Millainen todennäköisyys raskautumiselle?

  • Viestiketjun aloittaja Ihanakamalakuume
  • Ensimmäinen viesti
Ihanakamalakuume
Hei!

Haluaisin kuulla mielipiteitä onko tässä nyt hyvät vai vähän huonommat raskautumisen mahdollisuudet? Tämä yhdyntöjen "ajoittaminen"on minulle aika uusi juttu, vaikka suunnilleen osaan arvioida oireiden perusteella ovulaation ajankohdan, tosin en tietenkään päivälleen, joten en ole täysin selvillä vesillä millon olisi paras mahdollinen aika. En siis ole testaillut/tikuttanut ovulaatiota.

Kiertoni on ollut aika säännöllinen aina, 28 päivää, mutta nyt yrittämisen myötä alkanut välillä venyä tuonne 29-30 päivään, lieko sitten stressi ja itsensä kyyläily syynä. Viime kierto venyi 30 päivään.

Nyt on ollut aktiivista peittojen heiluttelua kiertopäivinä 12 ja 13, välitettavasti eilen kp 14 ( eli juurikin tavallisesti se minun kierron puoliväli) jäi välistä, sillä tuo mieheni ei ollut kotona. Minulla on nyt noina kolmena päivänä ollut selvää ovulaatio oiretta, kananmunalimaa jne, mutta tänään vasta alkoi kunnon ns. kivut! Eli vasemmalta puolelta kirvelee ja koskee. Onkohan se merkki siitä että ovulaatio meni ja kivut tulevat nyt, vaiko siitä että ovulaatio on JUURI parhaillaan saati vasta tulossa?

Mitä mieltä olette kun meillä jäi JUURIKIN tuo kp 14 touhuilut välistä, onko mahdollisuudet nyt paljon huonommat, mikäli tämä kierto olisi tuo normi 28 päivää.. :S Varmaan tänään illalla kun mies tulee vihdoin kotiin täytyy jotain viellä koitella. Limat on vähentyneet eilisestä ja toissapäiväisestä, mutta tilalle onkin tullut kipuja.
 
"piips"
voi kuule, osta ovulaatiotikku jos ihan tarkkoja aikoja kaipaat :) muuten voit vain arvailla. jos ovuloit juuri tuona päivänä, mahdollisuus raskautumiseen luonnollisesti hieman heikkenee, muuten en usko että vaikuttaa kovin :)
 
ap.
jos esim. tänään ovuloin parasta aikaa, riittääkö että petitouhuja on illalla/myöhään illalla, vai pitäisikö sitä heti olla puuhissa? Kun kerta eilen ei siihen mahdollisuutta ollut, joten tuskin enää toissapäiväiset kaverit siellä oottelee.... hmp.

Ja tiedän, olisi pitänyt hakea se testi..
 
Ei, se että kp 14 jäi seksi väliin, ei ole tärkeää. Siittiöt elävät 2-5päivää ja itse asiassa todennäköisyydet raskautua on silloin, kun seksiä harrastetaan hyvissä ajoin ennen ovista kuin sen tapahduttua, eli munasolun irrottua. Silloin on enää max 1 vuorokausi raskautua, ja siittiöiden on läpikäytävä tietty prosessi ennen kuin ne pystyy hedelmöittämään munasolun.

Se, että tunsit oviskipuja, tarkoittaa sitä, että ovis oli juuri tapahtunut, eli munasou irronnut. Hedelmöityslääkärini mukaan silloin on jo melkein myöhäistä jos aloittaa seksin vasta silloin. Siittiöt kannattaa laittaa uuniin hyvissä ajoin ennen ovista.

Ja ei ihan kannata joka päivä harrastaa seksiä hedelmöitysmielessä, miehen rauhaset ei ehdi valmistaa uusia. Joka toinen päivä alkaen n. Kp 9 tai 10, jos kiertosi on 28 on riittävää.

Ensimmäisen yritysvuoden aikana joka kuukausi on noin 25% mahdollisuus tulla
raskaaksi, ja sinä harrastit seksiä juuri oikeana ajankohtana tässä kuussa. Onnea!
 
ap.
No voihan taas, sittenhän me ollaan kyllä jo myöhässä tässä. Olisi pitänyt siis aloittaa jo aikaisemmin tää peittojen heiluttelu. Ollaan menty tulee jos on tullakseen meiningillä kesästä asti, ilman MITÄÄN stressiä ja aika usein seksiä ei olekkaan ollut mitenkään ovulaation aikoihin, ei olla otettu paineita asiasta. Nyt kuitenkin viimeiset 2 kieroa ollaan yritetty jotenkin kierron puoliväliin ajoittaa, jos tästä kierrosta raskautuisin, olisi LA vauvalla juuri ennen kun tuo esikoinen täyttää 3v ja saisin samat tuet, joka helpottaisi rahatilannetta SUUNNATTOMASTI. Mutta ollaan aina vähän mattimyöhäsiä asiassa kuin asiassa, joten tietty kiirehän tässä tuli. Nytkin tais mennä tää kierto pieleen, olis pitänyt alottaa siinä kp 9 tienoilla tää säännöllinen tallettaminen. Nyt siis eka talletus tapahtui kp 12 :s Plaaah... :D No, ehkä kaikella on tarkotuksensa, tiedä sitten.

Ikinä ei kuitenkaan kierto ole ollut alle tuon 28 päivää, enemminkin nyt mennyt muutamalla päivällä yli.. hmph. Onkohan nyt siis aivan liian myöhästä tänään yritellä mitään? Yleensä ollaan molemmat iltasin niin sairaan väsyneitä töiden jälkeen, että seksi tulee viimosena mieleen.

Voisiko se tarkoittaa siis sitä, että jos kivut ovat nyt, olisi ovulaatio tapahtunut mahdollisesti eilen,tai edellispäivänä..?
 
ap.
niin ja kyllä tosissaan huomaa että tää limojen erityskin alkanut tässä jo tyrehtymäänpäin, enää vaan vähän tulee tuota läpinäkyvää venyvää limaa, mutta huomattavasti vähemmän mitä edellispäivinä, joten taitaa olla tän kierron yritykset yritetty sitten.
 
"mari"
no siis jos vasta kesästä asti olette yrittäneet niin suotta mitään stressiä asiasta vielä otat...säännöllinen seksi läpi kuukauden on paras tapa, eikä kyttäillä oviksia.
 

Yhteistyössä