Millainen arkipäivä päivä tuntui rankimmalta lapsettomuudesta kärsiessäsì?

[ex-lapseton]

Kun sukulaiset toivat vauvan kylään ja piti hymyillä? Kun menit ensimmäistä kertaa kuulemaan diagnoosin ja vastasyntynyt itki bussissa? Onko jotain mikä on jäänyt mieleen?

Itse kärsin pari vuotta lapsettomuudesta ja loppuaika oli rankkaa, nuo edellämainitut jäivät jotenkin mieleen, vaikk ovatkin "taviksen" mielestä ihan tavallisia juttuja.

 

["vieras"]

Mun rankin päivä oli työpäivä (lasten parissa) sen jälkeen, kun naistenklinikan lääkäri oli sanonut, etten koskaan tule saamaan omaa biologista lasta.

Nykyään olen kolmen lapsen äiti.

 

[tiiru]

No en nyt erikseen mainitse, mutta jotain ikävää oli sattunut edeltävänä päivänä ja seuraavana päivänä kassalle töihin, jota sillon vielä tein.
Tietysti, kenttätarkastus jossa pomo seisoi kassojen vieressä kyttäämässä palvelua. Sain huonommat "arvosanat" kun en kertakaikkiaan jaksanut hymyillä(ainoa sellainen päivä, hyvä tuuri), jostain ihmeestä sain kuitenkin puhuttua reippaasti joka tuntui aika raskaalta.

Sitten asiakkaaksi tulikin äiti keskosvauvansa kanssa, ehkä pari kiloisen ruttuisen vastasyntyneen kanssa jota kaikki ihastelivat siinä ja äiti selitti kaiken rankkuudesta ja mulkasi mua vihasesti kun hidastin tahtia tajuamattani, tuijottaen. En tiedä mikä muhun meni mutta se kaikki oli jotenkin liikaa ja sanoin että anteeksi pieni hetki, menin työkaverin luokse ja sanoin että nyt on sun vuoro, en pysty, mee ny, meen vessaan, pakko ny, mee ny... Sitten se kauhea utelu ja työpäivä jatkuu jatkuu ja jatkuu, pomo tenttaa ja tivaa miksi hymyilen niin vähän... Se jotenkin iski, vaikka onkin varmaan hölmön kuulosta...

Jotenkin kun on niin rikki, ei pitäisi edes mennä töihin.

 

[ex-lapseton itekin]

No ne päivät oviksen jälkeen, ja mitä lähemmäs kuukautisia tultiin, niin sitä järkympi persiille ammuttu hysteerinen maansa myynyt ultra-äksy lehmä minä olin, ja sitten hyper-masis iski kuukautisten jälkeen, joka kesti niin kauan kuin kuukautiset, ja sitten taas älytön tekokiimainen miehen viekottelu pakkoseksiin, ja netissä pakkomielteisesti luuraaminen etsiessä kaikenamaailman kikkakolmosia, ja sitten rahan törsäämistä vaikka mihin greippimehuihin ja yskänlääkkeisiin ja punaviiniin ja sperma-ystävällisiin liukkareihin puhumattakaan tuhansista eri merkkisistä ovis- ja raskaustesteistä, ja kusen kanssa läträämisestä tiettyinä aikoina ja tuntikaudet spotti-valojen ja ikkunan valon kanssa joidenkin haamujen tiirailusta. Ja sitten kierros taas alusta loppuun yhä villimmin, ja tätä kuukausia ja vuosia...

Mielisairasta puuhaa, pakkomiellettä... siinä jäi kaikki muu toiseksi.

 

[pilvikki]

No en nyt erikseen mainitse, mutta jotain ikävää oli sattunut edeltävänä päivänä ja seuraavana päivänä kassalle töihin, jota sillon vielä tein.
Tietysti, kenttätarkastus jossa pomo seisoi kassojen vieressä kyttäämässä palvelua. Sain huonommat "arvosanat" kun en kertakaikkiaan jaksanut hymyillä(ainoa sellainen päivä, hyvä tuuri), jostain ihmeestä sain kuitenkin puhuttua reippaasti joka tuntui aika raskaalta.

