Millaisia kokemuksia raskaudesta ja ylipainosta teillä on ollut?

Hei!

Olen kätilöopiskelija ja tällä hetkellä kurssilla, joka käsittelee riskiraskauksia. Teen muutaman opiskelijakaverini kanssa ryhmätyötä, joka käsittelee ylipainoisen naisen raskautta.

Olisin todella kiinnostunut teidän kokemuksistanne ylipainosta raskausaikana. Miten se omasta mielestänne vaikutti raskauteen? Millaista ohjausta saitte neuvolassa tai äitipolilla? Saitteko elintapaneuvontaa vai vaiettiinko aiheesta? Millaisia asenteita kohtasitte? Puhuttiinko teille ylipainon riskeistä?

Haluaisimme ehdottomasti työhömme juuri odottavien äitien (sekä jo lapsensa synnyttäineiden) kokemuksia, emmekä vain faktatietoa ylipainon vaikutuksesta raskauteen ja synnytykseen. Meitä kiinnostaisi millainen ohjaus on teidän mielestänne ollut hyvää, millainen huonoa. Onnistuitteko muuttamaan elämäntapoja vai tuntuivatko ohjeet enemmän holhoavilta ja rasittavilta?

Kaikenlaiset kokemukset ja näkökulmat kiinnostavat! Kerro rohkesti, sillä pohdimme tulevina kätilöinä, miten voisimme parhaalla tavalla tukea, tsempata ja auttaa odottavia äitejä.

Suurkiitokset jo etukäteen!!

Oona

 

Olen koko aikuisikäni ollut ylipainoinen, BMI pienimmillään 26 ja raskauden alussa oltiin jo lukemissa 30,5. Taustasta sen verran, että lopetin tupakoinnin loppuvuodesta 2010 ja sen jälkeen sairastelin reippaasti opinahjoni homeesta johtuen, joten liikunta jäi todella minimiin. Ja valmistuttuani ammattiin aloitin yrittäjänä, tehnyt ympäripyöreää päivää hyvin epäsäännöllisellä ruokarytmillä niin tulos oli laiskanpulskeat ennätyslukemat puntariin.
Neuvolassa asiasta on puhuttu, mutta hyvin vähän, koska olen varsin hyvin itsekin tietoinen tilanteestani. Raskauden ajan olen itse jo kiinnittänyt enemmän huomiota syömiseeni, mutten nyt mitenkään absoluuttisen tiukasti - jos sitä suklaata tekee mieli niin kyllä sitä voi syödä, kunhan ei jatkuvasti. Alunperinhän minulla oli tarkoitus karistaa suurin osa ylimääräisistä kiloista viime kesänä, mutta sittenhän tämä pieni ilmoitti tulostaan ja kaikki meni uusiksi. Nyt siis aion ottaa itseäni niskasta kiinni, kun vauvan saan maailmaan asti, että kevät ja kesä liikutaan mahdollisimman paljon ulkosalla mahdollisuuksien mukaan. Mitään erityistä ruokavaliota en aio heti alkuun ottaa käyttöön, jos imetys onnistuu ja sitä pystyy useamman kuukauden jatkamaan niin en sitä aio sotkea mitenkään erityisesti laihduttamalla.

Tämä kaikki on siis ihan omasta itsestäni lähtöisin, en ole tarvinnut/saanut saarnoja ylipainostani. Jos kuitenkin asiasta olisi jatkuvasti huomauteltu ja saarnattu, olisin todennäköisesti ottanut itseeni - paino ei sinänsä ole ongelma, mutta sitä peilikuvaansa joka päivä kun katsoo, tietää, että jotain on tehtävä eikä asiaan auta ulkopuolisen marmatus. Jos tarvitsee apua elintapojensa muuttamiseen niin sekin onnistuu parhaiten, kun on luottosuhde omaan terkkariin tai kätilöön tai lääkäriin. Saarnat on väärä tapa lähestyä siitäkin syystä, että monet ovat tunnesyöppöjä ja tilanne pahenee entisestään. Neuvolassa on kuitenkin resursseja vielä sen verran, että voidaan taatusti selvittää juurta jaksaen, mistä se ylipaino johtuu ja puuttua siihen jo hyvässä hengessä raskauden aikana. Oli se sitten terveellisen ja monipuolisen ruokavalion opettelua tai liikunnan lisäämistä omilla ehdoilla. Sitä itse toivoisin, jos olisin siinä neuvottomassa tilanteessa omien kilojeni kanssa.

