Millaista on synnytyskipu?
- Viestiketjun aloittaja LEAL
- Ensimmäinen viesti
K
kevätkeiju
Vieras
Vaikea sitä kipua on sanoin kuvata, mutta yritän nyt kuitenkin.
Avautumisvaiheen alussa mulla kipu tuntui kuukautiskipumaisena alaselässä ja alavatsalla. Se oli jomotusta ja lievää vihlontaa. Supistukset kesti vain noin 30 sekuntia ja niiden väli oli 15- 25 minuuttia eikä kipu ollut vielä kovaa. Liikkuminen auttoi.
Avautumisvaiheen edetessä ( 3 cm eteenpäin) mulla kipu koveni aika nopeesti ja yllättäen ja supistusten väli lyheni tosi nopeesti 2-3 minuuttiin. Silloin kipu oli polttavaa sisäistä kipua, mikä levisi sitten selästä ja vatsalta pakaroihin, lonkkiin ja reisiin. Kipu oli tylppää, jomottavaa, jäytävää, kuin sisuskalut olisi ollut tulessa. Vihlovaa kipua tuntui myös häpyluun ja peräaukon alueella ja se oli inhottavaa. Supistus alkoi jostain syvältä kohdusta ja lähti leviämään ja kovenemaan kamalaa vauhtia. Pahimmillaan se oli niin laajalla tuntuvaa sietämätöntä kipua.
Ponnistusvaiheen kivusta en pysty paljon kertomaan, kun mulla epiduraali vaikutti vielä silloin tosi hyvin. Vähän ennen kuin olin 10 cm auki niin tuntui kamalan voimakasta paineen tunnetta peräsuolessa, ei oikeastaan kipua, mutta aika inhottavan tuntuista. Ponnistaessa tuntemukset oli lähinnä alapään lihasten ja ihon venymisen tunnetta ja kiristystä ja sit ihan lopussa kudosten repeämisen tunnetta ( repeämiä kyllä tulikin ).
Ja kyllähän niitä kipuja oli sitten synnytyksen jälkeenkin: alapään turvotus, repeämien arkuus, tikkien kiristys, jälkisupistukset.
Mutta mitään kauhutarinaa en pysty kertomaan, hyvät muistot jäi synnytyksestä. Onnea sulle koitokseen!
Avautumisvaiheen alussa mulla kipu tuntui kuukautiskipumaisena alaselässä ja alavatsalla. Se oli jomotusta ja lievää vihlontaa. Supistukset kesti vain noin 30 sekuntia ja niiden väli oli 15- 25 minuuttia eikä kipu ollut vielä kovaa. Liikkuminen auttoi.
Avautumisvaiheen edetessä ( 3 cm eteenpäin) mulla kipu koveni aika nopeesti ja yllättäen ja supistusten väli lyheni tosi nopeesti 2-3 minuuttiin. Silloin kipu oli polttavaa sisäistä kipua, mikä levisi sitten selästä ja vatsalta pakaroihin, lonkkiin ja reisiin. Kipu oli tylppää, jomottavaa, jäytävää, kuin sisuskalut olisi ollut tulessa. Vihlovaa kipua tuntui myös häpyluun ja peräaukon alueella ja se oli inhottavaa. Supistus alkoi jostain syvältä kohdusta ja lähti leviämään ja kovenemaan kamalaa vauhtia. Pahimmillaan se oli niin laajalla tuntuvaa sietämätöntä kipua.
Ponnistusvaiheen kivusta en pysty paljon kertomaan, kun mulla epiduraali vaikutti vielä silloin tosi hyvin. Vähän ennen kuin olin 10 cm auki niin tuntui kamalan voimakasta paineen tunnetta peräsuolessa, ei oikeastaan kipua, mutta aika inhottavan tuntuista. Ponnistaessa tuntemukset oli lähinnä alapään lihasten ja ihon venymisen tunnetta ja kiristystä ja sit ihan lopussa kudosten repeämisen tunnetta ( repeämiä kyllä tulikin ).
Ja kyllähän niitä kipuja oli sitten synnytyksen jälkeenkin: alapään turvotus, repeämien arkuus, tikkien kiristys, jälkisupistukset.
Mutta mitään kauhutarinaa en pysty kertomaan, hyvät muistot jäi synnytyksestä. Onnea sulle koitokseen!
\
Kenenkään ei tarvi sitten pelästyä mun jutuista tai tulla taas aukoon päätä. Ap itse haluaa KAIKENLAISET kokemukset tähän, ja muutenkin vastaan totuudenmukaisesti aina oman kokemukseni mukaan. Sillä miksi kaunistella jotakin mikä ei sitten olisi totta.
Toisilla synnytys on helpompi, toisilla vaikea, toisilla on kivunlievitys, toisilla ei jne joten turha alkaa vertaileen paniikissa sillä yhtään ei tiiä mitä saa :wave:
Saa lukea omalla vastuulla.
Mulla synnytys kesti 18h30min josta ponnistus 1h45min. Päätyi imukuppiin. Lapsi 4430g ja pää 38,5cm :/ . Poika ei meinannut mahtua ulos ja häntäluukin siinä rytäkässä pamahti murtuen. Tehtiin iso eppari ja silti repesin niin emättimestä kuin kohdunkaulasta.
Koko synnytyksen ajan kivunlievitys oli kohdunkaulan puudute reilun 1h ajan :\| eli eipä tuossa ajassa paljoo auttanu.
