Millä tavalla elämä muuttuu kun vauva syntyy perheeseen?

Laskettu aika 2kk päästä ja on alkanu pelottamaan että miten meidän elämä muuttuu. Ollaan miehen kans oltu kahdestaan ja aina ollaan tehty mitä halutaan ja mihin aikaan halutaan esim. katseltu yömyöhänä leffoja yms.
Miten meidän rauhallinen elämä muuttuu kun vauva saapuu? Haluaisin konkreettisia esimerkkejä millaista se elämä tulee sit olemaan enkä niitä iänikuisia voivotteluja tyyliin joo ette nuku seuraavaan kymmeneen vuoteen ja kaikki menee pilalle.. Uskokaa tai älkää yks mun vanhempi sukulaisnainen sanoi noin muutama viikko takaperin.. varsinkin haluaisin kokemuksia miten nopeasti siihen arkeen pääsee kiinni ja osaa hoitaa vauvaa yms. kun eka lapsi tulee perheeseen? =)

 

Sukulaisnaisesi saattoi olla hyvinkin oikeassa - tai sit ei. Nyt alkaa olla just kokonaisia öitä, kun seitsemän vuotta lapsen kanssa takana.

 

Ensin olet tosi järkyttynyt ja tunnet koko elämäsi menneen pilalle. Sitten alat toipua ja hommaat joskus hoitajan vauvalle ja saatte viettää vapaaillan. Mutta kun rakastat sitä lasta niin paljon, mies voi jäädä ihan taka-alalle... mies lähtee kavereiden kanssa ja sä hengaat jossain muksuryhmässä puklunhajuisten mammojen kera.

 

Muutama päivä niin et edes muista millasta elämä oli ennen lasta. Jokin siinä synnytyksessä poistaa aivoista tälläiset iloiset muistot joten ei ole mitään mitä edes haikailla.
Se arki muttuu koko ajan vauvan kasvaessa joten sitä on turha edes ajatella, jokainen kuukausi on erilainen.

 

Puuhippa oli aikast oikeassa . Ensin ei tosiaan välttämättä edes muista, mitä kaikkea elämässä oli ennen vauvaa, koska uusi tilanne vaatiin niin paljon totuttelua ja touhua sen suhteen riittää.

Aluksihan vauva suurimmaksi osaksi nukkuu ja syö. Eli kun ei syö, niin sulla on aikaa itsellesi. Suikussa käyntiin, syömiseen, pikku torkkuihin (jos vauva nukkuu enemmän kuin 10 minuuttia kerrallaan). Telkkaria ja tietokonetta voi katsoa ja käyttää vaikka vauva ois hereilläkin. Siinä sylissä kun tuhisee, niin ei hän hirveästi mitään ohjelmaa kaipaa.

Yöt tulee toki olemaan katkonaisia. Toiset lapset alkavat nukkumaan pitempiä unia aikaisemmin, toiset myöhemmin. Mutta noin keskivertona vauva herää öisin syömään pari kolme kertaa. Riippuu vähän siitä, mistä kohtaa lasketaan yön alkavan .

Ylipäätään lapsen tulo perheeseen tarkoittaa sitä, että kaikessa pitäisi ottaa se lapsi huomioon. Omaa elämää ei pidä jättää syrjään, sä tarvitset edelleen niitä kavereita ja kahvitteluja ja lenkkejä tai salilla käyntiä. Mutta se kaikki tapahtuu vauvan ehdoilla. Isä on hyvä ottaa mukaan heti alusta alkaen ja takoa päähän se, että vauva on teidän yhteinen. Muuten käy niin, että sä et pääse ilman lasta mihinkään ennen kuin se on yläasteella. Kannusta ja kehu isää, joka saattaa otteissaan ollaan tosi epävarma. Muista, että te ootte molemmat ihan uuden homman edessä .

 

No ei ainakaan meillä mitenkään negatiiviseen suuntaan muuttunut. Tosin vauva oli helppo, mutta oma asennekin ratkaisi esim. yhdessä vaiheessa vauva tykkäsi valvoa yöllä ja mikäs siinä sitten, kun valvottiin. Keittelin kahvit ja syöttelin vauvaa ja seurusteltiin, kun ei tuota nukuttanut. Nukuttiin sitten vauin aamulla pitkään. Miehen elämää vauva ei muuttanut mitenkään. Normaalia elämää, mutta vauvan ehdoilla. Meille tuo ei muutosta tuonut, kun muutenkin ollaan aina rauhallista kotielämää vietetty.

