Millaista vauva-aika toisen lapsen kanssa?

[kakkonen_2]

Kovasti on toinen lapsi haaveissa ja kiinnostaisikin tietää kokeneemmilta, millaista vauva-aika tai elämä yleensäkin kahden lapsen kanssa on ollut, erityisesti verrattuna esikoisen vauva-aikaan? Oletko kokenut pikkuvauva-ajan jotenkin erilailla, oletko pystynyt nauttimaan/keskittymään toiseen vauvaan samalla lailla kuin ensimmäiseen jne? Oletko saanut uusia ystäviä uuden vauvan myötä, käytkö äiti-tapaamisissa vauvan kanssa? Vai pyöriikö arki enemmänkin esikoisen ehdoilla. Olisi kiva kuulla kaikenlaisia kokemuksia kahden lapsen kanssa elämisestä.

 

[ModestyB]

Toisen vauvan aikana tuli uusia ystäviä, lähinnä koska aikaa oli kulunut ja esikoinen oli vanhempi, jolloin tuli leikkikavereita hänelle puistoista ja avoimista kerhoista ja samalla tutustuin äiteihin sen ja myös vauvan kautta. Aika paljon menimme esikoisen aikataulujen ehdoilla, koska vauvalla elämä oli varsin rytmitöntä muutenkin.

Toiseen vauvaan pystyi keskittymään vähemmän, mutta nauttimaan enemmän . Eli suuremman osan vauvan kanssa vietetystä ajasta sai viettää rauhallisena ja luottavaisena siihen, että itse osaa ja että vauva kehittyy ihan normaalisti. Kokemuksen hyötyjä. Toki uusiakin asioita tuli, vauvat ovat erilaisia.

Suurin turhauma oli kahdeksi jakautumisen mahdottomuus: toisen lapsen oli välillä odotettava, vaikka huutavana. Sekin helpotti ajan mittaan ja sen kanssa oppi elämään. Kyllähän kaikkeen huomioon tottunut esikoinen protestoi saavutettujen etujen vähenemistä, mutta se kuuluu normaaliin kehitykseen ja on eduksikin lopulta, vaikka sitä oli siinä hetkittäisessä tuskassa (lapsen ja omassa) välillä vaikea muistaa.

Kaikenkaikkiaan suosittelen .

 

[vauva nyt 3kk]

Olen nauttinut aivan eri lailla. Tuntenut jopa syyllisyyttä siitä, että tätä kakkosta kohtaan tunsin voimakkaita tunteita jo kun oli vielä vatsassa. Esikoisesta nämä tunteet tulivat vasta pari kk:tta synnytyksestä. Kakkonen on ollut helpompi ja itsekin tietysti varmempi ja perushommat menee rutiinilla. Ekasta pidin ruokapäiväkirjaa tyyliin: klo 15.30 söi 7min.... Tokan kanssa en ole koskaan edes laskenut, monta kertaa päivässä syö.
Tietysti hankalaa on ollut esikoisen mustasukkaisuus (onneksi tosi lievää) ja kahden lapsen rytmien sovittaminen keskenään. Ja se, ettei aika tunnu riittää kaikkien paijaamiseen kun on se mies ja koirakin
Uusia ystäviä en ole saanut, mutta entisten kanssa ollaan yhtä lailla tekemisissä. Tapaan äitejä vauvoineen silloin kun esikoinen on hoidossa. Kun on kotona, tavataan yl. niitä joilla on isompia lapsia.
Kaiken kaikkiaan odotin todella paljon pahempaa, ainakin nämä ekat kk:t (jotka olivat esikoisesta tosi rankat) ovat päästäneet helpolla. Toivottavasti jatkuu samalla lailla.

 

[pieni ikäero]

Meillä on kaikki mennyt esikoisen ehdoilla, koska ikäeroa on vain 1v4kk. Uusiin vauvaperheisiin en ole ehtinyt tutustua ollenkaan ja vauvajumppiin yms. en ole päässyt, koska esikoinenkin on kotihoidossa. Oikeastaan vanhoihin tuttuihinkaan en ole juuri ehtinyt pitää yhteyttä ja aikuiset kontaktit ovat lähinnä puistoilevia äitejä. Alussa mustasukkaisuus oli valtaisaa. Välillä iltaisin huomasin, etten ollut ehtinyt katsoa vauvaa silmiin koko päivänä, kun vauva kulki sylissä, repussa, vaunuissa yms. mukana koko ajan, mutta huomio oli esikoisessa. Esikoinen vielä taantui vauvan tultua, unohti mm. itse syömisen, vaikka oli osannutkin sen jo monia kuukausia. Vieläkin, vaikka vauva on kohta vuoden, joudun syöttämään molemmat ja itseni sitten jossain välissä.