Kipu oli sanoinkuvaamatonta sillä sain suoneen myös oksitosiinia ja jopa niin paljon että toinen hoitaja sanoi kätilölle kuiskaten (luuli etten kuule):" ooksä NOIN paljon laittanu oksitosiinia, älä nyt enempää!".
Että voitte vaan kuvitella s.aatanalliset kivut. Monille olen kuvaillut synnytyskipujani omalla kohdalla näin: oli kuin ois suollettu elävältä ja ajattelin ettei kukaan maan päällä ole koskaan voinu kokea noin kovaa kipua. Ihmettelen suuresti ettein menettänyt tajuntaani tai joutunu kipusokkiin.
MUTTA tähän heti perään
jo osastolla, vaikka olin tosi huonossa hapessa, sanoin että haluan lisää lapsia jos musta kiinni. Ja tadaa, nyt 4,5v myöhemmin odotan tätä toista syntyväksi milloin vain :wave:
Lapsen koko pelottaa, itse synnytys ei, vaan lähden vaikka heti riemusta kirkuen synnyttään jos se nyt vaan alkais.
Kokoarvioon kohta menen jos ei ala tulee itekseen ulos jotta voi miettiä käynnistystä. Pojastakin juuri piti mennä käynnistykseen mutta synnytys alkoikin itsekseen edellisenä yönä.
Yleisesti sanotaan että synnytyskivut on menkat kertaa miljoona. Toisilla lievemmät ja ihan ok kivut jotka sattuu muttei lamauta, toisilla...näin kuin mulla.
Ps. en kykene eritteleen itse ponnistus ja avautumiskipuja sillä lopussa ne kummatkin oli niin hirveitä että ihan yhtä samaa tuskaa oli. Painkantaakaan en osaa sen kivun kovuuden takia.
Mutta kun synnytys kotona alkoi oli se polttoa ja jomotusta puristavan tunteen kera. Aluksi alavatsa+ristiselkä, sitten reisiin asti ja pidemmälle selkään ja pakaroihin. Koveni asteittain ja oli suht siedettävää vaikka sattui. Sitten siitä vaan kovenee ja kovenee.<br><br>
Alkuperäinen kirjoittaja 20.05.2007 klo 16:32 Arjaana kirjoitti:Eli haluaisin tietää miltä tuntuu ja millaista kipu on ensinnäkin
A. Avautumisvaiheessa
B. Ponnistusvaiheessa ?
Kokemuksia varmasti paljon erilaisia, kaikista haluan kuulla:flower:
Kenenkään ei tarvi sitten pelästyä mun jutuista tai tulla taas aukoon päätä. Ap itse haluaa KAIKENLAISET kokemukset tähän, ja muutenkin vastaan totuudenmukaisesti aina oman kokemukseni mukaan. Sillä miksi kaunistella jotakin mikä ei sitten olisi totta.
Toisilla synnytys on helpompi, toisilla vaikea, toisilla on kivunlievitys, toisilla ei jne joten turha alkaa vertaileen paniikissa sillä yhtään ei tiiä mitä saa :wave:
Saa lukea omalla vastuulla.
Mulla synnytys kesti 18h30min josta ponnistus 1h45min. Päätyi imukuppiin. Lapsi 4430g ja pää 38,5cm :/ . Poika ei meinannut mahtua ulos ja häntäluukin siinä rytäkässä pamahti murtuen. Tehtiin iso eppari ja silti repesin niin emättimestä kuin kohdunkaulasta.
Koko synnytyksen ajan kivunlievitys oli kohdunkaulan puudute reilun 1h ajan :\| eli eipä tuossa ajassa paljoo auttanu.
Kipu oli sanoinkuvaamatonta sillä sain suoneen myös oksitosiinia ja jopa niin paljon että toinen hoitaja sanoi kätilölle kuiskaten (luuli etten kuule):" ooksä NOIN paljon laittanu oksitosiinia, älä nyt enempää!".
Että voitte vaan kuvitella s.aatanalliset kivut. Monille olen kuvaillut synnytyskipujani omalla kohdalla näin: oli kuin ois suollettu elävältä ja ajattelin ettei kukaan maan päällä ole koskaan voinu kokea noin kovaa kipua. Ihmettelen suuresti ettein menettänyt tajuntaani tai joutunu kipusokkiin.
MUTTA tähän heti perään
jo osastolla, vaikka olin tosi huonossa hapessa, sanoin että haluan lisää lapsia jos musta kiinni. Ja tadaa, nyt 4,5v myöhemmin odotan tätä toista syntyväksi milloin vain :wave: Lapsen koko pelottaa, itse synnytys ei, vaan lähden vaikka heti riemusta kirkuen synnyttään jos se nyt vaan alkais.
Kokoarvioon kohta menen jos ei ala tulee itekseen ulos jotta voi miettiä käynnistystä. Pojastakin juuri piti mennä käynnistykseen mutta synnytys alkoikin itsekseen edellisenä yönä.
Yleisesti sanotaan että synnytyskivut on menkat kertaa miljoona. Toisilla lievemmät ja ihan ok kivut jotka sattuu muttei lamauta, toisilla...näin kuin mulla.
Ps. en kykene eritteleen itse ponnistus ja avautumiskipuja sillä lopussa ne kummatkin oli niin hirveitä että ihan yhtä samaa tuskaa oli. Painkantaakaan en osaa sen kivun kovuuden takia.