 

Riippuu lapsesta ja sen luonteesta. Meidän poika ei ole antanut ensimmäiseen puoleen vuoteen äidin katsoa mitään myöhäisleffoja. Olo on kieltämättä kuin vankilassa. Jotain totuutta tuossa sukulaisen sanoissa on.

 

No ei ainakaan meillä mitenkään negatiiviseen suuntaan muuttunut. Tosin vauva oli helppo, mutta oma asennekin ratkaisi esim. yhdessä vaiheessa vauva tykkäsi valvoa yöllä ja mikäs siinä sitten, kun valvottiin. Keittelin kahvit ja syöttelin vauvaa ja seurusteltiin, kun ei tuota nukuttanut. Nukuttiin sitten vauin aamulla pitkään. Miehen elämää vauva ei muuttanut mitenkään. Normaalia elämää, mutta vauvan ehdoilla. Meille tuo ei muutosta tuonut, kun muutenkin ollaan aina rauhallista kotielämää vietetty.

Tässä se ydin on - riippuu vauvasta ja omasta asenteesta. Huom, molemmista. Mun esikoinen ei nukkunut ikinä (= ekaan puoleen vuoteen) pidempää kuin 30min pätkää. Kun oiskin nukuttu aamulla pitkään rikkonaisen yön jälkeen, mutta kun ei nukuttu. Ikinä. Ja jotenkin on erikoista sanoa että miehen elämä ei muuttunut mitenkään - uus perheenjäsen ei muuta "mitään"?

Olin tuon 6kk niin romuna että teki mieli ampua koko porukka raketilla kuuhun. Ja sitten taas kuopus, helpoin vauva ikinä - valvoi toki öisin joo, mutta otti jossain vaiheessa sitten ne 6-8h unet putkeen niin että sai itsekin levättyä. Ei tarvinnut viihdytystä joka ikistä valveillaolohetkeä jne.

 

Ei oikeastaan mitenkään ihmeemmin. Ihan samoja juttuja on tehty kuin ennenkin. Leffateatterissa ei käyty vuoteen kun ennen ehkä parin kk välein. Samoin ravintolassa syöminen jäi vähemälle jos heseä ja huoltsikkaa ei lasketa.

Jos vauva valvottaa niin sitten käydään yöllä ulkoilemassa tai katsotaan leffaa vauvaa hytkytellen. Kun ei ole pakko mennä aina tasan kymmeneltä nukkuun niin elämä lapsen kanssa on helppoa.

 

Kyllähän se vauva muuttaa kaiken. Mutta, ainakaan itse, en kovasti kaivannut sitä edeltävää aikaa. Toki joskus tulee sellanen fiilis, että hitto, kun sais käydä edes rauhassa vessassa tai juoda kahvin, mutta kai mä kerkeen sitten myöhemmin.

Toki on hyvä muistaa itsensä, mutta mun mielestä totuus on silti se, että kaikki, ihan kaikki pyörii sun elämässä vauvan ympärillä. Siinä vaiheessa, kun perheeseen tulee vauva, on mun mielestä naurettavaa lähteä sille linjalle, että kun äidin pitää päästä joogaan ja salille 7 päivänä viikossa ja isin pitää harrastaa myös 7 päivää viikossa ja vedetään ovella läpystä vaihto. Omat hetket on tärkeitä, mutta mikäli on ollut aiemmin kovin aktiivinen ja harrastava ihminen, niin kyllä niistäkin on osattava osittain luopua.
Useimmille se tapahtuu luonnostaa, kun oma napa ei olekkaan enää tärkein

 

Ihan alkuun kaikki tosiaan pyörii vauvan ympärillä. Ja vauvasta paljon riippuu miten se arki lähtee rullaamaan. Osa vain nukkuu ja syö tyytyväisinä, osalla on koliikki/allergia/refluksi tms ja päivät ja/tai yöt on yhtä itkua ja hytkytystä ja kanniskelua. Mutta se on ihan totta, että vauvat kasvaa niin nopeasti ja joka kuukausi on erilainen - pian ette edes ole enää vauvaperhe vaan lapsiperhe ja taas mietinnässä on ihan uudet asiat

Esikoisen vauvavuosi oli meillä kyllä pitkä ja enimmäkseen aika raskas. Mutta toisen kanssa ollut ihan erilaista - johtuen sekä vauvojen erilaisuudesta että omasta suhtautumisesta.