Toisaalta eipä ole jäänyt aikaa turhaan stressaamiseen. Ja kyllä tuosta toisesta kaikesta härdellistä huolimatta osaa nauttia jollakin lailla enemmän. Ihaninta on nähdä, kuinka jo nyt sisarukset ovat toisilleen todella tärkeät. Kuopus ryömii esikoisen perässä kaikkialle ja molemmat kikattavat ja hihkuvat...

 

[Näin kävi]

Aluksi toisen kanssa kaikki tuntui ihanalta ja ihan mahtavan helpolta. Oli tunne, että nythän tämä sujuu. Meillä esikoinenkin on sen verran isompi, että touhuaa isosiskona innoissaan, viihdyttää vauvaa, hakee vaippoja jne. Tietysti tuo jakautumisongelma on eli aina toinen joutuu välillä odottamaan, varsinkin kun isompi on varsinainen tehotyttö. Mutta ei mitään ylitsepääsemätöntä ainakin, jos sai edes kohtalaisesti nukuttua. Esikoisen vauva-aikana stressasin kaikkea, yritin olla täydellinen superäiti, luin kaikenlaisia oppaita ja tunsin itseni täysin kehnoksi erilaisten neuvojen ristitulessa, vaikka ylisuoritin koko ajan. Nyt elin enemmän vaistoilla ja kaikki tuntui sujuvan kuin itsekseen, tunsin olevani hyvä äiti, vaikka en täydellinen olisikaan ja vaikka en lukisikaan äitiyttä opuksista.

Sitten kuopuksella iskivät iho- ja vatsaoireet ja heräsi allergiaepäily, yöt ovat olleet rikkonaisia ja välillä vauva itkee vatsakipujaan. Esikoisella ei ollut mitään tämänkaltaisia ongelmia. Nyt onkin sitten taas pakka sekaisin, osaamattomuuden ja riittämättömyyden tunteet nostavat päätään ja välillä tahtoo epätoivokin iskeä. Tämä on sitä aluetta, mitä en hallitsekaan vielä. Mikä oireita aiheuttaa, mikä on normaalia ja mikä ei, mistä pitäisi huolestua. Imetän siis vielä, joten joudun tarkkailemaan omia syömisiäni, mikä myös stressaa, kun en ole koskaan aiemmin joutunut tällaista tekemään. Mutta uskon, että kun kuopus saadaan taas tasapainoon ja sopivat ruuat löytyvät, niin eiköhän se elämä taas ala hymyillä.

 

[ap..]

Kiva kuulla erilaisia kokemuksia, erityisesti noita positiivisia Vähän tuohon malliin itsekin olen ajatellut toisen kerran olevan, siis että siitä nauttisi erilailla ja ehkä enemmän kun ekalla kerralla. Itse en oikein voi sanoa nauttineeni siitä ihan pikkuvauva-ajasta, vaikka aika helppo lapsi meillä onkin ollut. SIlti se suuri elämänmuutos, oman ajan väheneminen ym. vei aikaa tottua. Uutta pientä perheenjäsentä jännitti, jännitti osaako siitä huolehtia oikein, jännitti jos ei saa itkua loppumaan, jännitti miten yöt menee ym. Kaikki oli niin uutta ja tavallaan vaikeaakin. Mutta nyt kun lapsi lähenee vuoden ikää, on alkanut ajatella jo toista lasta ja haluaisi kokea kaiken uudelleen. Uskoisin että toisen kanssa se voisi olla nautinnollisempaa kun se lapsen tuoma muutos ei ole enää niin suuri eikä asioita jännitä niin paljoa kuin ekalla kerralla. Olisi taas jännittävää saada se pienen pieni nyytti syliin ja alkaa kasvattaa uutta ihmistainta uusin silmin. Lisää tarinoita kiitos!

 

[kahden keikka]

Ensimmäisen kanssa meni paljon aikaa "kulttuurishokista" selviämiseen. Ei saanut enää tehdä sitä mitä halusi, milloin halusi. Nyt kun on toinen, ei ehdi tehdä ylipäätään mitään "ylimääräistä" Liioittelen nyt vähäsen... Mutta siihen oman ajan vähyteen on jo tavallaan tottunut. Osaan nauttia niistä lyhyistäkin hetkistä kahvikupposen äärellä. Äitiyden posit. & negat. tunteet olivat uusia ja hämmentäviä, mutta toisen kanssa on jo valmiiksi äiti. Tosin kokemusta kahden lapsen kanssa on vasta vähän, esikoinen on 2v ja toinen 2kk.

Ensimmäiset viikot olivat melkoista härdelliä. Esikoinen halusi intohimoisesti hoitaa vauvaa ja siinä oli vahtiminen! Imetykset veivät aikaa. Aikataulutus oli vaikeaa, kun ei tuntenut vauvan tapoja vielä lainkaan. Olimme onneksi valmistaneet pakkasen täyteen ruokia, oli yksi huoli vähemmän. Jos on mies ja hän voi pitää vapaata, niin käyttäkää se! Meillä se ei ollut mahdollista ja se tietenkin kuormitti minua päivisin todella paljon. Onneksi sitten illat ja viikonloput sain ottaa "löysin rantein" (mikäli sain teho-vaihteen kytkettyä pois päältä...) Meillä ei asu ketään tuttavia lähistöllä.

