Millaisissa olosuhteissa olet itse lapsena joutunut kävelemään kouluun?

xysma
Kouluun mentiin pyörällä myöhään jopa lumien aikaankin vielä. Maktkaa oli 10km/suunta. Linjurilla sitten pahimmat kelit pysäkille onneks vain pari kilsaa. Mettän keskellä asuttiin.
 
xysma
Eli säässä kuin säässä tuli käveltyä ainakin tuo 2km. Pikkusisko ja veli olivat päiväkodissa ja äiti sekä isä 3-vuorotyössä. Sisarukset yleensä jo 5 aamulla hoitoon. Joten yksin sinne käveltiin. Matkan varrella oli yksi koulukaveri onneksi :) Inhottavimmat olivat sadesäät! Kun kastuivat kaikki vaatteet. Pakkanen ei pienenä paleltanut niin paljon kuin nykyään :D
 
"huhhuh"
Etelä-Suomessakin oli kyllä vielä pakkastalvia (noh onhan nytkin...) 80-luvulla -kaksi ekaa vuotta kävelin vähän alle kilometrin lähikouluun. Olihan välillä kylmä mutten muista että se oi ollut sen kauheampaa. Ei mua viety koskaan, pari ekaa viikkoa saateltiin mut eipä se ollut pitkäkään matka.
Kolmoselta menin musaluokalle keskustaan ja sinne kuljettiin bussilla se nelisen kilsaa, siitä vielä muutaman sadan metrin kävely koululle, siis keskustan halki. Ylä-aste ja lukio samoilla.
Ihan perussettiä etelässä, otaksun.
Mun isä on Rovaniemeltä ja 50-60-luvuilla siellä ei ollut (kai) busseja kovin yleisesti, hiihti kouluun jonkun 5 km talvella oli pakkasta miten paljon hyvänsä, varmaan ne kesällä pyöräili tms. Oli vissiin vähän eri ajat -vaikka onhan täällä moni kulkenut pitkiä taipaleita teistäkin.
Mun pullamössö-muksut pääsee ratikalla tai oikeestaan millä vaan hagiksen torilta kaisiksen kouluun. Helpommaksi ei vois enää mennä ja niille on ihan urbaanilegenda tulla edes paikallisbussilla/junalla puol tuntia kouluun lähiöstä. No, ne pääsee helpolla (ja mekin...) .
 
Ainahan sitä piti itse mennä, kävellen tai pyörällä. 2km oli mulla matkaa. Ei katuvaloja, eikä pyörätietä. Tukkirekat pyyhki metrin päästä ohi kapealla tiellä.

Ja v*tutti kuin pientä oravaa.

Olen niin onnellinen tuon kuopukseni puolesta kun hänellä on taksikyyti.
 
kuppa
No sää kun sää niin oli meidänkin mentävä kouluun, ja ajatella et ylä-aste käytiin sillä tutulla meiningillä ei hattua ja takki auki (kotiin käveltiin lapaset korvilla). Pakkanen nousi järkiään joka talvi joksikin aikaa sinne -40 kieppeille. Niin vaan on järkeä jostain taikoutunut ja nyt tulee sitten jo osattua pukeutuakkin.
 
"eden_"
Aina menin kävellen kun ei meidän seudulla bussit kulkeneet tarpeeksi usein. Ala-asteella matkaa alle kilometri, yläasteelle ja lukioon oli matkaa 4 km. Joskus menin pyörällä, mutta itärajalla oli usein niin kylmä ettei mun pyörä toiminut enää... Oli kyllä ärsyttävää topata itsensä ja lähteä kävelemään aamuseitsemältä -30 asteessa.
 
"vieras"
Koko ala-asteen kävelin/pyöräilin/menin potkukelkalla säässä kuin säässä sen 2,5 kilometriä suuntaansa. Mutta eipä täällä Etelä-Suomessa mitään yli 30 asteen pakkasia koskaan ollut.
 
"vieras"
Ala-asteella koulu oli vajaan kilometrin päässä ja kyllä sinne käveltiin, oli sää mikä hyvänsä. Yläaste oli bussimatkan päässä, joten sitten oli vain kävely pysäkille. Lukiokin oli bussimatkan päässä ja jatko-opintojen aikaan on ollut sitten auto tai bussi kulkuvälineenä.
 
"meriska"
Kyllä muistan ikuisesti ne "ihanat koulumatkat" pimeässä ja pakkasessa, viekäin pelkään pimeää ja vihaan pakkasta:(:(
En ikinä soisi kellekään nykyajan lapselle samaa kidutusta:( Onneksi nykyään on autot olemassa:)
 

Yhteistyössä