Oma ylipainoni ei ole ollut raskauden aikana ongelma. Olen pystynyt tekemään töitä normaalisti, liikkumaan normaalisti jne. Lihaskuntoni on jopa yllättävän hyvä. Olen aina syönyt monipuolisesti ja se on ollut etuna myös raskausaikana - hemoglobiini on alimmillaan ollut 129. Voin siis sanoa olevani elämäni kunnossa, vaikka tuota ylipainoa nyt onkin.

Lähtökohtaisesti siis ajattelen, että kaiken muutoksen halun tulee lähteä potilaasta itsestään. Muuten se muutos ei ole pysyvää. Nykyään on muutenkin ihan liikaa näitä helppoja ja nopeita dieettejä, joista ei jää kuin paha maku ja pari lisäkiloa. Siksi toivon, että kaikki ylipainoisen odottavan äidin valistaminen tapahtuisi ilman syyllistämistä ja sormella osoittelua - sen sijaan pitäisi tiedustella voimavaroja muutoksen toteuttamiseen ja jos niitä on, niin miten sen toteuttaa, kun talossa on pieni vauva ja mahdollisesti myös hieman vanhempia lapsia, jotka vaativat huomiota osakseen. Vähillä yöunilla ja syödään silloin kun ehditään periaatteella ei paljoa tehdä elämänmuutosta oikeaan suuntaan - tähän kun ei päde ne tavanomaiset ohjeet elämänmuutokseen ellei satu olemaan rikas ja kuuluisa ihminen, joka on kolmessa vartissa synnytyksen jälkeen entisissä mitoissaan.

Tulipahan tekstiä, toivon mukaan siitä se punainen lankakin löytyi. Tässä kuitenkin juuri niillä kuuluisilla vähilllä unilla mennään niin ajatus katkeaa monta kertaa. hieno aihe teillä on ja toivon mukaan saatte aineistoa riittävästi, että asia menee myös eteenpäin.

MrsR ja EePee 36+5

 

Moikka!

Odotan esikoistani, jota yritimme vuoden. Olen siis 21, 15 vuotiaasta lähtien olen ollut ylipainoinen. Olen 171 cm pitkä ja painan nyt 130 kg, eli 10 kg tullut raskauden aikana. Laskettuun aikaan on alle 6 viikkoa.

Jo pelkästään lapsen saantiin vaikutti minulla ylipaino... Sain tiputettua 5 kiloa ja meillä nappas samantien, yritystä oli takana se vuosi. Raskaana ollessa, olen aika tuskissani ollut... Näin loppua kohti, ei meinaa oma kroppa jaksaa tätä painolastia enää kantaa! Että oman voinnin kannalta, en enää ikinä halua hankkia lasta, jos jo oma lähtö paino on näin suuri..

Neuvolassa ei juurikaan ohjausta saanut. Sitten tietysti kun piti itse verensokeria tarkkailla, niin silloin puhuttiin mitä kannattaa syyä ja mitä ei. Muuten aihe on kyllä täysin sivuutettu. Mutta siitä huolimatta, minuakin kohdellaan ihmisenä, eikä isona ihrakasana...

Synnytys jännittää, miten näiden läskien kanssa käypi, mutta se nähdään sitten !

Tyntti ja pampula 34+2

 

Itsellä menossa toinen raskaus rv27+2. Ensimmäisen raskauden alkaessa painoa 108kg, toisen raskauden alkaessa 112kg. Pituutta on 172cm, eli BMI on huidellut 36-38 välillä molemmissa raskauksissa. Jo ekassa raskaudessa joudun jatkuvaan syyniin neuvolan puolelta, sokerirasitukset yms piti tottakai käydä. Mutta neuvolan reaktio siihen, että sokerirasituksen tulokseni olivat PAREMMAT kuin monilla hoikilla/normaalipainoisilla, oli tyrmistyttävä. Uhattiin jopa lähettää uudelleen kokeisiin, koska jotain vikaa tuloksissahan oli oltava!

Raskauksien välillä painoni oli korkeimmillaan 127kg, olin masentunut ja kärsin kaikenlaisista ongelmista. Lopputulos oli, että minulla todettiin pitkään piilevänä ollut kilpirauhasen vajaatoiminta. Olen siis ollut lievästi ylipainoinen jo lapsena, asiaakin tutkittiin useasti koska paino nousi vaikka liikuin ja söin normaali määrän normaalia kotiruokaa. Lääkityksen ansiosta painoni tippui vähitellen tuonne alkuraskauden lukemiin.