Esikoisela on ollut pientä mustasukkaisuutta, mutta ei mitään kamalaa, ainakaan vielä. Vietämme paljon aikaa hänen kanssaan ja keskitymme hänen positiiviseen käyttäytymiseen. Muistan kuinka huolissani olin esikoisen kanssa siitä että annan hänelle tarpeeksi oikeanlaisia virikkeitä, laulan ja näyttelen kuvia. Heh.. Tämä toinen saa varmasti virikettä ihan tarpeeksi, vaikka en ole tehnyt hänen kanssaan mitään ihmeellistä, lirkuttelen ja hymyilen tietenkin. Silti hän on jopa kehittyneempi ja virkeämpi kuin esikoinen tässä vaiheessa!

Saa nähdä mitä aika tuo tullessaan, mutta hyvältä näyttää, so far..

 

[ModestyB]

Uskoisin että toisen kanssa se voisi olla nautinnollisempaa kun se lapsen tuoma muutos ei ole enää niin suuri eikä asioita jännitä niin paljoa kuin ekalla kerralla.

Omalla tavallaan se muutos ja shokki toisen kanssa on ihan yhtä suuri, vaikka erilainen, koska tilanne on se, että silloinkin, kun molemmat ovat kotona, Kummallakin on yksi lapsi Koko ajan. Yhden lapsen kanssa pystyi sentään vähän vuorottelemaan. Oikeastaan kolmas lapsi alkaa sitten jo mennä samalla teholla ja painolla kuin kaksikin .

Silti itse toisesta vauvasta osaa nauttia enemmän, ja huomaa myös, että osaa ja pystyyhän se esikoinen itse asiassa jo hurjasti asioita (kun vain suostuu osaamaan..) ja on hyvää seuraa (halutessaan).

 

[kolme ipanaa]

Kovasti on toinen lapsi haaveissa ja kiinnostaisikin tietää kokeneemmilta, millaista vauva-aika tai elämä yleensäkin kahden lapsen kanssa on ollut, erityisesti verrattuna esikoisen vauva-aikaan? Oletko kokenut pikkuvauva-ajan jotenkin erilailla, oletko pystynyt nauttimaan/keskittymään toiseen vauvaan samalla lailla kuin ensimmäiseen jne? Oletko saanut uusia ystäviä uuden vauvan myötä, käytkö äiti-tapaamisissa vauvan kanssa? Vai pyöriikö arki enemmänkin esikoisen ehdoilla. Olisi kiva kuulla kaikenlaisia kokemuksia kahden lapsen kanssa elämisestä.

Eka oli ns. harjoitttelukappale. Voi pientä rassukkaa! Toisen kanssa sitä jo tiesi mitä homma pitää sisällään. Kolmas meni sekä synnytys että vauvan hoito jo kuin vettä vaan eikä oikein enää stressattu mistään.

 

[enikinäjaksais]

En itse ollut ekastakaan kauhean ihmeissäni tai paniikissa. Mutta on ihan kamalaa katsoa kaksi- tai useampilapsisia perheitä kauppakeskuksissa. Miten ne jaksaa?!

Tulee myötätunnon puuska, kun ne joutuvat AINA liikkumaan nelisin tai viisistään tai kuusistaan... HUOKAUS.

 

[offt]

En itse ollut ekastakaan kauhean ihmeissäni tai paniikissa. Mutta on ihan kamalaa katsoa kaksi- tai useampilapsisia perheitä kauppakeskuksissa. Miten ne jaksaa?!

Tulee myötätunnon puuska, kun ne joutuvat AINA liikkumaan nelisin tai viisistään tai kuusistaan... HUOKAUS.

No tässä nyt ei kysytty perheiden liikkumisesta kauppakeskuksissa, ´vaan vauva-ajasta.

 

[pieni ikäero]

Toisaalta olen kyllä sitä mieltä, että jos sen toisen haluaa, kannattaa se (yrittää) tehdä ilman sen kummempia kyselyitä. En usko, että kukaan jättää toista (tai kolmatta tai neljättä...) yrittämättä sen perusteella, mitä näissä pieniotantaisissa vauvapalstan keskusteluissa vastataan. Jos vauvakuume tulee, niin hyvä, tuumasta toimeen vaan. Jos ei tule, niin lapsiluku on ilmeisesti täynnä, hyvä niin.

Meillä kakkonen sai onneksi alkunsa ihan suunnittelematta, mikä oli näin jälkikäteen hyvä homma. Ei tarvinnut sitten järjellä yrittää pähkäillä, että mikä on hyvä ikäero (ja onko sellaista edes).