Mutta kun synnytys kotona alkoi oli se polttoa ja jomotusta puristavan tunteen kera. Aluksi alavatsa+ristiselkä, sitten reisiin asti ja pidemmälle selkään ja pakaroihin. Koveni asteittain ja oli suht siedettävää vaikka sattui. Sitten siitä vaan kovenee ja kovenee.<br><br>
J
Jamin äiti
Vieras
Yhdyt tuohon vihlontaan ja jomotukseen..Supistus tuntu musta kun olis suonenveto mahan kohdalla..Epparin sain ja vähän lisääkin kun puudutus rupes lakkaamaan..Synnytyksen kesto tasan 13h(ei niin paha miltä kuullostaa(ei kipua ole jatkuvasti) ponnistusvaihe kesti 35min(olin niin väsyny 2vrk valvomisen jälkeen ettei puhtia opikeen löytyny)..
Ihan hyvin meni..
No minulla avautumisvaiheessa kipu tuntui lähinnä vain selässä, aluksi luulinkin että selkä vain oli kipeä, kunnes se kipu alkoi tulla aaltoina ja hävisi aina välillä. (Luulin että supistukset tuntuisivat kaikilla vatsassa tms.) Se oli sellaista hyvää kipua, siedettävää, olin kuumassa suihkussa ja sairaalassa sain aqva-rakkulat mitkä vei kivun pois.
Ponnistusvaiheessa aqva-rakkuloiden vaikutus hävisi, ja selkä oli kipeä, myös paineen tunne alapäässä oli voimakas. Kuitenkaan siinäkään ei vielä sattunut todella, ja jos vauva olisi syntynyt normaalisti niin varmaan ajattelisin että helppo synnytys. Valitettavasti vauvan ulostulo ei sujunut yhtä nätisti kuin synnytys siihen asti, hartiat olivat tiukassa, ja kun minulla ei ollut puudutuksia niin repeäminen sattui enemmän kuin mikään koskaan, silloin kiljuin, ja olin hädintuskin tajuissani kun vauva saatiin kiskottua ulos.
K
Kysymys
Vieras
aapeelle...miksi ihmeessä kyselet tämmösiä kyssäreitä, kun pian on sulla synnytys edessä? 
Varmasti alkaa pelottamaan kun tulee noita hirveitä kokemuksia...???
Muista kuitenkin, että jokaisella se on yksillöllistä!!
Onnea tulevaan
Varmasti alkaa pelottamaan kun tulee noita hirveitä kokemuksia...???
Muista kuitenkin, että jokaisella se on yksillöllistä!!
Onnea tulevaan
\
Luotan siihen ettei tule kauhukertomuksia
ja uskon selviäväni niistäkin. Ja tiedän että kaikki synnytykset ovat erilaisia, myös omani. Haluan vain edes hiukan ennakoida tulevaa, jos mitenkään voi... Olen vain niin malttamaton
Alkuperäinen kirjoittaja 21.05.2007 klo 12:05 Kysymys kirjoitti:aapeelle...miksi ihmeessä kyselet tämmösiä kyssäreitä, kun pian on sulla synnytys edessä?
Varmasti alkaa pelottamaan kun tulee noita hirveitä kokemuksia...???
Muista kuitenkin, että jokaisella se on yksillöllistä!!
Onnea tulevaan
Luotan siihen ettei tule kauhukertomuksia
ja uskon selviäväni niistäkin. Ja tiedän että kaikki synnytykset ovat erilaisia, myös omani. Haluan vain edes hiukan ennakoida tulevaa, jos mitenkään voi... Olen vain niin malttamaton meillä synnytettiin 29,5h,ponnistus tosin kesti vain 28min..ja kipu oli ihan kamala supistusten aikana,joita tuli alusta asti 8min välein..epiduraali oli kuin jumalan lahja,ja sen avulla sit nukuinkin vähän välillä..sit lisää puudutusta hiukka ennen ponnistusta,ja se menikin sit kivuttomasti lukuun ottamatta kahta viimestä ponnistusta,kun se pää työnty ulos..sillä hetkellä tuntui,että kuolema tulee,mut ei se onneks sit paria minuuttia pidempään kestäny..häntäluu tosin murtu pahasti,ja siitä toipuminen on kestäny 8 viikkoo..kyllä siitä hengis selviääja se synnytyskipu unohtuu kyl jälkeen aika nopeesti,ei jääny traumoja.. =) hyvin se menee =) onnea kovasti..!! :flower:
K
kipua
Vieras
Aloittajalle: Se on sellaista kipua, ettet pysty sitä etukäteen kuvittelemaan etkä muista sitä jälkeenpäin. Itse menin ilman kivunlievitystä,mutten oikein silti osaa kuvailla millaista se oli.
Alussa kaikki on ihan siedettävää jomotusta sellaista menkka-kramppien tyyppistä ja sitten synnytyksen lähentyessä kun lapsi rupee liikkumaan ja etsimään ulostulo asentoa niin sitten se vasta #&%?$!*ä on..ihmettelen suuresti miten ihmeessa jotkut jaksavat sen rääkin ilman kivunlievitystä?? tosin pakko se on kestää jos ei kerkiä saamaan mitään/halua..
T
tytsy83
Vieras
Ä
ÄitiA
Vieras
Kolme synnytystä, ensimmäisessä oli kivut supistusten aikana vähitellen kovenevat, ennen epiduraalin saantia, mikä oli minulle suuri helpotus kun piti vielä odotella avautumista, kivut yltyivät koviksi, ristiselässä niin kuin menkkakivut, mutta paljon paljon kovemmat, mutta.. ponnistaessa oli helpotus päästä tekemään jotain eli vauvaa, joten en tuntenut enää kipua, vain painontunnetta. Melkein samoin meni kolmaskin synnytys, epiduraali tuoden helpotuksen kipujen ollessa sietämättömän kovia. Toinen eli keskimmäinen oli taas aivan helppi synnytys, pärjäilin ilokaasulla ja kiikkutuolilla. Itse luulen, että se miten jaksaa kipuja, riippuu taidosta osata rentoutua ja siitä miten levännyt on edellisinä öinä. eli kannattaa rentoutua, ei panikoida, ottaa iisisti, nukkua aina kun voi ja vielä kerran levätä ennen synnytystä. Kaikki kivut unohtui itseltäni heti kun vauva oli ulkopuolella!