Kummassakaan raskaudessa painoni ei ole noussut. Reilusti yli puoleen väliin saakka painokäyrä näyttää miinusta, nytkin toista odottaessa ensimmäiset +46g/vko(!), tulivat vasta rv24. Vaikka painoa on, raskaudet ovat näkyneet jo suht aikaisessa vaiheessa ja minulla on selkeä vauvamaha ollu jo pitkään.

Tässä raskaudessa en ole saanut oikeastaan minkäänlaista kommentointia painostani, ruokavaliosta tms. Ehkäpä tilanteeseen vaikuttaa neuvolantätini, joka on tuplasti mua isompi Sokerirasituksessa olin jo alkuraskaudesta ja kohta menossa toisen kerran. Ekoissa arvoissa ei mitään vikaa, vaikka en ollutkaan ihan niin pitkään syömättä kun olisi pitänyt...

Fyysisesti ajateltuna olen nyt paremmassa kunnossa kuin ensimmäisen raskauden aikaan. Ekan raskauden aikana olin työttömänä ollut jo hetken ennen raskautta, nyt taas jäin isosta kaupasta sairausloman kautta äitiyslomalle. Sairaslomaan oli vain yksi syy: kiinnike- ja liitoskivut, jotka 8h jaloillani ollessa yltyivät kierteenä niin pahoiksi etten pystynyt edes nukkumaan.

Raskaaksi olen tullut molemmissa kerroilla ns. kerta laakista, eli painoni ei ole vaikuttanut mitenkään raskautumiseen, raskaanaoloon tai synnytykseen. Mielestäni onkin väärin luokitella ihminen pelkän painoindeksin mukaan riskiryhmään kuuluvaksi. Itse en koe siihen kuuluvani painoni perusteella, korkeintaan kilpirauhasen vajaatoiminnan takia.

 

Hei ihan mahtavia vastauksia, kiitos.

Olisitteko halunneet vielä kertoa enemmän ja tarkemmin siitä, millaista ohjausta olisitte halunneet terkkarilta/kätilöltä vai olisitteko halunneet ollenkaan? Yritetään ryhmätyössä kartoittaa paitsi sitä, millaisia kokemuksia äideillä myös millainen ohjaus olisi parasta. Eli mikä ketuttaa ja loukkaa ja millainen ohjaus taas motivoi. Koska jälkimmäistä me tietenkin haluttaisiin tulevina kätilöinä antaa.

Tsemppiä odotus- ja vauva-aikaan.

 

Mulla oli painoa 116kg (pituus 170cm) kun aloitimme ensimmäistä lasta yrittämään, kesti 1,5v ennen kuin tärppi kävi. Olin ehtinyt sitä ennen pudottamaan 10kg painoa muutamassa kuukaudessa ja muutoinkin elämäntavat olivat terveellisemmät. Tupakkaa tuli kyllä poltettua plussaan asti.

Raskausaikana olin paremmassa kunnossa kuin ikinä aikaisemmin, olin energinen, liikuin ja koin olevani sittenkin ihminen, vaikka olinkin ylipainoinen. Sokerirasitustulos oli ensimmäisellä kerralla jo niin hyvä, että terkkarini sanoi, että saan itse päättää menenkö toiseen. Menin varmuuden vuoksi ja senkin tulos oli parhaasta päästä. Kaikki arvot olivat muutoinkin koko ajan hyvät. Raskausaikana en kärsinyt juurikaan raskausvaivoista (toki nyt hieman loppua kohden kangistuin ) vaikka olin seisomatyössäkin. Viimeisten viikkojen aikana tuli turvotusta yli kilo/vko ja paino olikin viimeisesä neuvolassa 119kg. Kotiin tultaessa paino näytti 107kg.

Oma terveydenhoitajani oli todella asiallinen painoani kohtaan, ensimmäisellä kerralla siitä juteltiin hetkinen hyvässä hengessä; kerroin olevani tietoinen omasta tilastani ja tietäväni miten terveellisesti syödään. Sen jälkeen siitä ei jankutettu, ehkä joskus jokin ohimenevä kommentti tai kysymys, miten ruokavalio on pitänyt. En kokenut mitenkään loukkaavana, tärkeintähän on lapsen terveys liittyi siihen sitten riskiä äidin tupakoinnista, ylipainosta tai vaikka iästä.