Mutta useimmille äideille se elämän tärkeysjärjestys napsahtaa ihan uudeksi kun vauvan saa syliinsä, miehillä usein vie kauemmin sisäistää se että elämä on pysyvästi muuttunut. Mulla ehkä ekat 3-6kk on ollut sellaista aikaa että on tosi tiiviisti vauvan kanssa, sit pikkuhiljaa alkaa omat jutut kiinnostamaan taas enemmän ja siinä vaiheessa kun vauva alkaa syödä kiinteitä niin on helpompi jättää hoitoon.

 

Kyllähän se 24/7 vaativa pikkuihminen muutti kaiken. Mutta siihen mennessä oltiin kyllä jo ehditty olla kahdestaan ja tehdä asioita ja nauttia. Meille sattu tapaus joka nukku todella vähän ja pätkissä yötä päivää, halusi aina vaan syliä ja ränisi. Ekasta vuodesta on mustia muistoja väsymyksen ja tukiverkon puutteen takia. Silti mä en ikinä vaihtas näitä 7v mitä on tuon lapsen kanssa eletty. Asenteellakin on merkitystä, tosin sekään ei kantanu pahimpaan aikaan. Mutta sillä on menty tähän päivään asti.

 

Eniten muuttui suhde itseen ja puolisoon: mikään maailmassa ei ole tärkeämpää kuin oma lapsi. Uskon, että naiselle tämä tulee helposti biologian kautta, miehelle (jos koskaan tuleekaan) sosiaalistumisen kautta. Ja tähän muutokseen moni pikkulapsiliitto kariutuukin.

 

Ajankäyttö muuttuu. Jos aiemmin oli omaa aikaa ja parisuhdeaikaa esim. 50/50. Vauvan kanssa on aika jaettava useampaan osaan. Perheaika 25, oma aika 25, parisuhdeaika 25, vauvan kanssa kaksin aika (miehen oma aika) 25. Suhdeluvut tuskin toki tuollaiset, mutta esimerkistä näkee, että odotettavissa on oman ajan vähenemistä jne.

 

Ei juuri mitenkään. Vaimolla on tietty hieman enemmän hommaa, mutta itse voi jatkaa harrastuksia kuten baareissa oleilua kavereiden kanssa ja autojen rassaamista entiseen malliin.

 

Riippuu tosiaan paljon lapsesta ja lapsen luonteesta. Mä muuten sanoisin tähän väliin kolmen kokemuksella että jotain siitä vauvan luonteesta pystyt jo odotusaikana päättelemään. Jos se on semmonen ikiliikkuja jo kohdussa niin voi olla että synnyttyäänkin on vähän rauhattomampi tapaus. Eli heräilee useammin syömään jne. Mutta jos masuaikana on rauhallisempi eli tunnet selviä pitempiä unijaksoja niin voi olla että synnyttyäänkin hän on sellainen rauhallisempi tapaus. Mun kaksi viimeisintä noudatti ekat viikot aika samaa uni-valve-rytmiä synnyttyäänkin kuin kohdussa, se oli tosi hassua huomata kun ihan tietoisesti kiinnitin tuohon huomiota

No mutta asiaan. Voi olla että se elämä muuttuu paljonkin tai sitten ei juurikaan. Mutta suurin muutos lienee se että LÄHES kaikki asiat teette tulevaisuudessa sen vauvan ehdoilla. Oma asenne kyllä varmaan ratkaisee paljon alkaako se ahdistaa vai ei. Ja niinku joku sanoi niin te olette sun miehen kanssa molemmat uuden edessä, tehkää mahdollisimman paljon tiimityötä. Luulen että sun äidinvaistot herää melko pian synnytyksen jälkeen mutta yritä antaa sen isän osallistua mahdollisimman paljon kaikkeen.