T
tulitukka
Vieras
Minulla supistukset tuntui kuukautiskivulta. En tarvinut mitään lääkkeellistä kivunlievitystä. Lämmin kauratyyny helpotti kipua ja rentoutuminen. Avautumisvaihe kesti noin 12 tuntia.
Ponnistusvaihetta edeltävä hetki, kun täytyi odotella niin silloin tuntui hiukan pahalle. En osaa selittää. Jokin yritti tulla ulos, mutta täytyi pidätella. :\| Tuo kipu tuntui vain muutaman supistuksen ajan, mutta olivat minun tuskaillisimmat hetket. Itse ponnistaminen olikin sitten helpottavaa. Ponnistusvaihe kesti noin tunnin.
Ponnistusvaihetta edeltävä hetki, kun täytyi odotella niin silloin tuntui hiukan pahalle. En osaa selittää. Jokin yritti tulla ulos, mutta täytyi pidätella. :\| Tuo kipu tuntui vain muutaman supistuksen ajan, mutta olivat minun tuskaillisimmat hetket. Itse ponnistaminen olikin sitten helpottavaa. Ponnistusvaihe kesti noin tunnin.
sekun on niin yksilöllistä. itse oon niin kipuherkkä että,mutta kestin kuitenkin aikalailla ilman lääkettä. sai epiduraalin ja se helpotti oloa paljon. en edes aatellu synnyttää ilman lievitystä. ponnistuskipu oli kamalinta. tuntui kun paikat ois revenny,pamahtanu ja poltti ihan hirveesti. kaikenkaikkiaan synnytys kesti 11 tuntia,joista kipeenä olin 7. siitäkin ajasta tosin epiduraali vaikutti 4 tuntia...kaverini on synnyttänyt kaksi lastaan ilman kipulääkettä,ei keretty antaan. molemmat painoi keskimäärin 3600g. hänestä taas ponnistusvaihe oli helpompi kun avautuminen. pyydä rohkeesti lääkettä jos tunnet tarvitsevasi sitä. kaverini sanoi että ponnistusvaiheessa kätilö painoi sellaista kuumaa pussia alapäähän tai välilihaan ja se poisti huomattavsti kipua. kannattaa kokeilla,itse pyydän jos sillä hetkellä pää pelaa...ja jos kohdunkaulan puudutus ei toimi. pidä itses koossa ja kuuntele kehoo ja rentoudu. ja lepää supistusten välit,hyvin se menee,meidät on luotu synnyttään =)
K
kahdenäippä
Vieras
kahden lapsen synnyttäneenä voin sanoa, että joka synnytys on erilainen. ensimmäinen poika tuli suhteellisen helpolla maailmaan, normi mittanen kun oli. Mutta mikään ei osannu mua valmistaa tän toisen herran tuloon. etukäteen en osannu pelätä, olihan hyvät muistot ekasta kerrasta...
Poika tuli rytinällä, sairaalaan mentäessä olin jo 8 cm auki ja en ehtiny saamaan mitään puudutteita. Mitat oli yli 5 kiloa ja 57 senttiä. ja se oli kauheaa. Voitte uskoa, et luulin kuolevani siihen paikkaan, mut mulla oli niin ihana kätilö, että vain ja ainoastaan hänen avullaan siitä selvisin. vahingot oli arvatenkin suuret, kun ton kokonen lapsi tulee vauhdilla, mutta pikkuhiljaa, aika parantaa.
Se kipu unohtuu, luontoäiti on viisas. heti kun saat sen pienen(tai vähän isomman) ihmeen sinne paidan alle tuhisemaan, ni mitään et muista siitä työstä, jonka oot joutunu sen eteen tekemään. Tsemppiä vaan ja avoimin mielin
Poika tuli rytinällä, sairaalaan mentäessä olin jo 8 cm auki ja en ehtiny saamaan mitään puudutteita. Mitat oli yli 5 kiloa ja 57 senttiä. ja se oli kauheaa. Voitte uskoa, et luulin kuolevani siihen paikkaan, mut mulla oli niin ihana kätilö, että vain ja ainoastaan hänen avullaan siitä selvisin. vahingot oli arvatenkin suuret, kun ton kokonen lapsi tulee vauhdilla, mutta pikkuhiljaa, aika parantaa.
Se kipu unohtuu, luontoäiti on viisas. heti kun saat sen pienen(tai vähän isomman) ihmeen sinne paidan alle tuhisemaan, ni mitään et muista siitä työstä, jonka oot joutunu sen eteen tekemään. Tsemppiä vaan ja avoimin mielin
M
mamsap
Vieras
Avaavat supistukset, joita oli neljänä yönä ennen synnytystä, tuntuivat jo alhaalla, lantion keskellä. Mahassa ja selässä tuntuvia pieniä suppareita oli ollut jo aiemmin ja yllätyin, etteivät nämä sitten tuntuneetkaan yhtään samalta. Jonkun verran koski tosin myös alaselkään ja lämmin kauratyyny tuntui mukavalta.