Minunkaan mielestä ylipainoiselle äidille ei siitä painosta kannata jankuttaa, koska siitä ahdistuu vaan enemmän ja silloin se hyvästä ruokavaliosta lipsuminen on helpompaa. Perusohjaus, niinkuin normaalipainoisellekin, koska väittiäisin, että jokainen ylipainoinen tietää sen oman tilansa. Itse koin myös positiivisena, että jos sitä painoa oli tullutkin joinakin kertoina, niin terkkari oli kannustava ja sanoi ettei se maailmaa kaada. Olisi kyllä harmittanut jos silloin joku ulkopuolinen vielä saarnaisi, kun itseä otti muutenkin päähän. Ehkä tässä vaiheessa voisi kysäistä, miltä se painonnousu tuntuu, koska se on useimmille naisille aika arka paikka, vaikka raskaana oltaisiinkin.

Kannattaisin myös alkuvaiheessa jo tuota kyselyä siitä, miksi sitä ylipainoa on. Auttaisi varmaan terkkariakin kaavoittamaan potilaan tarvetta sille painon ja ruokavalion seuraamiselle. Lisäksi voisi ihan suoraan kysyä, haluaako jotain erityistä ohjausta, itseltäni ei kysytty missään vaiheessa ja varsinkin raskauden jälkeen on ollut välillä pallo hukassa, ettei se terveellinen ruokavalio ole enää pitänytkään kun on väsyttänyt ja laiskottanut. Tässä välissä meillä on toki jo vaihtunut terkkarikin joka keskittyy vain lapseen, mutta voisihan sitä äidiltäkin ohimennen kysyä, olisiko omassa olotilassa jotai sellaista, mihin neuvoja kaipaisi.

Tää on kyllä hyvä aihe, varsinkin kun on tullut kuultua myös niitä huonoja kokemuksia terkkareista, jotka suurinpiirtein leimaa ylipainon takia jo huonoksi äidiksi. Tsemppiä teille ryhmätyön tekoon!

 

Mulla on kanssa ylipainoa (BMI vähän alle 30). Asiaan on suhtauduttu vaihtelevasti. Ensimmäinen lapsi syntyi kun asuin ulkomailla ja muuttokuvioiden vuoksi ehdin käydä kolmessa eri maassa seuranassa, joista suurin osa - kuten synnytyskin - oli Ruotsissa. Ruotsissa asiaan suhtauduttiin pehmeästi ja sallivasti, ihan kuten kaikkeen muuhunkin. Loppuraskaudessa mua ei enää punnittu, kuten heillä oli kuulemma tapana, koska painolle voi käydä mitä vain. Pyysivät vain seuraamaan turvotusta lähinnä käsissä ja jaloissa ja raportoimaan heti jos sellaista alkaa ilmetä.

Nyt olen raskaana ja asun Suomessa. Olemme muuttaneet kerran raskausaikana joten olen ollut kahden eri neuvolan asiakas ja käynyt keskussairaalassa ultrat. Eli tässäkin raskaudessa olen kohdannut useamman hoitajan/kätilön.

Täällä tuntuu olevan jonkinlainen natsityyli neuvolaohjelman suhteen. Kaikki mitä siihen on kirjattu, tehdään, mutta kukaan ei osaa/halua/viitsi perustella miksi (ja mua aina kiinnostaa miksi jotakin tehdään). Painon suhteen jos miettii, niin ymmärrän itsekin miksi seurataan ja vaa'alla olen joutunut käymään, mutta tiedolla ei ole sitten tehty mitään. Eka neuvolatäti oli jotenkin kiusaantunut kun näki painoni: "ai sä painat NOIN paljon, enpä oli uskonut... *mutinaa*...". Se laski BMI:n ja sitten kiemurteli tuolissaan kun ilmoitti sen. Ja se siitä. Ei mitään kysymyksiä, ehdotuksia siitä tarviinko ohjeita tai neuvoa tai apua. Eihän mulla toki hurjasti ole ylipainoa, mutta silti.

