Millainen unipussi olisi paras?

Meillä neiti 6kk nukkuu rauhattomia öitä. On ollut alusta asti melkoinen kuumakalle, eli paljon ei saisi olla vaatetta päällä. Peitto ei ole pysynyt tämän ikiliikkujan yllä, muuta kuin ihan paksu ja ympärille kääräisty, mutta siellä sitten nukutaan hiki hatussa ja herätään kuumuuteen. Eli mietin unipussin kokeilua, joten millainen unipussi olisi hyvä kuumaveriköllemme, olisiko jollakulla jakaa kokemuksia? :)

Sen verran olen aiheeseen tutustunut, että niitä on ilmeisesti hihattomia ja/tai hihallisia, kevyempiä ja topattuja. Meillä on n. +22 sisäilman lämpötila, joskin tytön huoneessa saattaa hieman vetää. Sänky ei tosin ole ikkunan vieressä.

Vinkkejä kenelläkään siitä, mikä kannattaisi ostaa?
 
No me ostettiin sellanen ruskovillainen hihallinen unipussi. Mainostettiin, ett viilellä pitää lämpimänä ja kuumalla viileenä. Meil on ollu käytössä yhden yön ja ei palvellu. Harmi, ku hintaaki oli puolisataa euroo;(

 
Meidän poika on kanssa tommonen kuumaverinen yksilö ja käytetään unipussina semmosta ihan ohutta puuvillaista hihallista pussia. Paksuudeltaan samanlainen kuin vaikka yökkäri, mutta luulen, että siellä pussissa kuitenkin pysyy lämpimämpänä jalatkin. Poika nukkuu aivan mainiosti sen kanssa ilman peittoa, mitä nyt äitiä välillä kauhistuttaa kun itelle tulee vilu täkin kanssa :whistle: ja laitan sitten joskus vähän peittoakin päälle. Vaikka pian se sen potkii pois. Ja se vielä, että meidän 6 kuinen ainakin tykkää pyöriä niin paljon unissaan, että jos on peitto päällä, niin se estää sen pyörimisen ja saattaa sitten herätä siihenkin ettei saa asentoa vaihdettua. Että siinäkin mielessä unipussi on ihan kätevä.
 
Meillä ollut nyt vähän aikaa käytössä sellainen pitkä yöpaita mallinen unipussi (jaloista saa umpeen naruilla) ja on tuo äijä tuntunut tykkäävän. Sukatkin pysyy yöllä jalassa, kun on sitä käytetty. Ja peittokin saa olla edes jollainlailla päällä sen kanssa. Meillä on myös sellainen hihaton topattu pussi ulos, mutta ainakaan vielä se ei ole osoittautunut kovin hyväksi. Onneksi saatiin käytettynä, joten ei harmita niin paljoa.

Poika on nyt vasta 3½kk, joten voihan nuo olla vielä käytännöllisempiä sitten vähän ajan päästä.
 
Meidän neidillä on lahjaksi saatu (itsetehty) unipussi. Hihaton, jossa on fleece ulkopintana ja ohut trikoo sisäpintana. Puen sinne sisään yövaipan (kesto), villikset, unihaalarin (jossa umpinaiset kärjet jaloissa) ja pussi päälle. Eli tuo pussi korvaa peiton.
 

Yhteistyössä