja esim anoppi hakis tosta 2km päästä

Sen lisäksi, tässä ihan vieressä asuu, miehen isä, mummi, pari ystävää ja kuopuksen 2 kummia.

45km päässä asuu sitten, mun vanhemmat, mun mummot/papat, esikoisen kummit, suurin osa mun ystävistä.

Eli ihan aina saan apua ja yökylän lapsille kun vaan tahdon. Autan myös tarvittaessa muita.

 

Siihen nähden miten vähän me semmosta tarvitaan, niin se on oikein hyvä. Mun äidillä on vielä omat menonsa ja asuu sen verta kaukana, et harvemmin lasten kanssa on. Miehen vanhemmat asuu lähellä ja auttaa tarvittaessa.

 

Ihana kuulla että toisilla on tukiverkkoa ja toisilla ei??kumpa kaikilla olisiItse kolmen lapsen yh,na tottunut pärjäämään,lapset 1.5v,4v ja 9v.Tukiverkko on todella mitätön,täytyy sanoa ettei juuri ole,silloin kun työvuoro sattuu viikonlopulle saatan tuurilla saada lapsenlikan,olen myös joutunut jäämään kotiin työpäivänä lapsenlikan puuttuessa.minulla asuu kyllä sukua lähellä mutta he eivät ole kiinnostuneita auttamaan,aina on jotain muuta kun olen pyytänyt.viimeksi huhtikuussa olen saanut hengähtää,muualla kuin töissä.Muutoin kaikki vapaa aika menee lasten kans!Voin vain sanoa että välillä tuntuu ettei jaksa enää,ja miksi minulla tilanne on tämä kuin muilla tuntuu olevan apua aina kun sitä tarvitsee.Joten olkaa todella kiitollisia saamastanne avusta kaikilla ei sitä ole.

 

Verkkoa löytyy; jopa hieman yllättävistä paikoista.
Min biolapset olivat yökylässä aviomieheni eksän luona. Toisaalta en tiedä onko yllättävää saada hyvää kohtelua ihmisiltä, jos itse kohtelee heitä kunnioittavasti?

 

Kun perhettä perustaa ja lapsia alkaa tulla, perusoletus on mulla aina ollut, että ilman muiden apuja pärjätään. Jos tarvitaan lastenhoitoapua muutama kerta vuodessa, pyydetään naapurin tätiä. Tulee mielellään, kun maksetaan 10e tunti. Se on minun mielestäni kohtuullinen korvaus siitä, että lapsilla on hyvä ja luotettava hoitaja. En minä itsekään muiden lapsia ilmaiseksi hoitaisi. Omasta elämäntilanteesta on syytä ottaa vastuu, käyttäytyä kun aikuinen ja jättää muut rauhaan. En ikinä kehtaisi hoidattaa lapsiani joka viikko muilla ihmisillä. Se on törkeyden huippu. Eikä ole provo.

 

Ei minkäänlaista ollut vuosiin. Kun lapset olivat 7 ja 6 äitini tuli ekaa kertaa hoitamaan heitä yön yli. Sen jälkeen on hoitanut 2 kertaa muutaman yön yli. Kun ovat jo kivaa seuraa. Ovat siis niin fiksuja lapsia, että voi ottaa yökylään.

Kun lapset olivat vauva ja taapero, ihan sain itse hoitaa, ei ainuttakaan sukulaista saati ystävää. Muutimme miehen työn perässä just niin, ettei sybtynyt tukiverkkkoja. Ja tietysti pikku paikoille, ettei mll:ää tms. ollut. Mies teki ympäripyöreitä päiviä. Hoidinkin lapsia kotona niin yli 4 vuotta, kun töihin ei kyennyt.

Erosimme.

Ja siitä se luksus alkoi edelliseen verrattuna. Nyt saan huokaista joka toinen viikonloppu ja kaksi vkoa kesällä.

Suurin huoli oli, että jos noista lapsista tulisi ihmisiä pelkääviä sulkeutuneita kummallisuuksia, kun viettivät minun kanssani niin monta vuotta. Ei tullut. Ovat luokkiensa suosituimpia ja ystävällisimpiä lapsia. Ovat luottavaisia ja ihania lapsia. Menevät mielellään isälleen ja kotona menee loistavasti.

En saanutkaan pilattua lapsia vaikka niiiiin yksinäistä oli. Tsemppasin vuosia kaikilla voimillani. Ensimmäistä kertaa tänä kesänä olin romahduksen partaalla ja sen huomasivat lapsetkin, olin ihan naatti. Lapset nyt 10 ja 8. No, isällä olivat kaksi vkoa, sain huokaista, ja avot. Nyt on akut ladattu ja ihan mahtava olo.

Vielä mahtavampaa on, että nyt alkaa helpottaa. Osaavat kohta mennä harrastuksiin itse ja kävelevät kouluun. Nyt jää energiaa kaikkeen kivaan seurusteluun lasten kanssa, kun ei mene kaikki energia perushoitoon. Lomamatkoillekin voi lähteä yksin noin reippaitten ja ihanien lasten kanssa. Ei enää pilttien ja vaippojen pakkausta sekä uni- ja ruokarytmien kyttäämistä.

Kyllä oli rankkaa. Ei enää ikinä kiitos.