Ihan ekoina kuukausina te voitte edelleen katsoa leffoja yöllä jos haluatte. EI se vauva sitä mahdollisuutta poista. Jos vauva on heräilevää sorttia niin kolmas pyörä vaan kainaloon ja tissi suuhun ja leffa pyörimään. Jos ei heräile paljon niin aina parempi.

Me otettiin aikanaan ex-miehen kanssa tavallaan kahdenkeskistä aikaa sillä tavalla että kun esikoinen oli huonosti nukkuva ja melko vaativa vauva ja nukkui kaikista helpoiten pitkiä pätkiä autossa niin laitettiin vauva kaukaloon ja lähdettiin yötä myöten ajelemaan Iltasella lähdettiin ja käytiin eri paikoissa. Joskus haettiin vaikka pitsat jostain ja mentiin jonnekin nättiin paikkaan ne syömään. Ja vauva veteli sikeitä kaukalossa. Se oli ihanaa aikaa.

Moni asia muuttuu mutta on vaikea sanoa etukäteen millä tavalla. Joskus sä varmasti tulet kelailemaan että mitä helvettiä ajattelittekaan kun päätitte hommata tuommoisen "riippakiven" mutta sitten tummat pilvet väistyvät, väsymys antaa myöten ja huomaat kuinka paljon sitä lasta rakastat. Se oikeastaan kuittaakin sitten kaiken kurjan. Mutta muista ottaa sitä omaa aikaa vaikka vauva olisi kuinka ihana, sä tarvitset niitä hetkiä ilman vastuuta. Ja hommaatte sitten lapsenvahdin että pääsette miehen kanssa välillä kahdestaankin ilman vastuuta nauttimaan toisistanne.

Älä murehdi asioita etukäteen, murehdi vasta sitten jos on jotain murehdittavaa. Elämällä on tapana kantaa. Nauti raskaudestasi ja ihanasta tulevasta vauvasta <3

 

Pelkkä kaupassa kipaisu muuttuu kahden tunnin operaatioksi. Maito loppunut kaupasta ja päätät käydä sitä hakemassa kahden metrin päässä olevasta lähikaupasta. Vauva on juuri nukkumassa ja joudut odottamaan, että herää (koska jos herätät niin koko loppu päivä on yhtä kitinää ja itkua väsymyksestä). Vauva herää ja imetät, missä meneekin helposti puolituntia. Alat pukea vauvaa ja saat vaatteet päälle kun hän vääntää niskakakat. Joudut riisumaan kaiken ja pestä vauvan päästä varpaisiin. Saat vihdoin puettua vaatteet taas päälle kun alkaa kitinä ja joudut antamaan tissiä taas. No vauva vaatteissa ja vaunuissa. Tietysti pirteänä kun peipponen, eikä vauva viihdy vaunuissa kun ei näe sieltä mitään. Lähdet kuitenkin huutavan vauvan kanssa sinne kauppaan ja juokset sinne maito-osastolle. Kiroat kassalla kun mummo kaivaa kolikoita pussistaan ja mietit kuinka helppoa tämäkin olisi jos joku olisi ollut kotona vahtimassa kun vauva nukkuu.

 

Esikoisen ajolta muistan sen, että saunomiset oli hankalia. Just kun ajatteli, että nyt pääsee saunaan, kun vauva nukkuu, niin eikös se herännyt heti. Meillä esikoinen oli huonouninen ja nukkui vain lyhyitä pätkiä. Ekojen kuukausien mieetön väsymys ja univelka on hyvin muistissa kaikkien lapsien kohdalta.

 

Elämä muuttuu kokonaan, mutta toisaalta ei niin paljon kuitenkaan...

Oltiin ennen lapsia paljon töitä tekevä ja kaikki loma-ajat matkusteleva pariskunta. Ja niin ollaan vieläkin...

