Millaisia pääsykokeita lähihoitajile?

  • Viestiketjun aloittaja "Idea"
  • Ensimmäinen viesti
En tiedä kuinka paljon vaihtelee paikkakunnittain, mutta yleisesti varmaan kaikissa soveltuvuuskokeissa on teoreettinen osio, sekä haastattelu. Teoriaosuudessa matematiikan laskuja, graafinen suunnittelu tehtävä "piirrä mitä tulee mieleen" ja kuvassa vaikka risti. Näitä sovelletaan myös psykologisesti, eli sillä on merkitystä piirrätkö ristin ja hautakiven, vai muotoiletko siitä kukan. Haastattelua voi olla pelkästään psykologin kanssa, mutta minulla oli myös ryhmähaastattelu jossa n.6 opiskelijaa istui ringissä, meille heitettiin yksi aihe josta sitten kukin tavallaan otti kantaa. Seurataan sosiaalisia taitoja. Lisäksi oli vielä yksi paperi johon sai kertoa itsestään.
 

Yhteistyössä