Sitten asiakkaaksi tulikin äiti keskosvauvansa kanssa, ehkä pari kiloisen ruttuisen vastasyntyneen kanssa jota kaikki ihastelivat siinä ja äiti selitti kaiken rankkuudesta ja mulkasi mua vihasesti kun hidastin tahtia tajuamattani, tuijottaen. En tiedä mikä muhun meni mutta se kaikki oli jotenkin liikaa ja sanoin että anteeksi pieni hetki, menin työkaverin luokse ja sanoin että nyt on sun vuoro, en pysty, mee ny, meen vessaan, pakko ny, mee ny... Sitten se kauhea utelu ja työpäivä jatkuu jatkuu ja jatkuu, pomo tenttaa ja tivaa miksi hymyilen niin vähän... Se jotenkin iski, vaikka onkin varmaan hölmön kuulosta...

Jotenkin kun on niin rikki, ei pitäisi edes mennä töihin.

No kävikö mielessä että ehkä oikeasti keskosvauvan äidin selittämiset rankkuudesta olivat aivan totta?!! Olisiko hänen pitänyt olla hiljaa vai mitä haet takaa?

 

[fifiia]

Tilanne kun pian toisen keskenmenon jälkeen ystävä oli saanut vauvan ja "jouduin" menemään onnittelu vierailulle. Samalla tilanne oli myös hyvin vapauttava, muistan nimittäin tarkasti että vauva sylissä päätin että yksikään maailman lapsista ei ole pois minulta. Päätös myös piti ja helpotti monesti vaikka omaa lasta ei vielä vuosiin kuulunutkaan.

 

["vieras"]

No en nyt erikseen mainitse, mutta jotain ikävää oli sattunut edeltävänä päivänä ja seuraavana päivänä kassalle töihin, jota sillon vielä tein.
Tietysti, kenttätarkastus jossa pomo seisoi kassojen vieressä kyttäämässä palvelua. Sain huonommat "arvosanat" kun en kertakaikkiaan jaksanut hymyillä(ainoa sellainen päivä, hyvä tuuri), jostain ihmeestä sain kuitenkin puhuttua reippaasti joka tuntui aika raskaalta.

Sitten asiakkaaksi tulikin äiti keskosvauvansa kanssa, ehkä pari kiloisen ruttuisen vastasyntyneen kanssa jota kaikki ihastelivat siinä ja äiti selitti kaiken rankkuudesta ja mulkasi mua vihasesti kun hidastin tahtia tajuamattani, tuijottaen. En tiedä mikä muhun meni mutta se kaikki oli jotenkin liikaa ja sanoin että anteeksi pieni hetki, menin työkaverin luokse ja sanoin että nyt on sun vuoro, en pysty, mee ny, meen vessaan, pakko ny, mee ny... Sitten se kauhea utelu ja työpäivä jatkuu jatkuu ja jatkuu, pomo tenttaa ja tivaa miksi hymyilen niin vähän... Se jotenkin iski, vaikka onkin varmaan hölmön kuulosta...

Jotenkin kun on niin rikki, ei pitäisi edes mennä töihin.

Jos osaisin niin laittaisin sellaisen halaushymiön.

Minä sain keskenmenon ja seuraavana päivänä kaveri tuli kylään ja kertoi odottavansa kolmatta lastaan, oli jo melkein puolivälissä raskautta. Aloin itkeä välittömästi. Jotenkin vain tuntui niin pahalta kun itse on juuri menettänyt jotain ja toinen kertoo saavansa jotain ja äänensävy oli sellainen että hyvä ettei vahingosta puhunut. No ei todellakaan ollut heillä vahinko ja kaveri osasi kyllä lohduttaa, mutta tilanne oli yhtäkaikki todella kamala. Ei tietenkään kaverin olisi tarvinut olla hiljaa tai mitään, eikä hänen onnensa ole minulta pois, mutta kun tunteet vain nousivat pintaan.

