Kyse on siitä, että jokainen kasvattaa omia lapsiaan siihen, että kuuluu kohdella toisia niinkuin toivoisi itseään kohdeltavan. Vaikka toinen olisi erilainen. Erilaisuus voi olla vaikka minkalaista erilaista käytöstä, jota ryhmässä päätetään että ei hyväksytä. Jo yksi lapsi, joka on saanut sellaista moraalista kasvatusta, että huomioi heikommassa asemassa olevia, yksin olevia, voi pysäyttää kiusaamisen kierteen, joka on ryhmäilmiö. Kun yksi uskaltaa uurtaa uusia sääntöjä, että ei kiusata, niin siitä se lähtee. Toinenkin menee mukaan siihen, ja vallitsevat säännöt tehdään sillä tavalla. Tässä on vastuuta opettajilla, vanhemmilla, aivan jokaisella alusta asti. Se on oman itsensä voittamista, koska on inhimillistä ajatella että en voi sietää tuota ja tuota asiaa. Mutta jospa ajattelitkin, että jokainen on ihminen ja ansaitsee ihmisoikeudet, niitä ei kukaan tai mikään insituutio jaa, vaikka siihen ryhmässä tapahtuvaan erotteluun usein lähdetäänkin, siihen voi vaikuttaa. Ei tarvitse hyväksyä niitä, voi aina ottaa puheeksi vaikeita asioita, olla rohkea eikä alistua siihen kiusaamisen ja syrjimisen mentaliteettiin.