Synnytys käynnistettiin oksitosiini tipalla, supistukset alussa samankaltaisia kuin nuo kotona olleet. Lapsi oli laskeutunut tosi alas jo valmiiksi. Kipua tuntui lähinnä vain kohdunkaulan tienoilla, oli ikäväntuntuista, vähän niinkuin olisi jollain kammettu auki (ja sitähän se vauvan pää siellä tekikin). Supistuksia alkoi sitten tulla niin tiheään, etten pysynyt missään hengitysrytmissä (ja ilokaasurytmi meni myös) enkä pystynyt hengähtämään missään välissä ja aloin pelätä, etten selviä ponnistamisesta. Ihana kätilö suositteli epiduraalia ja se oli ihana myös! Kivut jatkuivat, mutta niiden väliin tuli suvantovaiheita ja huiput ei olleet niin teräviä. Supistukset oli helppo kestää ja pelko hävisi.
Avautumisvaihe oksitosiinitipan jälkeen 5 h ja ponnistusvaihe kestikin vain 15 min. POnnistusvaihe oli mielestäni ihan mukava,olisin jatkanut pidempäänkin! Siinä pystyi tekemään itse jotain, kipu oli tutumpaa (venyminen, kiristäminen, vähän kuin hirmu isoa kakkaa vääntäisi) eikä kovin kovaa (epiduraali myös varmaan vielä vaikutti), repesin vähän ja leikattiin episiotomia, mutta niitä en oikeastaan edes tuntenut kipuna.
Kipeintä tässä loppuvaiheessa teki kun kätilö paineli vatsaa että kohtu tyhjenisi ja alkaisi pienentyä. Mielestäni oli vähän kohtuutonta, että tällaisen urakan päälle, kun kivut on takana, alkaa kätilö survoa hellänä olevaa vatsaa "turhaan"
En tarvinnut lainkaan kipulääkkeitä sairaalassa ollessani tai sen jälkeen. Itse asiassa olin itsekin ihmeissäni, etten tuntenut alapäätäkän kovin kipeäksi ja vatsa toimi ongelmitta. Kotona myöhemmin tuli hieman kipuja vessa-asioiden yhteydessä, ilm. episiotomia hieman kiristi kun alkoi parantua.
Ennakkoon olin ihan varma, että kuolen synnytykseen, mutta yllätyinkin, ettei se niin paha ollutkaan
\
Muakin kiinnostaa, millaista se kipu sitten oikeasti on. Mutta eipä sitä voine tietää kuin kokemalla, eikä silloinkaan tutustu kuin omaan kokemukseensa.
Mua ihmetyttää usein tuo menkkakipuihin suhteuttaminen. Jokaisen naisen menkkakivutkin on jo omaa luokkaansa... Mulla esimerkiksi jo menkkakivut todellakin lamauttaa ja vie mut ihan toiseen todellisuuteen. Tarviin niihinkin lääkityksen ja olen silti Kipeä ja pahoinvoiva. Luulen, että monella tuon asteinen kipu tulee vastaan vasta avautumisvaiheen edetessä. Vaikka ihan vakuuttunut olen, että siitä se kipu vielä pahemmaksikin pääsee. En yhtään epäile. Mietin vaan, että muuttaako se kivun kokemusta yhtään, jos jo ennen synnytystä ikään kuin tietää, että todella pahoja kipuja ON olemassa? Monille se niiden kipujen järkyttävyys tuntuu olleen kuitenkin yllätys...
Toinen asia on tuo repeäminen. Sen tuskallisuutta kuvailleilta ihmisiltä haluaisin kysyä, onko teillä ollut koskaan alapäässänne tuskia tai vaivaa? En yhtään halua vähätellä kipua! Ei, yritän vain suhteuttaa sitä omaan elämääni. Vaikka tietty se on turhaa, koska jokaisella on oma kokemuksensa...
Mutta itselläni esimerkiksi limakalvot ovat olleet sellaisessa kunnossa, että seksi tietyissä tilanteissa on saanut kivun kyyneleet nousemaan silmiin ja joskus oli hetkellisesti normaali käveleminen housut jalassa mahdotonta. Uskon, että synnytyksen aikaan saamat kudosvauriot tuntuvat miljoona kertaa enemmän, mutta ehkä niihin ei reagoi yhtä herkästi, jos on jo kipuja kokenut?
Tai sitten se ei auta yhtään. Menee paniikkiin. Katotaan. Tsemppiä ap:lle! Ja kaikille, tää on varmasti aihe, joka mietityttää meitä naisia ikuisesti...
Ja varsinkin ensisynnyttäjiä, kun ei osaa aavistaa, mitä tuleman pitää.
Alkuperäinen kirjoittaja 21.05.2007 klo 07:31 FANG-ANN-75 kirjoitti:
Muakin kiinnostaa, millaista se kipu sitten oikeasti on. Mutta eipä sitä voine tietää kuin kokemalla, eikä silloinkaan tutustu kuin omaan kokemukseensa.
Mua ihmetyttää usein tuo menkkakipuihin suhteuttaminen. Jokaisen naisen menkkakivutkin on jo omaa luokkaansa... Mulla esimerkiksi jo menkkakivut todellakin lamauttaa ja vie mut ihan toiseen todellisuuteen. Tarviin niihinkin lääkityksen ja olen silti Kipeä ja pahoinvoiva. Luulen, että monella tuon asteinen kipu tulee vastaan vasta avautumisvaiheen edetessä. Vaikka ihan vakuuttunut olen, että siitä se kipu vielä pahemmaksikin pääsee. En yhtään epäile. Mietin vaan, että muuttaako se kivun kokemusta yhtään, jos jo ennen synnytystä ikään kuin tietää, että todella pahoja kipuja ON olemassa? Monille se niiden kipujen järkyttävyys tuntuu olleen kuitenkin yllätys...