 

["puupää"]

No kävikö mielessä että ehkä oikeasti keskosvauvan äidin selittämiset rankkuudesta olivat aivan totta?!! Olisiko hänen pitänyt olla hiljaa vai mitä haet takaa?

Oletko ihan tauno, vai etkö tosiaan tajua, mitä hän ajaa takaa?

 

[tiiru]

No kävikö mielessä että ehkä oikeasti keskosvauvan äidin selittämiset rankkuudesta olivat aivan totta?!! Olisiko hänen pitänyt olla hiljaa vai mitä haet takaa?

Miten joku voi ymmärtää tän näin päin? :O

 

[jassåå]

Meillä on 1 lapsi, ja ongelmia on ollu alusta asti lapsen saannissa. Mulla on ollu nuorena kasvain toisessa munasarjassa --> munasarja poistettiin, ja kesti kauan raskautua. Tuskin tulen koskaan saamaan toista lasta, sillä toisessakin munasarjassa on nyt kasvain. Viiltää mun rinnasssa, kun kuulen jonkun odottavan lasta, olen kateellinen, vihaan itseäni jne. Olen vielä nuori, eikä mulla piäisi olla tällasia ongelmia Pelkään mieheni jättävän mut, koska hän palavasti haluaa paljon lapsia, enkä välttämättä pysty niitä saamaan.

 

["vieras"]

Kun samana päivänä kuulin kahden puolitutun pariskunnan odottavan lasta. vaikkakin molemmat olivat hyvin pitkään yrittäneet ja toiset ihan hoidoillakin.
Kun sukulaistäti rääpi jotain miksei meillä ole lapsia.

 

[macy gray]

[QUOTE="puupää";23334470]Oletko ihan tauno, vai etkö tosiaan tajua, mitä hän ajaa takaa?[/QUOTE]

Peesi. Aika kirvelevä kommentti minun ymmärrykseni mukaan tuollainen. Tietenkin tuollaisessa tilanteessa nousee tunteet pintaan eikä sille mitään voi. Ei siinä kukaan tehnyt mitään väärin.

 

[Eräs monista]

Mulle on jäänyt mieleen kun olin käynyt opiskelijaterveydenhuollossa gynellä missä oli ultrattu yms. Sitten muutettiin ja menin hakemaan tietoja lapsettomuusklinikkaa varten. Luulin että saan ne heti mukaani, mutta ne pitikin mennä lääkärin tarkastettavaksi ensin. Mä siinä tinkasin et mun on pakko saada ne nyt ku me muutetaan ja hoitaja ei antanu, tietenkään. Sitten se ehdotti että pistetään kirjeellä sinne mihin sun pitää saada ne ja anto mulle kirjekuoren et laita siihen osote. Mä siinä raapustin itku silmässä klinikan nimee kuoreen ja kolme hoitajaa katto vieressä ja menivät ihan hiljasiks. Sitte ku sanoin vähän hätääntyneenä etten mä muista sitä osotetta, niin yks niistä sano silleen hirveen ystävällisesti ja lempeesti et älä huolehdi, kyl he sen osotteen hakee ja kirjottaa.

 

[Chala]

Ne vittuilevat 'miksi te ette tee mulle lapsenlapsia' utelut, suhteellisen ikävän tuntuiset kommentit siitä miten itsekästä elämää halutaan viettää kun ei tehdä lapsia, ne valitukset siitä miten ei voida tajuta miten kamalaa on yrittää 3kk kun tiedetään kyllä että me ollaan yritetty jo vuosia, ne valittavat raskausuutiset kun kerrotaan tulevasta vahinkolapsesta, pikkukakkosesta perheeseen johon esikoistakin alettiin yrittää reilusti meidän jälkeen..

Ei ole yksittäistä päivää, niitä oli todella monia.

 

[pilvikki]

Miten joku voi ymmärtää tän näin päin? :O

Mutta mikä siinä kertomassasi tilanteessa oli "liikaa"?? Se että ylipäänsä paikalle tuli äiti vauvansa kanssa,vai se että hän valitti rankkuudesta vai mikä?

