Äitiydessä - kuten elämässä yleensäkin - täydellisyyden tavoitelu on turhaa. Kukaan, ei kukaan, ole täydellinen. Mä olen noiden omien (21 ja 16 v ) kohdalla noudattanut sellaista "riittävän hyvää äitiyttä". En ole ottanut paiseita sängyn alla riehuvista villakoirista, en ole ottanut paiseita sormenjäljistä ikkunoissa. Enkä ole ottanut paiseita monesta muustakaan asiasta. Ja mä inhoan kaikkia kotitöitä ruuanlaittoa lukuunottamatta. Tottakai mä pesen pyykit, imuroin jne, mutta en mä niistä mitään kicksejä saa. Ikäviä velvollisuuksia, jotka on pakko tehdä. Lasten ollessa pieniä otin lapset mukaan kotihommiin, isompana nuo tekivät sitten niitä oman mielensä mukaan. Mutta mä olen koittanut olla olemassa. Joskus töiden takia vähän huonolla menestyksellä. Mulla ei ole ollut kodin ulkopuolisia harrastuksia, mutta kodin seinien sisäpuolella sitäkin enemmän. Yhdestä harrastuksestani on tulossa esikoiseni amatti ... liekö vaikutusta sillä, että äiskä aikoinaan innosti ja opasti? =)
Mä olen luisunut ajoittain omasta mielestäni "huonoon äitiyteen" eli ihan tässä viime aikoina. Esikoinen muutti vuosi takaperin omaan asuntoonsa ja me jäätiin junnun kanssa kaksin. Työ yrittäjänä lohkaisee melkoisen palan elämästäni. Työpäivät ovat pitkiä, usein yöhön asti. Junnu on kiltti teini, ei ole kiinnostunut kaljakassien kanssa ostareilla heilumisesta, tupakasta tai muusta sellaisesta. Mutta viime viikolla ilmoitin kollegoille, että mä en aio jatkaa enää näin. Kyllä tuo 16 v täällä pärjää illat yksinkin, mutta saan syyttää vain itseäni, jos se huonoille teille joutuu, kun on niin paljon yksin. Enää ei ole, sillä teen vähintään 2 päivää viikossa töitä kotoa käsin. Palaverit voi hoitaa puhelimitsekin, kuten tänään tehtiin. Kunhan saan Skypen asennetua, palaverit hoituu jatkossa sen avulla.
On ihan normaalia, että välillä turhautuu ja tuntee huonommuutta. Ne on aikoja, jolloin kannattaa käydä keittämässä kuppi kahvia, istahtaa pöydän ääreen ja miettiä, mikä mua oikeastaan turhauttaa. Kuka vaatii mua tekemään ja mitä? Voinko tehdä jotain toisin? Mikä auttaisi minua jaksamaan? Itseään ei kannata vetää piippuun - ei työelämässä eikä vanhemmuudessa.
Äitiys kuuluu mielestäni siihen kategoriaan elämän asioista, jonka turhan moni ottaa turhan vakavasti. Pääasia, että lapsella on rakastava koti, ruokaa pöydässä ja luottamus vanhempiin. 