Toinen asia on tuo repeäminen. Sen tuskallisuutta kuvailleilta ihmisiltä haluaisin kysyä, onko teillä ollut koskaan alapäässänne tuskia tai vaivaa? En yhtään halua vähätellä kipua! Ei, yritän vain suhteuttaa sitä omaan elämääni. Vaikka tietty se on turhaa, koska jokaisella on oma kokemuksensa...
Mutta itselläni esimerkiksi limakalvot ovat olleet sellaisessa kunnossa, että seksi tietyissä tilanteissa on saanut kivun kyyneleet nousemaan silmiin ja joskus oli hetkellisesti normaali käveleminen housut jalassa mahdotonta. Uskon, että synnytyksen aikaan saamat kudosvauriot tuntuvat miljoona kertaa enemmän, mutta ehkä niihin ei reagoi yhtä herkästi, jos on jo kipuja kokenut?
Tai sitten se ei auta yhtään. Menee paniikkiin. Katotaan. Tsemppiä ap:lle! Ja kaikille, tää on varmasti aihe, joka mietityttää meitä naisia ikuisesti...
Ja varsinkin ensisynnyttäjiä, kun ei osaa aavistaa, mitä tuleman pitää.
No, tässäpä positiivinen kokemus:
avautumisvaihe kesti noin 4 tuntia, jotka olin kotona. Suihkuttelin ja tein rentoutumisharjoituksia (hengittelet rauhallisesti, mies hieroo selkää ja ajatuksella rentoutat itseäsi). Polttoja tuli alusta alkaen 3 min välein ja ne kestivät varmaan noin 30 sek kerrallaan. Parhaiten kuvaisin niitä syvällä alavatsalla tuntuvaksi poltteeksi, kuin olisit tehnyt 1000 vatsalihasliikettä ja olisit niin hapoilla että pahaa tekee. Toisaalta ne todella tuntui menkkapoltteelta. Ei pistävää tai viiltävää kipua, vaan kokonaisvaltaista tulenkatkuista jomotusta.
Sairaalaan mennessä (4h polttojen alkamisesta) olinkin jo 9.5cm auki. En saanut mitään kivunlievityksiä. (HUOM: olen omasta mielestäni erittäin kivunherkkä ja kestin silti). Ponnistusvaihe oli painetta jalkovälissä, kudosten kiristystä, ähersin niin että verisuoni tuntui poksahtavan päästä Huusin, ärisin, rukoilin, toivoin että olis ohi. Mutta ponnistusvaiheeksi oli kirjattu vain 16 min. Se oli ehdottomasti mun synnytyksen kamalin vaihe. Mutta kyllä siitä selviää kun tekee mitä kätilö käskee. LUOTA HENKILÖKUNTAAN ja siihen että kroppa yleensä toimii tilanteen vaatimalla tavalla. Kaikilla ei tietenkään mutta aika monella mitat on sopivat ja vauva mahtuu kyllä tulemaan (eikä nyt mitään huutokuoroa kaikista persiilleen menneistä tapauksista pliis).
Joskus vois kertoa niitä hyviäkin kokemuksia. Ja huom: minä en oo mikään luomu-ihminen. Otan särkylääkettä helposti, pelkään hammaslääkäriä, inhoan rokotuksia jne.
avautumisvaihe kesti noin 4 tuntia, jotka olin kotona. Suihkuttelin ja tein rentoutumisharjoituksia (hengittelet rauhallisesti, mies hieroo selkää ja ajatuksella rentoutat itseäsi). Polttoja tuli alusta alkaen 3 min välein ja ne kestivät varmaan noin 30 sek kerrallaan. Parhaiten kuvaisin niitä syvällä alavatsalla tuntuvaksi poltteeksi, kuin olisit tehnyt 1000 vatsalihasliikettä ja olisit niin hapoilla että pahaa tekee. Toisaalta ne todella tuntui menkkapoltteelta. Ei pistävää tai viiltävää kipua, vaan kokonaisvaltaista tulenkatkuista jomotusta.
Sairaalaan mennessä (4h polttojen alkamisesta) olinkin jo 9.5cm auki. En saanut mitään kivunlievityksiä. (HUOM: olen omasta mielestäni erittäin kivunherkkä ja kestin silti). Ponnistusvaihe oli painetta jalkovälissä, kudosten kiristystä, ähersin niin että verisuoni tuntui poksahtavan päästä
Huusin, ärisin, rukoilin, toivoin että olis ohi. Mutta ponnistusvaiheeksi oli kirjattu vain 16 min. Se oli ehdottomasti mun synnytyksen kamalin vaihe. Mutta kyllä siitä selviää kun tekee mitä kätilö käskee. LUOTA HENKILÖKUNTAAN ja siihen että kroppa yleensä toimii tilanteen vaatimalla tavalla. Kaikilla ei tietenkään mutta aika monella mitat on sopivat ja vauva mahtuu kyllä tulemaan (eikä nyt mitään huutokuoroa kaikista persiilleen menneistä tapauksista pliis).Joskus vois kertoa niitä hyviäkin kokemuksia. Ja huom: minä en oo mikään luomu-ihminen. Otan särkylääkettä helposti, pelkään hammaslääkäriä, inhoan rokotuksia jne.