Keskussairaalassa nt-ultrassa taas saarnattiin aiheesta ja kysyttiin miksi olen ylipainoinen. Kerroin omasta mielestäni totuuden, eli mulla on ollut (on yhä?) syömishäiriö, ihan lääkärin diagnosoima, ja että syöminen aiheena on edelleenkin erittäin vaikea ja että koitan vaan elää niin etten ala taas oksentaa tai lopeta syömistä kokonaan, mutta se on taas johtanut painon kertymiseen. Eli mun syöminen ei ole kokonaisuutena vieläkään tasapainossa ja teen asialle jotain sitten, kun koen oloni varmaksi sen suhteen enkä enää pelkää syömättämyyskausia tai ahmimis-oksentamiskierteeseen joutumista. Täti ei ollut kauhean ymmärtäväinen vaan tokaisi, että laihtumisessa on kyse vaan siitä että syö vähemmän kuin kuluttaa. Ööö... tiedän toki tämän ja olen puoliammattilainen ruoka-aineiden kalorimäärissä, mutta mun mielestä syömishäiriöissä on kyse jostain muustakin.

Uudessa neuvolassa ja toisella äp-käynnillä asiaan ei ole varsinaisesti puututtu tai sitä kommentoitu. Viimeksi tosin sain moitteet hurjasta painonnoususta, jota en kotivaa'alla ole bongannut ollenkaan, vaan sen mukaan painoni laski ensin ja on nyt 24 viikkoon mennessä hitaasti kivunnut takaisin lähtöpainoon. Neuvolassamme käytetään vanhoja, tavallisia henkilövaakoja, olen joka kerran ollut eri vaa'alla ja ne ovat näyttäneet kotivaakaani verrrattuna -5kg --> +3kg lukemia, joten itse en usko tuohon, mutta neuvolan vaaka ja neuvolakortti on toki jumalan sana, niin mitäpä sitä epäilemään.

Itse kaipaisin ehkä sitä että suoraan kysytään asiasta. Mun on ainakin jotenkin vaikea oma-aloitteisesti alkaa tilittää elämäntarinaani. Sen lisäksi, jos asiaa eli tässä tapauksessa painoa kyylätään, niin voisi siihen jotain apuakin sitten tarjota tai edes kysyä, että kaipaatko ravintoneuvontaa tms. Mitäs helevettiä tästäkään on hyötyä, että punnitaan ja sitten vaan joko haukutaan tai vaietaan?

 

Hei!

Täällä myös aina ylipainoisena elänyt, neljättä odottava. Jos ihan vähän taustaa, niin yläasteella aloin terkkarin ohjauksella laihduttamaan, mutta seurannan jäädessä pois lukioon siirtyessä, aloin oksentamaan ja kieltäytymään ruuasta. Ystävien tuella ja pakottamisella hakeuduin hoitoon tämän takia, ja asia paranikin parissa vuodessa menneisyydeksi.

Sitten tapasin mieheni, aloin odottamaan 19 vuotiaana esikoistani painosta 70kg (pituus 163cm). Ja keräsin mahtavat 25kg odotusaikana, melkeinpä jo ihan alusta saakka. Neuvolassa tähän sanottiin vain, että ei niin paljon hedelmiä, viinirypäleet ja päärynät olivat herkkujani. Muuten asiaan ei puututtu, todettiin vain, että no sitten imetät kaikki kilot pikkuhiljaa pois. No näin ei tapahtunut, vaan toista lastani aloin odottamaan vielä isompana. Ja keräsin jälleen melkein 30kg ylimääräistä, synnyttämään menin 104kiloisena! Se oli minulle paljon se. Imetys ei onnistunut, eikä sen vaikutusta siis voinut todentaa. Ohjausta ei kummallakaan kerralla laihduttamiseen tai terveellisempiin valintoihin tullut, vaikka niitä olisi kaivannut. Sokerirasituksiin laitettiin molemmilla kerroilla ja terveydenhoitaja oli aina vähän pahalla päällä, kun mitään poikkeavaa ei koskaan ollut, ei verenpainetta, ei korkeita sokereita ei turvotuksia. Ilmapiiri tuntui pitävän minua ainoana lihavana odottajana, joka sai sääliviä katseita osakseen.