 

[tiiru]

[QUOTE="vieras";23334453]Jos osaisin niin laittaisin sellaisen halaushymiön.

Minä sain keskenmenon ja seuraavana päivänä kaveri tuli kylään ja kertoi odottavansa kolmatta lastaan, oli jo melkein puolivälissä raskautta. Aloin itkeä välittömästi. Jotenkin vain tuntui niin pahalta kun itse on juuri menettänyt jotain ja toinen kertoo saavansa jotain ja äänensävy oli sellainen että hyvä ettei vahingosta puhunut. No ei todellakaan ollut heillä vahinko ja kaveri osasi kyllä lohduttaa, mutta tilanne oli yhtäkaikki todella kamala. Ei tietenkään kaverin olisi tarvinut olla hiljaa tai mitään, eikä hänen onnensa ole minulta pois, mutta kun tunteet vain nousivat pintaan.[/QUOTE]

:hug: Kauhea tilanne : / Tunteiden sekainen vuoristorata...tavallaan kiellettyjä, mutta niin tavallisia tunteita

 

[Chala]

Mutta mikä siinä kertomassasi tilanteessa oli "liikaa"?? Se että ylipäänsä paikalle tuli äiti vauvansa kanssa,vai se että hän valitti rankkuudesta vai mikä?

Onko sun ihan oikeasti pakko jatkaa? Miksi tällaisiin ketjuihin pitää aina jonkun tulla aukomaan päätään siitä miten kenenkään lapsettoman tunteet ei koskaan ole oikeutettuja, vaikkei sanoisi eikä tekisi kenellekään mitään niin ei saa edes tuntea? Mene oikeasti pois jos olet noin täydellisen empatiakyvytön.

 

[tiiru]

Mutta mikä siinä kertomassasi tilanteessa oli "liikaa"?? Se että ylipäänsä paikalle tuli äiti vauvansa kanssa,vai se että hän valitti rankkuudesta vai mikä?

Se kaikki yhteensä, olin jo valmiiksi AIVAN totaalisen rikki, oli hölmöä edes tulla töihin, olisi pitänyt vaan ottaa sairaslomaa, mutta ajattelin jotenkin etten sellaista ansaitse ja "kyllä mä kestän".
Tätä on tosi vaikea selittää, jos et ole näitä tunteita käynyt läpi, mutta todellakaan se että äidillä "muka" olisi rankkaa ei ollut lähelläkään sitä miksi tuo romahdus. Ähhh vaikea selittää, sun pitäis olla kasvotusten niin osaisin paremmin...

 

[Eräs monista]

Ne vittuilevat 'miksi te ette tee mulle lapsenlapsia' utelut,

Meillä ei onneksi tuota ollut. Mutta eräs sukulainen kerran ilmoitti sukujuhlissa "tekisit säkin niitä lapsia ettei mun tarttis aina omiani esitellä". Hilkulla oli etten läväyttänyt päin naamaa et kyllä niitä on tehty pari vuotta ihan lääkäreidenkin kanssa mutta eipä taaskaan onnistunut, vessassa meni toiveet tälläkin kertaa alas.

Voi kauhee, olin jo onnistunut unohtamaan tuon.

 

["puupää"]

Mutta mikä siinä kertomassasi tilanteessa oli "liikaa"?? Se että ylipäänsä paikalle tuli äiti vauvansa kanssa,vai se että hän valitti rankkuudesta vai mikä?

En ole tiiru, mutta voin kuvitella, että edellispäivän tapahtumat olivat liikaa.

Jos esimerkiksi mun mies kuolisi ja menisin kauppaan ostoksille ja maksaessani kortilla myyjä tokaisisikin, että kortti ei kelpaa. Todennäköisesti olisin niin rikki, että kamelin selkä katkeaisi ja alkaisin parkumaan tms.

