tuleva äiti
Meillä lasta todella yritettiin ennenkuin sitten vasta tärppäsi.. Oltiin kummatkin onnesta sekaisin, minä olen vieläkin, mutta isä ei enää ole.. Olen raahannut häntä neuvolassa ja ultra-äänissä mukana, mutta kun ei kiinnosta, niin ei kiinnosta.. Nyt olenkin sanonut, että jos et tahdo ei tarvi tulla ja niin loppui isän käynnit neuvolassa kuin seinään.. Hän ei ole halunnut koskea minuun pitkään aikaan.. En ole pariin kuukauteen sanonut sanallakaan vauvasta tai omasta fyysisestä kunnostani mitään, olen ajatellut, että kun hän ei kerran kysy, niin en minäkään sitten puhu..Kysymyksiä ei ole tullut ja se todella masentaa..Nyt olen ollut todella kipea ja oli pakko sanoa hänelle, etten pysty tekemään töitä ja että hänen on autettava minua ihan yksinkertaisissakin asioissa..vastaukseksi sain; valittamisesta on tullut sulle tapa, et oikeesti oo kipee, kunhan kerjäät sääliä..NIINKÖ? En ole koko raskausaikana valittanut olostani mitään..pikemminkin päinvastoin...TAPA? Kysyin häneltä, että haluaako hän tätä lasta ja haluaako hän lapsen lisäksi myös minut ja että olenko tehnyt tai sanonut jotain väärin hän vastasi että hän haluaa minut ja lapsen ja etten ole mitään väärää tehnyt...Mistä sitten kiikastaa.. En ymmärrä.. Onko muilla kokemuksia?