Millaista on opiskella yliopistossa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja alkuper.
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

alkuper.

Vieras
Minulla ei ole mitään muita koulujas käyty, kuin peruskoulu. Ikääkin alkaa jo olla, mutta takana onkin surkeiden sattumusten ja pelkojen täyteinen elämä.

Ajattelin, että lasteni ollessa nyt pieniä, käyn iltalukion. Ja sitten... tahtoisin niin opiskella yliopistossa! Suomen kieltä ja kulttuuria, tai historiaa. Jölkimmäistä olen lukenut jo vuosia, itsekseni silloin tällöin.
 
Jännittävää, jotenkin samantyylinen tunne kuin mitä syksyisin kun koulu alkoi, uutta ja kivaa... Vastuu on tietenkin itsellä ja vain itsellä että tulosta syntyy. Kukaan ei patista suorittamaan opintoja.
 
Itsenäistä. Jos haluat oppia, sulla on kaikki mahdollisuudet maailmassa tehdä to-del-la mielenkiintoisia juttuja. Jos taas haluat vain tutkinnon (niinkuin jotkut yliopistoon tulevat 19-vuotiaat tuntuvat haluavan), se voi olla todella raskasta, kun ei ole sitä opettajaa tai opinto-ohjaajaa tai muuta vastaavaa, joka ottaisi kantaakseen osan vastuusta esim. opintojen kokonaisuuden suunnittelemisessa.

Ennen kuin sain lapsia, opiskeluaika oli ehdottomasti ollut mun elämäni parasta aikaa. Siinä oli niin hieno mahdollisuus tehdä haastavia juttuja omien mielenkiinnonkohteiden mukaan ja samaan aikaan sai elää vapaata elämää. Nyt kun on lapsia, niin tämä pikkulapsiaika on sitten se toinen mun elämän kahdesta parhaasta ajanjaksosta. Nämä kaksi on vaan niin eri tavoilla parhaita jaksoja, että ei näitä voi verrata.
 
pitkästä aikaa. Pätkätöiden perässä juokseminen söi jo vähän itsetuntoa. Pois kuviosta vähäksi aikaa, jos ei kerta mitään kiinnostavaa pidempiaikaista työtä ole tarjolla. Toivottavasti jaksan vielä opsikella. :/ Huomasin nimittäin - ekan - valmistumisen aikoihin, etten jaksanut enää päntätä tentteihin. Se tuntui vähän lapselliseselta. Jännä katsoa, miten lähtee sujumaan.
 

Yhteistyössä