Niin... Myyjähän ei tekisi tässä tilanteessa mitään väärää eikä varmana ymmärtäisi reaktiotani. Mutta ymmärtäisitkö sinä, kun tietäisit taustat? Vai oletko oikeasti ihan tauno?

 

["vieras"]

Kerroinkin tästä jo toisessa ketjussa.
Ehkä rankin oli kun oltiin n.3 vuotta yritetty ja silloinen hyvä ystäväni tiesi siitä. Heillä oli ennestään lapsi ja hän sitten valitti kun 2 kuukautta ollut ilman pillereitä eikä vieläkään tule raskaaksi ja haukkui miehensä tuhkamunaksi.
Sanoin että ei mies voi olla tuhkamuna kun heillä on jo yksi lapsi ja että nauttisi siitä yhdestä, kaikki kun ei voi saada sitä yhtäkään.
Tää silloinen ystäväni haki opiskelemaan ja kertoi.sitten olevansa raskaana... ja aikovansa tehdä... ABORTIN!
Mä olin yhtä aikaa vihainen, surullinen, pettynyt ja loukkaantunut...

Rankkaa oli myös 1,5v sitten kun tulin raskaaksi samaan aikaan ystäväni kanssa ja sain keskenmenon rv 7+0. Ystävällä nyt terve pieni poika-vauva.

Onneksi kuitenkin tulin uudelleen raskaaksi, 6 vuoden lapsettomuuden jälkeen, ja nyt rv 17+2. Ongelmia tässä raskaudessa on ollut, mutta alkaa jo näyttää lupaavalta.

 

[pilvikki]

[QUOTE="puupää";23334689]En ole tiiru, mutta voin kuvitella, että edellispäivän tapahtumat olivat liikaa.

Jos esimerkiksi mun mies kuolisi ja menisin kauppaan ostoksille ja maksaessani kortilla myyjä tokaisisikin, että kortti ei kelpaa. Todennäköisesti olisin niin rikki, että kamelin selkä katkeaisi ja alkaisin parkumaan tms.

Niin... Myyjähän ei tekisi tässä tilanteessa mitään väärää eikä varmana ymmärtäisi reaktiotani. Mutta ymmärtäisitkö sinä, kun tietäisit taustat? Vai oletko oikeasti ihan tauno?[/QUOTE]

Älä jaksa,sain jo vastauksen tiirulta. tauno.

 

["hmm"]

Yks jouluaatto on jääny mieleen.. Olin vasta saanu keskenmenon enkä muutenkaa kovin joulufiiliksissä niin jouluaattona kaveri soitti ja toivotteli hyvät joulut ja alkoi sen jälkeen hehkuttaan,et hän on raskaana.. En osannut enkä pystynyt oleen onnellinen hänen puolesta.. Itku tuli puhelun jälkeen ja kaikki tuntui epäreilulta.. Lisäksi olin vihainen tälle kaverille tuosta hehkutuksesta, kun mun mielestä hänen olis pitäny ymmärtää kun tiesi, et olin vasta saanu km.n.

 

["örkki"]

Parhaan ystävän lähettämä ultrakuva sähköpostissa. Itsellä oli toistuvien keskenmenojen tutkimukset menossa ja tajuntaan oli alkanut iskostua, että me ei ehkä koskaan saada lasta. Olin aivan tyrmistynyt: eikö paras ystävä tajunnut, että vaikka kuinka halusin, en pystynyt iloitsemaan hänen kanssaan (vaikka kuinka halusin ), vaan ultrakuva oli isku palleaan.

Se kun puolituttu vähätteli kokemuksiani viiden km:n jälkeen: hänen ystävänsä kun oli oikeasti lapseton, koska kävi hoidoissa.

Kun elämässä oli oikeasti kaikki hyvin: ihana mies, huippu työpaikka, ihana uusi asunto, kaunis aurinkoinen kesäpäivä; ompelen verhoja uuteen olkkariin ja ompelukone tikittää vain: "me ei saada koskaan lasta, me ei saada koskaan lasta..."

Nämä tuli mieleen ekana.