Millaista on ollut pois tullut "tavara"?

Kokemuksia niiltä, joilla on tullut itsestään kesken tai lääkkeellisesti ovat tyhjentäneet, niin oletteko tutkineet sen mitä sisältäsi on tullut pois?
itselläni on ollut tuulimuna (rv 12) ja lääkkeelisellä tyhjennyksellä tuli pois yksi selkeä "klöntti" (noin hiiren kokoinen) ja tietty verta ja lapsivettä....Tuulimunassahan itse asukkia ei ole, mutta melko paljon sinne oli erilaista kudosta ehtinyt kertymään.....
 
Aluksi verta, sitten noin ruokalusikallisen verran hyytynyttä verta, sitten toinen samanlainen mutta isompi, joukossa jotain ihonväristä mönjää ja ruskeita hyytymiä. Tämä kaikki ensimmäisenä vuotopäivänä. Seuraavana päivänä vielä pieni peukalonpään kokoinen klöntti, sitten puhdasta verta kolme päivää, ja vielä sen jälkeen tiputtelua pari päivää.
Kohtu tyhjeni kokonaan itsestään, ei tarvittu lääkkeitä tai kaavintaa. En saanut edes saikkua. Sunnuntaina tuli klöntit, ei kipuja tms, maanantaina töihin ja iltapäivällä sairaalaan ja tiistaina taas takas töihin. Keskenmeno tapahtui rv 6+1, raskausoireet hävisivät 5+6 mitä ennen oli pientä alavatsakipuilua. Koko alkuraskauden ajan ruskeaa vuotoa.
 
Naikkonen
Minulla spontaani km 6+3. Ensin tuli lapsivesi ja sitten parin tunnin sisään iso veriklöntti jonka mukana pieni valkoinen pussi josta lähti lyhyt siima(??). Tämän jälkeen normaalin kuukautisvuodon kaltaista vuotoja, jota kesti n.viikon. Raskaustesti näytti negaa jo reilu viikon jälkeen tästä, eli varsin "siisti" keskenmeno jos niin voi sanoa.
 
hetkonen naikkonen
\
Alkuperäinen kirjoittaja 30.04.2007 klo 13:15 Naikkonen kirjoitti:
Minulla spontaani km 6+3. Ensin tuli lapsivesi ja sitten parin tunnin sisään iso veriklöntti jonka mukana pieni valkoinen pussi josta lähti lyhyt siima(??). Tämän jälkeen normaalin kuukautisvuodon kaltaista vuotoja, jota kesti n.viikon. Raskaustesti näytti negaa jo reilu viikon jälkeen tästä, eli varsin "siisti" keskenmeno jos niin voi sanoa.
eihän noilla viikoilla ole vielä edes lapsivettä...??
 
Mulla oli keskeytynyt keskenmeno vkolla 10 (sikiö kuollu vkolla 6) ja ultratessa lääkäri sano että sikiöpussissa on lapsivettä. Että kyllä sitä alkaa muodustuu jo aikases vaihees. Verihyytymiä tuli n. 7 desii, suurin nyrkin kokonen. Oli ilmeisesti istukasta vuotanu verta kohtuun kun tuli niin paljon hyytymii. Ja verta tuli ku kaatamalla. Hirvittävä kokemus.
 
Täällä viides päivä menossa lääkkeellisen tyhjennyksen jälkeen. Minulla siis keskeytynyt keskenmeno rv 7. Tyhjennyspäivänä oli kovimmat kivut ja erittäin runsas vuoto, mukana isoja hyytymiä. Sitten pari päivää vuotoa vähemmän ja pieniä hyytymiä. Eilen sitten töissä alkoi selkäsärky ja runsas vuoto hyytymineen. Aamuyöllä neljän aikaan supisteli noin tunnin ajan ja vessassa taas isohko hyytymä. Soitin Kätilöopistolle ja on kuulemma normaalia, että supistaa ja välillä vuotaa enemmän. Vuoto on sellaista kirkasta ja välillä vähän tahmeaa. Ovatko muut huomanneet, että fyysinen rasitus lisäisi vuotoa? Kunpa tämä olisi jo ohi- jatkuva pelo, että tuleeko kaikki ulos ja töissä saa pelätä, että siteet pettää (asiakaspalvelutyo).
:'( Voimia muille samassa tilanteessa painiville. Onko kukaan ottanut rautalisää keskenmenon vuotojen aikana? Eivät ainakaan puhuneet Kättärillä asiasta mitään, mutta ei kai siitä haittaakaan ole...
 