Ja vielä noista repeämistä, joista edellinen mietti. Mulle ei tullut repeämiä - ei niitä kaikille tule. Riippuu kudostyypistä ja synnytyksen kulusta. Kätilö yleensä hillitsee ponnistusvaihetta siinä kun pää on syntyä, että alapää ehtii mukaan. Mulle tehtiin pieni eppari, joka parani nopeasti. Muutamassa viikossa alapää alkoi näyttää ihan entiseltä. Limakalvothan on sitten kuivat imettäessä usein, joten arkuutta ym esiintyy kyllä.
lukekaa michel odentin kirja luonnonmukaisesta synnytyksestä.
omissa synnytyksissäni (4) olen pärjännyt ensimmäistä lukuunottamatta kivun kanssa hyvin, ekassa olikin oksitosiinitippa. supistuskipu yltyi kovaksi ja pelästyin. sitten olinkin jo auennut 10cm ja "heräsin" ponnistamaan. se olikin ihan ok kun sai itse olla aktiivinen. muut synnytykset ovat saaneet edetä omalla painollaan enkä tarvinnut kipulääkkeitä.
rentoutuminen, pystyssä oleminen ja synnytyslaulu sekä lämmin kaurapussi ovat tehokkaita. tärkeintä on ettei mene paniikkiin. mitä vahemmän synnytyksen kulkuun puututaan lääketieteen avulla, sitä paremmin se etenee ja on siedettävämpi.
omissa synnytyksissäni (4) olen pärjännyt ensimmäistä lukuunottamatta kivun kanssa hyvin, ekassa olikin oksitosiinitippa. supistuskipu yltyi kovaksi ja pelästyin. sitten olinkin jo auennut 10cm ja "heräsin" ponnistamaan. se olikin ihan ok kun sai itse olla aktiivinen. muut synnytykset ovat saaneet edetä omalla painollaan enkä tarvinnut kipulääkkeitä.
rentoutuminen, pystyssä oleminen ja synnytyslaulu sekä lämmin kaurapussi ovat tehokkaita. tärkeintä on ettei mene paniikkiin. mitä vahemmän synnytyksen kulkuun puututaan lääketieteen avulla, sitä paremmin se etenee ja on siedettävämpi.
\
menkkakipuihin vertaisin minäkin, jos siis pitää kuvailla millä tavalla ne tuntuvat, tietenkin kipu on huomattavasti kovempaa, mutta samanlaista kipua kuitenkin. kipuja kun on erilaisia, tuntuu ihan toiselta jos hammasta särkee tai pistää neulalla ja joskus kipu on puristavaa joskus vihlovaa tms. menkka kivut ja synnytyskivut samankaltaisia, eri voimakkuudella. ja mun mielestä ponnistusvaiheen kivut tuskalisimmat kun tuntui että joku repii klitoriksen kahtia ja se tunne ei siis tule pelkästään siitä että oikeasti repeisi mikään vaan se pää kun on niin iso mahtumaan ulos. mut viimeisessä synnytyksessä oli puudutus eikä ponnistusvaihe tuntunut juuri miltään.
Alkuperäinen kirjoittaja 26.05.2007 klo 16:09 Enna kirjoitti:
menkkakipuihin vertaisin minäkin, jos siis pitää kuvailla millä tavalla ne tuntuvat, tietenkin kipu on huomattavasti kovempaa, mutta samanlaista kipua kuitenkin. kipuja kun on erilaisia, tuntuu ihan toiselta jos hammasta särkee tai pistää neulalla ja joskus kipu on puristavaa joskus vihlovaa tms. menkka kivut ja synnytyskivut samankaltaisia, eri voimakkuudella. ja mun mielestä ponnistusvaiheen kivut tuskalisimmat kun tuntui että joku repii klitoriksen kahtia ja se tunne ei siis tule pelkästään siitä että oikeasti repeisi mikään vaan se pää kun on niin iso mahtumaan ulos. mut viimeisessä synnytyksessä oli puudutus eikä ponnistusvaihe tuntunut juuri miltään.
Avautumisvaiheen kipu tuntui kovalta kuukautiskivulta alavatsalla. Ihmettelin, koska ne karmeat tajunnan vievät kivut tulevat vielä kun olin lähes 10 cm auki. Minulla ne alkoivat saadessani luvan ponnistaa. Ponnistusvaihe tuntui siltä kuin olisi jalkapalloa #&%?$!*. Jälkeisvaihe oli myös kurja. Tikkien ompelu ja aran vatsan painelu istukan ja veren poistamiseksi tuntui kamalalta. Minulle kivuttomin vaihe näistä kolmesta oli avautuminen, vaikka yleensä se on juuri päinvastoin.
Uskon, että tehokkaampi kivunlievitys olisi helpottanut ponnistuskipuani, mutta olin nopea ensisynnyttäjä (5,5 h) ja sairaalaan mennessä olin jo 7 cm auki, joten jouduin puskemaan vauvan luomuna maailmaan.
Toisen lapsen synnytykseen varaudun aikaisemmalla sairaalaan lähdöllä. En aio jäädä odottelemaan mitään älyttömän kipeitä supistuksia, jotta ehdin saada paremmat kivunlievitykset ennen ponnistusvaihetta.
Uskon, että tehokkaampi kivunlievitys olisi helpottanut ponnistuskipuani, mutta olin nopea ensisynnyttäjä (5,5 h) ja sairaalaan mennessä olin jo 7 cm auki, joten jouduin puskemaan vauvan luomuna maailmaan.