Kolmannella kerralla sitten oli jo eri terkkari, mutta hänenkin kantansa tuli hyvin selville siinä vaiheessa, kun hän ääneen sanoi, että olis luullut, että edes verenpainetta olisi kun on niin paljon ylipainoa. Hän tuntui olevan jotenkin tyytyväinen, että minulla puhkesi raskausajan diabetes, tosin itse vaadin vielä loppuvaiheessa mittausta, koska kaksi aikaisempaa sokerirasitustestiä olivat normaalit, mutta kaikki oireet viittasivat johonkin muuhun. Parhaimman ohjauksen sain sairaalassa, jossa kävin keskustelemassa hoitajan kanssa, joka oli erikoistunut erikoisruokavalioihin. Toki on aina ollut tiedossa, että syö vähemmän kuluta enemmän. Mutta nyt sai konkreettista apua siihen, että mitä kannattee syödä ja mitä ei. Kuten esim. suosikkini oli karjalanpiirakka, että se on sieltä huonoimmasta päästä, koska täyte on maitopohjainen ja pohja usein pelkkää vehnäjauhoa. Tai että syö mieluummin hedelmä kuin karkki, hedelmässä on edes kuituja. Tällainen ihan konkreettinen neuvonta ruokapäiväkirjan pohjalta auttoi todella. Olisin toivonut, että myös neuvolassa olisi ollut tähän aikaa. Paino nousi 10 kg ja olin tyytyväinen, että näistä suurin osa jäi synnärille.

Nyt neljännen kohdalla tympeimmän kohtaamisen olen kohdannut äitipolilla, alkuraskauden ultran teki diabetesäiteihin erikoistunut kätilö (en osaa sanoa oikeaa nimitystä). Hän alkoi samantien paasaamaan siitä kuinka olisin voinut laihduttaa jo ennen raskautta ja kuinka tulee olemaan vaikeaa ja komplikaatioita. No, raskaus oli yllätys, että yleensä sai alkunsa (kierukka oli paikoillaan) ja olisin kaivannut keskittymistä siihen, että miten nyt edetään enemmän kuin siihen, mitä olisi voinut olla jos sitä ja jos tätä. Tuli sellainen olo, että no lasketaan sitä Bmi:tä, leikataan jalka pois, niin johan se siitä laskee. Nyt on kuitenkin ollut paljon muutakin tekemistä kuin pohtia seuraavaa välipalaa. Ja varmaan tästä syystä on paino noussut 7kg yhteensä koko raskausaikana. Ei olisi tarvinut nousta ollenkaan tiedän sen, mutta pidän tätäkin parempana kuin noita kahdelta ensimmäiseltä raskaudelta kerättyjä kiloja. Terveydenhoitaja on taas eri kuin kolmatta odotellessa, ja hän on ollut koko ajan sitä mieltä, että hän olisi ennemminkin huolestunut jos ei paino nousisi yhtään. Hänen ja kätilön mielipiteet eivät siis ole yhteneväiset. Nyt siis rv 39+6

Enemmän toivoisi sellaista konkreettista ohjausta, että syö tämän kokoiselta lautaselta ja vaihda tämä päivittäin nauttimasi ruoka/juoma tähän terveellisempään vaihtoehtoon. Kun se on kyllä varmasti kaikilla tiedossa, että pitää syödä vähemmän kuin kuluttaa ja ruokapyramidikin on varmasti aikalailla tullut tutuksi.

 

Pikaiset kommentit työn keskeltä...

Isoin plussa minulta tulee nyt toisen raskauden aikana neuvolaan ja lääkärille siitä, että minulle ei ole saarnattu ylipainosta turhia, vaan on todettu faktana että sitä on reilusti ja se on fakta. Mutta en tässä kohtaa enää hyödy siitä että minulle saarnataan että tiedäthän että olet ylipainoinen.

Ne syyt ylipainoon on ihan jossain muualla kuin raskaudessa, joten toivon ainakin omalta kohdaltani että neuvolassa keskitytään raskauteen, toki huomioiden sekä äidin että sikiön hyvinvoinnin. Mutta sitä turhaa jeesustelua ylipainosta ei enää kaivata, ja kun ei sitä kuitenkaan raskauden aikana saa taiottua poiskaan, niin miksi keskittyä siihen, kun on tärkeämpiäkin asioita?

Tottakai perusohjeet on hyvä käydä läpi, mutta jälleen huomioida se ykilöllisyys.

Ensimmäisessä raskaudessa minua peloteltiin ja kauhisteltiin ja latistettiin ylipainon takia, tämä jatkui ensimmäisestä neuvolasta synnytykseen saakka.
Kun kaikki kuitenkin meni hyvin, on tähän toiseen raskauteen neuvolassa ja lääkärissä suhtauduttu paljon rennommin.

Eli tukea ja ohjausta kyllä kiitos, mutta saarnat ja syyllistämiset eivät raskauden edetessä auta enää ketään.