Meillä esikoinen oli, ja on vielä nyt 6 vuotiaanakin, erittäin vaativa tapaus, mutta ah niin ihana kumminkin!
Vauvana nukkui huonosti, niin yöllä kun päivälläkin, 20-40 minuutin pätkissä ja imetys takkusi alusta alkaen ja 3 kk jälkeen siirryttiin pulloruokintaan. Syntyi kesän alussa joten isäkin oli suuren osan kesästä kotona ja arki lähti haasteista huolimatta hyvin käyntiin. Reissailtiin paljon, se jotenkin auttoi omaa päätä pysymään kasassa kun tuntui että vauvakin oli tyytyväisempi kun liikuttiin, koska ainut milloin nukkui edes siedettävästi oli liikkuva auto tai liikkuvat vaunut. Kotona ollessakin liikuin paljon, kävelin vaunujen kanssa kaupunkiin joka päivä kavereiden kanssa kahville tai puistoon tai oikeestaan mitä vaan kunhan ei tarvinut istua kotona ja kuunnella kitinää. Koko äitiysloma-ajan tein myös sivussa töitä, yrittäjä kun olen, joskin hyvin pätkittäin, mutta pysyin jotenkin kärryillä kuitenkin.
Matkusteltiin ihan yhtä paljon kun ennenkin myös lapsen kanssa, niin Euroopassa ranta kun kaupunkilomiakin sekä kaukomatkojakin. Tosin meidän reissut oli ennen lastakin hyvin rentoja, ei aamusta iltaan museoita ja kirkkoja tai reppureissuja viidakossa. Hyvää ruokaa, lekottelua tai hengailua, shoppailua, haahuilua... Ja nämä kaikki onnistui hyvin vaativammankin lapsen kanssa.
Kavereiden kanssa nähtiin kuten ennenkin, ei älyttömän tiiviisti mutta säännöllisesti kuitenkin, porukalla istuttiin iltaa (osalla lapset mukana, osa lapsettomia), pelailtiin lautapelejä, saunottiin... Välillä käytiin ihan baarissakin asti kun kaikki onnistui saamaan lapsenvahdit...

Toinen lapsi syntyi vaata pari kuukautta sitten kun esikoinen on jo 7 vuotias (näin kauan meni ennen kun vaativan lapsen jälkeen uskallettiin uutta yrittää ????)
Tämä vauva nukkuu tosi hyvin ja syö loistavasti. Taas elämä muuttui, mutta toisaalta ei niin kauheasti. Nyt käydään usein ravintoloissa syömässä, että päästään vähän ulos tuulettumaan, siis koko perhe. Isompi on jo tottunut ulkona syöjä ja osaa käyttäytyä paikassa kun paikassa ja syö mitä vaan ja pienempi nukkuu aina kun laitetaan kaukaloon tai vaunuihin ????
Myös reissattu ollaan, nyt vielä kotimaassa kun pienellä ei ole passia mutta suunnitellaan jo kesäksi ja syksyksi ulkomaanmatkojakin. Mökilläkin ollaan käyty, samoin kavereiden luona toisella puolella suomea. Puistossa, pulkkamäessä, kavereilla leikkimässä, kaupungilla kahvittelemassa... Ihan samoja juttuja kun ennenkin.

Eli tiivistettynä. Te itse päätätte minkälaista elämää haluatte elää lapsen syntymän jälkeen ja sopeutatte perheenne rytmin alusta alkaen siihen. Se minkälaisia muutoksia se teidän elämään vaatii, riippuu siitä minkälaiset teidän tukiverkostot ovat, minkälainen lapsi on temperamentiltaan ja miten koette itse jaksavanne. Eri asia on sitten se, jos lapsi on sairas tai koliikkinen tms. nämä voivat tuoda omat haasteensa, mutta perusterveen vauvan kanssa voi elämän rakentaa ihan niinkuin se teidän perheelle tuntuu luontevimmalta.

 

Muuttuuhan se elämä aivan totaalisesti. Eikä ehkä aina paremmaksi yksittäisen hetken oslta, mutta kokonaisuuteena kyllä. Pian ei edes muista/ymmärrä, mitä se elämä oli ennen lasta. Kyllähän ensimmäisiin vuosiin ainkin kuuluu huolta ja mmurhetta ja väsymystä, mutta kaikkein eniten ne lapset kyllä tuovat elämään ihanuutta

 

Meillä on vasta reilun kuukauden ikäinen tyttö, joten voin kertoa muuttuneesta elämästämme vain tähän asti. Tyttö nukkuu suhteellise hyvin, aamupäivisin 4 tuntia kerrallaan ja öisin herää kolmen tunnin välein syömään. Mahavaivaa on jonkin verran, ja siksi tuota joudumme paljon kanniskelemaan (tähän on kantoliina ollut pelastus, jää kädet vapaiksi). Olemme miehen kanssa käytännössä molemmat kotona koko ajan (mies työttömänä, jää virallisesti vanhempainvapaalle kesällä), tosin meikä on opiskelija ja käyn yliopistolla välillä tenteissä kotiopiskelun lisäksi.

