kkghghgfg
Alkoholismi (F10.2) on tunne-elämä sairaus. Kun aineen, eli oireen poistaa, jäljelle tosiaan jää se sairaus. Alkoholismi ei parane pelkällä juomisen lopettamisella. Omalla kohdalla sairauteni juuri oli (ja on edelleen) valtavan suuri hylkäämisen haava, joka tuli varmaan jo kohdussa (olen ei-toivottu äpärä) ja tätä haavaa ruokittiin urakalla, itsekin hylkäsin itseni jo hyvin varhain. Ainaisia kavereita olivat mm. huonommuus, pelkotilat, jopa harhat kun luulin että kaikki haluaa mulle pahaa. Jatkuva sisäinen kylmyys ja tyhjyys, semmoinen yleinen toivottomuus laittoi jopa harkitsemaan itsemurhaa, varsinkin juomisen loppumisen jälkeen kun aine ei enää ollut turruttamassa tunteita. Tätä ajatusta boostasi jatkuva alemmuuden tunne, elämässäni kokemat tappiot ja kaikki ne pahat teot mitä muille olin tehnyt (niitä riitti). Isoimmat taisteluni olen käynyt nimen omaan raittiina, ns jälkipyykissä. Juominen on vaan pakoilua tunne-elämän ongemista (ainakin minulla oli).Toi on tautina semmoinen, et milloin viina on täyttänyt elämän monta vuotta, niin jos viina vaan jää pois, niin tilalle jää tyhjyys. Jos tuo tyhjiö ei jollain täyty, niin viina ottaa oman paikkansa takaisin. Usko tai vaik jalkapallo hoitaa homman.
Kun juomispakkoni sitten Jeesuksen taholta otettiin pois, Hän pääsi rakkaudellaan hoitamaan näitä sisäisiä, niin kipeitä haavojani. Sekä rukoillessani itse, ja myöskin toisten ihmisten kautta. Sain, ja saan edelleen konkreettisesti tuntea mitä tarkoittaa anteeksi saaminen. Opin myös itse antamaan anteeksi ja olen hyvää kyytiä pääsemässä eroon katkeruudestakin. Haavoja parannellaan edelleen joka päivä, ehjäksi en maan päällä tule koskaan. Mutta nyt kuitenkin olen rehellinen yhteiskuntakelpoinen, täysipäinen, vastuullinen yksilö, kiitos Herralleni.
Eli ei mulla ainakaan ole kyse addiktion siirtymisestä toiseen, tämä on ollut täysin yliluonnollinen prosessi.
Noniin, riittää tämä todistaminen tälle illalle hyvää yötä kaikki.