Ei mitään - näin tylysti todettuna, jos tulee riitatilanne. Eli tapaaminenhan on nimenomaan lapsen oikeus, ei vanhemman. Erotilanteissa tulee laatia sopimukset seuraavista asioista: lapsen huolto (yksinhuolto vai yhteishuolto), asuminen, elatus ja tapaamiset. On hyvä, jos vanhemmat pääsevät sopuun lasta koskevista tapaamisasioista, mutta nämä tulisi kyllä olla virallisesti vahvistettuja. Eli edes ns. kotitekoiset sopimukset, jotka molemmat allekirjoittavat, eivät ole virallisia ja lainvoimaisia. Tällaisia sopimusia ovat ainoastaan lastenvalvojan tai kunnan muun sellaisen viranomaisen, jolle tämä tehtävä on kunnassa delegoitu, tai oikeuden vahvistamat sopimukset.
Periaatteessa ilman kirjallista lainvoimasta sopimusta tapaamisista ei ole mitään "tapaamisoikeutta". Ainakin riitatilanteissa etävanhempi on tällöin heikoilla, kun ei ole mitään sopimusta, johon vedota. Mikään ei kuitenkaan estä, että lapsi tapaa vanhempaansa enemmänkin kuin virallisessa sopimuksessa on sovittu. Hyvältä myöskään ei lähivanhemman kannalta näytä oikeusistuimessa se, jos ei ole lapsen antanut tavata etävanhempaa ilman perusteluja, vaikka mitään virallista sopimusta ei ole olemassakaan. Tosin oma juttunsa ovat tilanteet, joissa lapsen hyvinvointi vaarantuisi etävanhemman tapaamisen johdosta. Mikään sopimus tai edes lapsen halu tavata etävanhempaa ei voi olla niin vahva, että se menee ohi lapsen turvallisuuden varmistamisen. Tapaamisten tulee aina olla lapsen edun mukaisia.