Toisen lapsen synnytykseen varaudun aikaisemmalla sairaalaan lähdöllä. En aio jäädä odottelemaan mitään älyttömän kipeitä supistuksia, jotta ehdin saada paremmat kivunlievitykset ennen ponnistusvaihetta.
Aika mielenkiintoista on Anna Wahlgrenin lapsikirjassa väite että synnytys ei pitäisi sattua jos osaa rentoutua oikein.. Hän sanoo näin:
Lihakset ja kudokset emättimen aukon ympärillä ovat erittäin joustavia,eikä niiden ole tarkoitus revetä. mutta ne repeävät jos vähänkin jännität niitä. jännittynyt lihas ei veny. sen takia et saa ponnistaa kun pää on tullut ulos. Vanha kunnon jaksottainen pintahengitys pelastaa sinut pulasta. Siinä hetkessä pitäisi rentoutua ja hengittää kevyesti. Ja lopputyö hoituu ilman sinun apuasi. Sinun pitää jo etukäteen pyytää kätilöä sanomaan kun tämä hetki tulee. Et itse näe milloin lapsen pää on tulossa.pyydä siksi saada tietää miten työ edistyy, niin että tiedät lakata ponnistamasta ja rentoudut täysin kun pää tulee ulos.
Minä kokeilin tuota tekniikkaa tokassa synnytyksessä, en osannut rentoutua silloin avautumis vaiheessa, koska se todellakin oli vaikeaa kovan kivun takia, mutta ponnistusvaiheessa muistin anna kehotuksen ja kun vauvan pää oli ulkona lopetin ponnistamisen ja hengitin kevyesti ja yritin rentoutua, ja kun vauva oli ulkona kas kummaa ei tullut repeämän repeämää.. ja ala pää toipuikin tosi nopeasti synnytyksestä. vauva oli syntyesään kuitenkin 3880g..
suosittelen tuota kokeilemaan jos suinkin vaan pystytte ja muistatte siinä tilanteessa.
Lihakset ja kudokset emättimen aukon ympärillä ovat erittäin joustavia,eikä niiden ole tarkoitus revetä. mutta ne repeävät jos vähänkin jännität niitä. jännittynyt lihas ei veny. sen takia et saa ponnistaa kun pää on tullut ulos. Vanha kunnon jaksottainen pintahengitys pelastaa sinut pulasta. Siinä hetkessä pitäisi rentoutua ja hengittää kevyesti. Ja lopputyö hoituu ilman sinun apuasi. Sinun pitää jo etukäteen pyytää kätilöä sanomaan kun tämä hetki tulee. Et itse näe milloin lapsen pää on tulossa.pyydä siksi saada tietää miten työ edistyy, niin että tiedät lakata ponnistamasta ja rentoudut täysin kun pää tulee ulos.
Minä kokeilin tuota tekniikkaa tokassa synnytyksessä, en osannut rentoutua silloin avautumis vaiheessa, koska se todellakin oli vaikeaa kovan kivun takia, mutta ponnistusvaiheessa muistin anna kehotuksen ja kun vauvan pää oli ulkona lopetin ponnistamisen ja hengitin kevyesti ja yritin rentoutua, ja kun vauva oli ulkona kas kummaa ei tullut repeämän repeämää.. ja ala pää toipuikin tosi nopeasti synnytyksestä. vauva oli syntyesään kuitenkin 3880g..
suosittelen tuota kokeilemaan jos suinkin vaan pystytte ja muistatte siinä tilanteessa.
jatkoa vielä edelliseen.. eli jos vain suinkin pystyt jo silloin avautumisvaiheessa rentoutumaan niin synnytyskin edistyy paljon nopeammin.. eli silloin kun tulee supistus jo kotona, niin mene mahdollisimman rentoon asentoon ja hengitä rauhallisesti, koska jos et ole rento niin tavallaan pidennät ja panet vastaan itse synnytyksen edistymistä..
joo tiedän että se ei ole helppoa, mutta kokeilkaa ainakin.
joo tiedän että se ei ole helppoa, mutta kokeilkaa ainakin.
Juu ei sitä oikein jälkein päin muista... No jotenkin nyt...
Sellaista kipua että menet ihan sekaisin kivusta, et tajua todellisuudesta paljoo mitään, silmätkin tuntu huljuvan vain päässä.
Kipu alko tulla tuolta jostain kohdun syövereistä ja levisi selkään ja reisiin pikkuhiljaa, sitten tuli se kivun huippu ja sitten ei mitään kipua, ja taas alko minuutin päästä sama... ne on supistuksia. Ja kyllä ne kestää, kuitenkin se ei ole koko ajan sitä kipua vaan parin minsan tauko välissä ja voi hengähtää
En ymmärrä sitä poltto sanaa.. Emmä ainakaan mitenkään tuntenut että olisin palannu?! Se vain on 1000 kertaa pahempaa kuukautiskipua.
Sellaista kipua että menet ihan sekaisin kivusta, et tajua todellisuudesta paljoo mitään, silmätkin tuntu huljuvan vain päässä.
Kipu alko tulla tuolta jostain kohdun syövereistä ja levisi selkään ja reisiin pikkuhiljaa, sitten tuli se kivun huippu ja sitten ei mitään kipua, ja taas alko minuutin päästä sama... ne on supistuksia. Ja kyllä ne kestää, kuitenkin se ei ole koko ajan sitä kipua vaan parin minsan tauko välissä ja voi hengähtää
En ymmärrä sitä poltto sanaa.. Emmä ainakaan mitenkään tuntenut että olisin palannu?! Se vain on 1000 kertaa pahempaa kuukautiskipua.
