Millä oikeudella kissanomistajat oikein pitävät kissojaan irti, prkl

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Huom harmaana
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

Huom harmaana

Vieras
Meillä pyörii nyt omakotialueella nurkissa jonkun kissa ja ihan juuri menee hermot. Se jostain syystä taitaa pitää pihaamme omanaan ainakin käytöksensä perusteella. Ollaan nyt useita kertoja tultu koiran kanssa lenkiltä ja se perkuleen katti on vastassa, pörhistää itsensä selkä kaarella ja sylkee niin että ihan juuri käy koiran päälle. Vielä ollaan onnistuttu yhteenotto välttämään sillä että olen mm. pistänyt koiran autoon siksi aikaa kun olen ajanut kissan pois, mutta nyt alkaa mennä hermot. Ihan juuri heitän kissaa kivellä tai teen jotain muuta mitä en suurena eläinten ystävänä halua tehdä.

Voisiko joku kissanomistaja vääntää minulle rautalangasta millä oikeudella ne kattinne juoksevat vapaana naapurustossa terrorisoimassa muita? Kuulisin mielelläni tähän jonkun hyvän syyn.
 
Samasta syystä kun jotkut pitää koiriaan räksyttämässä kerrostalossa. Menee just hermot noihin naapurin elukoihin. Ei tehoo edes isännöitsijän uhkaukset.

Eli typerät omistajat niillä lemmikeillä.
 
Meillä pyörii nyt omakotialueella nurkissa jonkun kissa ja ihan juuri menee hermot. Se jostain syystä taitaa pitää pihaamme omanaan ainakin käytöksensä perusteella. Ollaan nyt useita kertoja tultu koiran kanssa lenkiltä ja se perkuleen katti on vastassa, pörhistää itsensä selkä kaarella ja sylkee niin että ihan juuri käy koiran päälle. Vielä ollaan onnistuttu yhteenotto välttämään sillä että olen mm. pistänyt koiran autoon siksi aikaa kun olen ajanut kissan pois, mutta nyt alkaa mennä hermot. Ihan juuri heitän kissaa kivellä tai teen jotain muuta mitä en suurena eläinten ystävänä halua tehdä.

Voisiko joku kissanomistaja vääntää minulle rautalangasta millä oikeudella ne kattinne juoksevat vapaana naapurustossa terrorisoimassa muita? Kuulisin mielelläni tähän jonkun hyvän syyn.

Ihan lain mukaan saavat terrorisoida :)
 
Kyllä nykyajan suurinta hullutsa ja suoranaista eläinraakkäystä on pitää kissoja ahtaassa kerrostalohuoneessa. Kyllä luonnon eläimen pitää päästä luontoon luontoaan touteuttmaan. Ennen elämää yleensäkin kunnoitettiin enempi. Eläimiäkin.
 
vaikka meillä ei kissoja olekaan, vaan koira niin minusta kissan kuuluu olla vapaana. Minusta suorastaan älytöntä pitää sisäkissoja. Meidän koira ajaa iloisesti jokaisen kissan meidän pihalta ja muutenkaan ne ei meitä häiritse, vaikka poikanikin on kissoille todella allerginen. Jos koiran ja kissan välillä tulee tappelu nin sitten tulee, ei sitä voi välttää. Meidän labbis kyllä tosin on niin kiltti, että ei se kissoille mitään tee, kunhan ajelee niitä huvikseen. Tosin kissa voi kyllä saada pahaakin jälkeä aikaan jos esim. silmään osuu, mutta sitten mennään eläinlääkärille. Meidän koirakin on meidän phalla aina vapaana , vaikka ei ole aidattu piha. Ei kukaan ole häiriintynyt, vaikka välillä käy naapurissakin.
 
Auttaisko jos pitäisit mukana vaikka suihkepulloa millä suihkauttaisit kissaa kohden aina kun tulisi liki. Vähän vaikka sitruunaa vedesn sekaan, kissat inhoavat sitä.
 