Suurin muutos on tosiaan lähinnä se, että ei voi lähteä kaupungille vaikka heti nyt, vaan ensin imetetään vauvan (koitan välttää imetystä kaupungilla, tosin jos joskus on pakko niin ei mahda mitään) ja sitten mennään kimpassa. Mies viettää päivät vauvan kanssa siten, että saan kouluhommia tehtyä ihan hyvin. Meillä on kyllä ihan hyvin ollut aikaa omillekkin jutuille, mutta me tosiaan ollaan molemmat kotona, mikä ei varmasti ole kaikille mahdollista. "Parisuhdeaikaakin" on päivittäin vauvan nukkuessa.

Kokonaisuudessaan en koe, että elämämme olisi kamalasti muuttunut, se on vain saanut yhden mahtavan jutun lisää =) Toki odotan, että lapsi on vanhempi, jolloin hänen tarpeitaan ei tarvitse arvailla.

 

Muuttuuhan se elämä paljon ja toisaalta taas ei niin hirveästi. Riippuu varmaan aika paljon lapsesta ja mitä haluaa tehdä/on tottunut tekemään.

Meillä lasta oltiin toivottu jo muutama vuosi ennen kuin vihdoin ilmoitti tulostaan, joten taloudellisesti asiat olivat paremmin kuin hyvin lapsen syntyessä (pistin joka kuukausi puolet palkasta säästöön mahdollista vauvaa varten). Ennen lapsen saamista minä tein aika paljon ylitöitä ja mies käytti vapaa-aikansa opiskelun jälkeen kuntosalilla. Vauvan tulon jälkeen mulla on jäänyt ylityöt tekemättä ja mies käy yhä salilla lähes joka päivä kun tulen töistä kotiin (mies valmistui ja jäi lapsen kanssa kotiin), viikonloppuisin käydään yhdessä puistoissa ja sukulaisilla/kavereilla kyläilemässä. Parin kuukauden välein näen myös yksin kavereita (kuten ennen lastakin) ja sama miehellä. Molemmat on aina viihtynyt enemmän kotona.
Meillä vauva alkoi nukkumaan kokonaisia öitä 2kk ikäisenä, joten leffoja ja kahdenkeskistä aikaa on iltoihin jäänyt ihan reippasti

Silloin kun vauva oli 1kk ikäinen musta tuntui että elämä on pilalla. Mitä ihmettä oon oikein mennyt tekemään (en saanut yöllä, enkä varsinkaan päivällä unta, vaikka vauva olisi antanut nukkua), yhden kunnolla nukutun yön jälkeen (unilääkkeet) elämä taas näytti paljon valoisammalta ja sain jopa seuraavana yönä itsestään unta kun kierteen sai vihdoin katkaistua.

Vauva on nyt reipas kävelevä 1v ja innolla odotan että vielä vähän kasvaa ja voi alkaa tekemään enemmän kaikkea kivaa yhdessä. Vielä kun antaisi lapsen joku yö isovanhemmille hoitoon niin päästäisiin ihan oikeille treffeille vielä joskus. Ei vaan ole vielä ollut pakottavaa tarvetta päästä yhdessä tuulettumaan.

 

[QUOTE="Outi";30719707]Laskettu aika 2kk päästä ja on alkanu pelottamaan että miten meidän elämä muuttuu. Ollaan miehen kans oltu kahdestaan ja aina ollaan tehty mitä halutaan ja mihin aikaan halutaan esim. katseltu yömyöhänä leffoja yms.
Miten meidän rauhallinen elämä muuttuu kun vauva saapuu? Haluaisin konkreettisia esimerkkejä millaista se elämä tulee sit olemaan enkä niitä iänikuisia voivotteluja tyyliin joo ette nuku seuraavaan kymmeneen vuoteen ja kaikki menee pilalle.. Uskokaa tai älkää yks mun vanhempi sukulaisnainen sanoi noin muutama viikko takaperin.. varsinkin haluaisin kokemuksia miten nopeasti siihen arkeen pääsee kiinni ja osaa hoitaa vauvaa yms. kun eka lapsi tulee perheeseen? =)[/QUOTE]

No johan oli kummallienn kommentti tuleville vanhemmille... Kertoisikohan enemmän henkilöstä itsestään kuin tulevasta tilanteesta ja elämän muutoksesta...? (ja tarkoitan nyt läjhinnä sukulaisnaista...)

