Millä isä kiinnostuisi raskausajasta

Meillä lasta todella yritettiin ennenkuin sitten vasta tärppäsi.. Oltiin kummatkin onnesta sekaisin, minä olen vieläkin, mutta isä ei enää ole.. Olen raahannut häntä neuvolassa ja ultra-äänissä mukana, mutta kun ei kiinnosta, niin ei kiinnosta.. Nyt olenkin sanonut, että jos et tahdo ei tarvi tulla ja niin loppui isän käynnit neuvolassa kuin seinään.. Hän ei ole halunnut koskea minuun pitkään aikaan.. En ole pariin kuukauteen sanonut sanallakaan vauvasta tai omasta fyysisestä kunnostani mitään, olen ajatellut, että kun hän ei kerran kysy, niin en minäkään sitten puhu..Kysymyksiä ei ole tullut ja se todella masentaa..Nyt olen ollut todella kipea ja oli pakko sanoa hänelle, etten pysty tekemään töitä ja että hänen on autettava minua ihan yksinkertaisissakin asioissa..vastaukseksi sain; valittamisesta on tullut sulle tapa, et oikeesti oo kipee, kunhan kerjäät sääliä..NIINKÖ? En ole koko raskausaikana valittanut olostani mitään..pikemminkin päinvastoin...TAPA? Kysyin häneltä, että haluaako hän tätä lasta ja haluaako hän lapsen lisäksi myös minut ja että olenko tehnyt tai sanonut jotain väärin hän vastasi että hän haluaa minut ja lapsen ja etten ole mitään väärää tehnyt...Mistä sitten kiikastaa.. En ymmärrä.. Onko muilla kokemuksia?

 

Miehesi käytös on ymmärrettävää. Yhdyntä ei luultavasti kiinnosta ,koska hän pelkää sillä satuttavansa vauvaa. Hänellä voi olla myös ristiriitaisia tuntemuksia ja ehkä pelkoa sinun raskaus ajasta ja tulevasta. Vaikka et kovinkaan sille ole valittanut fyysisistä vaivoistasi niin koita jaksaa huomioida miestäsi vaikka ei kovinkaan paljon tee mieli jos miehesi sinua loukkaa sanoillansa. Neuvolassa voi myös jutella näistä asioista... =)

 

\

Miehesi käytös on ymmärrettävää. Yhdyntä ei luultavasti kiinnosta ,koska hän pelkää sillä satuttavansa vauvaa. Hänellä voi olla myös ristiriitaisia tuntemuksia ja ehkä pelkoa sinun raskaus ajasta ja tulevasta. Vaikka et kovinkaan sille ole valittanut fyysisistä vaivoistasi niin koita jaksaa huomioida miestäsi vaikka ei kovinkaan paljon tee mieli jos miehesi sinua loukkaa sanoillansa. Neuvolassa voi myös jutella näistä asioista... =)

Lisään...Minun mieheni ei käynyt kuin kerran neuvolassa... Miehet ei ehkä samalla lailla koe sitä tärkeäksi kuin me odottavat =) Mut synnytyksessä on ollut mukana ja vauvan syntymän jälkeen itkua pidättänyt....

 

Harmillista että isä jättäytyy noin ulkopuolelle, kun nykyään isillä on niin hyvät mahdollisuudet olla mukana. Me on käyty vaimon kanssa lapsettomuushoidoissa pari vuotta. Olen ollut joka ikisellä lääkäri käynnillä ja toimenpiteessä mukana. Olen pistänyt hormoonipiikkejä ja hakenut panadolia, kun vaimo oli kipeä. Meille tuli keskenmeno, joka oli kummallekkin yhtä iso menetys. Ja yhessä on jaksettu aloittaa taas hoidot alusta ja haaveilla vauvasta :hug:

 

Meillä tuli isälle joku ´paniikki´, kun huomasi, että mulla rupes maha kasvamaan. Ei ollu kiinnostunu ollenkaan asiasta kun odotin. Olin jo vähän kauhuissani, että mitä tästä nyt tulee? Synnytykseenkin menin yksin. Hän sanoi, ettei lähde ellei pakko.

Kun vauva oli syntyny, niin siitä asti ollu aivan mielissään. Jälkeenpäin ollaan juteltu asiasta ja sanoi, että häntä rupes vaan niin paljon pelottamaan asia, eikä mulle voinu sanoa mikä mieltä painoi, kun olisin kuulema heti ruvennu itkemään, kun olin herkässä mielentilassa odotusaikana. Nyt on onneksi kaikki hyvin ja isä rakastaa pientä vauvaa ja minua!!!

 

Meillä tilanne on vain hiukan samanlainen mutta olosuhteiden pakosta. Asutaan vielä miehen kanssa eri paikkakunnilla työn takia joten mies ei pääse mukaan neuvolaan vaikka kuinka toivoisi. Kuitenkin joka käynnin jälkeen jompi kumpi on soittanut ja olemme keskustelleet siitä mikä/mitä käynnillä oli aiheena tai tapahtui. Viikonloppuisin taas pystymme olemaan yhdessä joten kasvava masukin saa huomiota tulevalta isukilta. Tai ainakin mies sitä kovin innoissaan silittelee ja juttelee asukille. Onneksi kohta pesti loppuu ja pääsemme takaisin saman katon alle. :heart:

 

Minulla oli samantapainen ongelma, mies halusi lapsia, ja sitten kun aloin odottamaan ja maha kasvoi, mieheni ei millään tavalla ottanut osaa odotusaikaan. Hän ei halunnut kokeilla kun vauva potki, koska tuntui kuin mahassa olisi ollut joku toukka. Hän ei ikinä kysynyt kuinka voin tai jaksan yms. eikä häntä kiinnostanut harrastaa seksiä. Kerran hän oli neuvolassa mukana ja saimme tietää vauvan sukupuolen, sinä päivänä hän oli onnessaan. No synnytykseen hän kyllä tuli mukaan. Kun vauva tuli kotiin, niin ei edelleenkään kysellyt vointiani ja jaksamistani, tai kuinka vauva on voinut,vaan töistä päästyään meni itse päiväunille, vaikka olisin todellakin tarvinnut itse nekin unet. No mieheni taitaa olla näitä miehiä jotka ei puhu, eikä pussaa eli ei hirveästi muutenkaan näytä tunteitaan eikä puhu niistä. Ja taitaa olla niin vanhan aikainen, että meillä nainen hoitaa lapsia ja kotia, ja mies käy töissä. Enkä ole muuten nähnyt ikinä miestäni itkevän, ja yhdessä oltu 11 vuotta, en synnytys salissa, enkä myöskään hautajaisissa. Koita jaksaa ja ehkä miehesi kiinnostuu lapsesta, sitten kun hänellä on todiste käsissään =) Ehkä miehen mielikuvitus ja tunteet eivät riitä tuntemaan kuinka ihanaa on odottaa lasta, koska sitä ei voi verrata mihinkään muuhun asiaan maan päällä eikä sanoin pysty kertomaan sitä tunnetta kun vauva kasvaa mahassa. Näin mies ei oikein pysty pääsemään sisälle odotukseen mukaan, en tosin yleistä,ehkä niitäkin löytyy.