giia
Jemima! Minulle sanottiin polilla että kannattaa pysyä liikkeellä että vuoto tulee pois. Eli rasitus lisää vuotoa. En ole ottanut rautaa. Tsempitykset sinne takas!
:heart:
 
Täällä viikko lääkkeellisestä tyhjennyksestä tuulimuna jälkeen. Jemima, kirjoitit kuin omasta olostani! Mullakin oli tyhjenyspäivänä kovin kipu ja vuoto, sen jälkeen kaksi päivää tosi niukkaa vuotoa enkä joutunut ottamaan särkylääkkeitä. Mutta sitten noiden kahden päivän jälkeen olenkin saanut nyt päivittäin kivuliaita supistuskohtauksia, joiden jälkeen on taas tullut niitä kamalia klönttejä. Mäkin soitin Kättärille, mutta kuuluu kuulemma asiaan ja on hyvä, että vuotoa tulee niin kohtu tyhjenee. Mullakin vuoto lisääntyy liikkuessa, ilkeä tunne kun kävellessä oikein holahtaa. Mietinkin, että miten sitä töissä pärjäisi, kun itse olen tässä kotosalla ollut...

Jaksamisia! Alkaa tää vuotaminen jo hieman tökkiä...
 
Giia ja Sonja74 :hug:
Helpotitte mun oloa, kokoajan mietin, että onko tämä normaalia, ehkä tämä sitten on. Tosiaan inhottavaa jatkuva vuoto ja kuka tietää kuinka kauan tätä jatkuu. Täytyy yrittää pysyä liikkeellä, kiitos neuvoista ja tsempeistä. :heart: :heart:
 
Lääkkeellinen tuulimunan tyhjennys rv 11, vuoto alkoi klinikalla tavallisten kuukautisten tapaisena vuotona, verta ja hyytymäriekaleita ja sain lähteä kotiin. Tunti siitä ja oli vuotanut 3 terveyssidettä täyteen ja ylikin. Wc-pöntölle istumaan, hyytymät oli 3-5 cm mittaisia epämääräisiä, ei mitään vesiä, kalvoja tms. - niitä ei näkynyt myöskään aiemmissa ultrissa. 5 tunnin päästä alkamisesta vuoto loppui. Seuraavana päivänä soitin klinikalle ja kertoivat, että kertatyhjeneminen on mahdollista, vaikka harvinaista. Usein vuotaa aluksi enemmän, mutta pientä vuotoa on usein kaksi viikkoakin.
Seuraavat menkkarit tulivat kuukauden myöhässä.

Tsemppiä!
 
Miulla meni molemmat raskaudet kesken alle 7 raskausviikolla, ei tullut mitään isompia hyytymiä, semmoisia muutaman sentin läpimmittaisia. Loppu oli silkkaa verta ja pientä "raetta"... Tosin, en kyllä tutkaillut kamalasti, oli muutenkin vaikea nähdä sitä verta :(

 
Vuoto alkoi 8 rv:lla, mutta oli jo todettu, että kehitys oli päättynyt viimeistään viikolla 6. Viisi päivää vuotoa, joista 3 päivää kipuja. Ekana päivänä jotain lapsiveden tyyppistä ja verta, kolmantena päivänä isompi klöntti (noin pikkurillin kokoinen). Verta tuli vähemmän kuin normaali kuukautisten aikana.
 

Yhteistyössä