Omasta esikoisen syntymästä muistan sen, että vauva sujahti kivuttomasti meidän kahden aikuisen perheeseen. Pieni vauva ei juuri aiheuttanut yövalvomisia tai mitään muutakaan... Mulle muodostui nopeasti arkeen tietynlainen rytmi jota pidin yllä... Kävin lenkillä vauvan kanssa joka päivä, muskarissa perjantaisin, anoppilassa kerran viikossa yms yms... Mutta iltaisin kun mies palasi töistä laitetiin entiseen tapaan yhdessä ruokaa, katseltiin leffoja, viikonloppuisin käytiin koko perhe lenkillä ja ajelemassa autolla... No tuli meille yksi täysin uusi rutiini... iltakylvetys eli usein kylvetettiin yhdessä vauva.
Mulla on vain positiivisia muistoja esikoisen vauvavuodesta, vaikka sinne mahtui toki valvomistakin (meille todella vähän) ja yksi isompi sairastuminenkin (koko perhe influenssassa) Vauva on niin kätevä kun se kulkee aika vaivattomasti mukanakin. Toista se on sitten uhmiksen tai teinin kanssa

 

Samaa mieltä siitä että riippuu asenteesta ja vauvasta. Meillä oli erittäin vaativaluonteinen vauva, jota piti jatkuvasti kantaa ja viihdyttää. Oli myös refluksi. Eka vuosi oli tosi rankka, mutta sen jälkeen alkoi helpottaa ja nyt on jo tulossa toinen. Rankkaa oli, mutta oli se vauvavuosi myös erityinen. Parisuhde kannattaa hoitaa ennen kuin ongelmat kasaantuvat. Hyvän parisuhteen avulla jaksaa raskaatkin hetket. Silloin kun parisuhteessa menee huonosti, kaikki muukin menee huonosti.

 

Sillon kun esikoinen syntyi, valtava onni valtasi kodin. Posket helottaen vaan tuijoteltiin sitä pientä ihmeellistä uutta ihmistä ja väännettiin kättä kumpi vaihtaa vaipan. Vauva nukkui hyvin aina joten en ollut lainkaan väsynyt. Kävin joka puolella suurella innolla ja otin kaiken hössötyksen ilolla vastaan. Olisipa video niistä kahdesta nuoresta onnellisesta vanhemmasta silmät suurina kulkien kaupoilla, kumpikin olisi varmasti halunnut kuuluttaa ylpeänä "MEILLÄ ON TÄÄLLÄ UUSI VAUVA!" Kaikin puolin ihanaa aikaa eikä tuntunut hetkeäkään,että arki olisi jotenkin negatiiviseen sävyyn muuttunut. Aika ruusunpunaista aikaa ja muistan aina sen onnen helotuksen ja kyllästyneen odottelut, koska se vauva sieltä heräisi taas. Välillä vähän melusin ovi auki jos se vauva sitten heräilisi.

On siinä paljon asenteestakin kiinni millaista se on JOS ei ole mitään koliikkeja jne, valtaosa vauvoista on ihan normaaleja. Ei mitään helvetillisiä herättelijöitä vaikka niihin ehkä kiinnitää helposti huomiota netissä varsinkin.

Varmasti myös osittain hormoneista se jaksaminen johtuu, joitakinhan saattaa alussa masentaa"ilman syytä" eikä alku siksi ole niin miellyttävä. Sekin kyllä menee useimmiten nopeasti ohi se alakuloisuus. Jos asennoidut oikein, suurimmalla todennäköisyydellä teillä ei tule olemaan mitään kamalaa aikaa. Toivotaan, että sieltä tulee reilu vauva joka antaa nukkua edes kohtuullisesti.