Kyllä nykyajan suurinta hullutsa ja suoranaista eläinraakkäystä on pitää kissoja ahtaassa kerrostalohuoneessa. Kyllä luonnon eläimen pitää päästä luontoon luontoaan touteuttmaan. Ennen elämää yleensäkin kunnoitettiin enempi. Eläimiäkin.

Luonnoneläimen? Minkä maan luontoon kissa kuuluu, ei ainakaan Suomen.
Se ongelma tässä onkin, että olen eläinrakas ja luonnon ystävä. Jos en olisi, tuo kissa olisi varmaan saanut jo pahasti osumaa.
 
vaikka meillä ei kissoja olekaan, vaan koira niin minusta kissan kuuluu olla vapaana. Minusta suorastaan älytöntä pitää sisäkissoja. Meidän koira ajaa iloisesti jokaisen kissan meidän pihalta ja muutenkaan ne ei meitä häiritse, vaikka poikanikin on kissoille todella allerginen. Jos koiran ja kissan välillä tulee tappelu nin sitten tulee, ei sitä voi välttää. Meidän labbis kyllä tosin on niin kiltti, että ei se kissoille mitään tee, kunhan ajelee niitä huvikseen. Tosin kissa voi kyllä saada pahaakin jälkeä aikaan jos esim. silmään osuu, mutta sitten mennään eläinlääkärille. Meidän koirakin on meidän phalla aina vapaana , vaikka ei ole aidattu piha. Ei kukaan ole häiriintynyt, vaikka välillä käy naapurissakin.

Minulla ei ole sen suurempaa innostusta altistaa koiraani kissan hyökkäykselle eikä käydä paikkauttamassa sitä eläinlääkärillä. Joten ihan en pidä ajatuksesta "jos kissan ja koiran välille tulee tappelu, niin sitten tulee". Parasta olisi jo ihmiset pitäisivät huolta lemmikeistään niin etteivät ne majoitu pihoille, joissa niitä ei kaivata.
Näin aggressiivisesti käyttäytyvää kissaa en ole vielä koskaan nähnyt.
 
[QUOTE="Lissu";22269772]Auttaisko jos pitäisit mukana vaikka suihkepulloa millä suihkauttaisit kissaa kohden aina kun tulisi liki. Vähän vaikka sitruunaa vedesn sekaan, kissat inhoavat sitä.[/QUOTE]

En todellakaan halua että se katti tulee niin lähelle, että osuisin sitä suihkupullolla. Jos se meinaa käydä päälle jo metrien päästä, niin suihkepullon kantama ei ole riittävä väli.

Taidan pyytää jonkun loukuttamaan sen ja viemään jonnekin keskelle ei mitään. Sillähän siitä päästään. Oppiipahan omistaja ainakin pitämään kattinsa sisätiloissa.
 
et viiti sit selvittää kenen kissa se on?
 
Minulla ei ole sen suurempaa innostusta altistaa koiraani kissan hyökkäykselle eikä käydä paikkauttamassa sitä eläinlääkärillä. Joten ihan en pidä ajatuksesta "jos kissan ja koiran välille tulee tappelu, niin sitten tulee". Parasta olisi jo ihmiset pitäisivät huolta lemmikeistään niin etteivät ne majoitu pihoille, joissa niitä ei kaivata.
Näin aggressiivisesti käyttäytyvää kissaa en ole vielä koskaan nähnyt.

et ole sitten montaa nähnyt. Ainahan kissat puolustautuu nostamalla karvat pystyyn ja sähisevät, varsinkin kissat jotka on tottuneet koiriin. Ja kyllä kissa karkuun juoksee, aivan varmasti. Meillä ei ole ikinä kissa koiran kimppuun käynyt, vaikka niitä ajeleekin pihalta ja minusta kissalla on täysi oikeus puolustautua koiraa vastaan, aivan kuten koiralla on kissa vastaan.
 
Yhteistyössä