Millä konsteilla olette pystyneet "unohtamaan", että yritetään vauvaa?

[niinväsynyt]

No joo ehkä vähän kehno otsikko, mutta aina hoetaan ettei saisi stressata ja murehtia liikaa vaan ennenminkin pitäisi yrittää unohtaa koko yrittäminen. Aluksi asiasta haaveilu oli sellaista positiivista ja muistaakseni oli hyvällä mielellä asian suhteen kun odotti, että varmaankin ensikuussa saa positiivisia uutisia.

Nyt tätä yritystä on kestänyt kolme vuotta ja kokoajan tuntuu, että asia stressaa enemmän ja enemmän. Jos jompikumpi (mieheni tai minä) edes jossain sivulausessa vahingossa viittaa jotenkin asiaan saa se jommankumman lähes aina suuttumaan. Toinen siis saattaa loukkaantua ja tiuskaista esim. "Älä taas muistuta siitä" kun toiselta on jotain vähänkin aiheeseenliittyvää lipsahtanut ihan huomaamatta. Inseminaatiot kokeiltiin turhaan ja nyt kun olisi tarkoitus kokeilla miten IVF toimii lääkäriajan lähestyessä kumpikin on taas vieläkin herkempi asian suhteen. Esimerkiksi töissä kun työkaverini sanoi "ettet vain olisi raskaana" omasta mielestään vitsinä kun valitin että minulla on jo nälkä, meinasin purskahtaa itkuun. Minulla oli juuri loppunut kuukautiset ja muutenkin olin miettinyt vähän aikaisemmin miten jaksamme taas klinikalla ramppaamisen ja jännittämisen miten käy. Muutenkin huomaan, etten enää viitsisi mennä kahvihuoneeseen jos siellä on paljon porukkaa. En vain kestä sitä iloista nauramista ja jutustelua mihin aikaisemmin osallistuin mielelläni.

En sitten tiedä onko asia vain niin, ettei meitä ole tarkoitettukaan saamaan lapsia koska aiheesta keskusteleminen saa meidät melkein aina riitelemään vaikka aikaisemmin olemme pystyneet keskustelemaan aiheesta kuin aiheesta hyvin. Tuntuu, että aina jompikumpi on niin herkällä tuulella, että loukkaantuu ja tuntee itsensä huonoksi. Kun inseminaatiot olivat menossa tuntui se olevan parisuhteemme kamalinta aikaa vaikka kaikkialla aina toitotetaan, että vauvan yrittäminen on parisuhteen parasta aikaa. Vuorotellen toinen saa tsempata toista ja välillä tuntuu, että aina jompikumpi on alakuloinen. Olen myös alkanut miettiä miten pärjäämme lapsen kanssa kun yritysaikakin on näin vaikeaa. Olemme koittaneet keksiä paljon kaikkea kivaa tekemistä yhdessä, mutta silti tuntuu, että tämä asia kummittelee jossain taka-alalla.

Miten siis olette pystyneet olemaan murehtimatta yritysaikana asiasta? Tuntuu välillä, että asia vain pyörii kokoajan mielessä vaikka tietää ettei asiasta murehtiminen auta mitään, päinvastoin.

 

["mä"]

Mulla oli kaksi keskenmenoa ja yksi kohdunulkopuolinen raskaus . Sen jälkeen yritettiin vuosi lasta sitten päätettiin että tää oli tässä ei enää yritystä vuoteen . Pidetään "taukoa" lapsi saa tulla jos tulee ja katsotaan vuoden kuluttua lähdetäänkö hoitoihin vai mitä tehdään.
2kk tästä päätöksestä olinkin jo raskaana.

 

["vieras"]

meillä autto se että ei puhuttu koko asiasta. enkä varsinkaan kertonyt miehelle milloin ois otollinen aika yrittää, vaikka itse tiesin sen varsin hyvin.

tulin lopulta raskaaksi kun mies alko kitisemään kaupassa että miksi ostan aina vaan yhden pketin kuukautissiteitä kerrallaan, eikö niitä vois ostaa enempi kun niiitä kuitenkin tarvii.. ostin sitten useamman paketin.. lienee selvää ettei niitä kuukautisia sitten enää kuulunut.

 

[yrittäjä myös]

Meillä on sama tilanne, kolme vuotta yritystä takana... En ole itsekään onnistunut saamaan sitä mielestäni, koko ajan mietin vauvaa Olen todella stressaantunut ja masentunut, nyt sain jopa lääkityksenkin masennukseen. Psykologille olen käynyt juttelemassa ja hän oli sitä mieltä että nyt pitäis vain koittaa unohtaa niin kyllä se siitä... Helpommin sanottu ku tehty

 

[:-)]

Sen verran haluaisin tsempata, että ei se tee teistä huonoja vanhempia, että olette nyt pinna kireällä kun lasta ei kuulukaan niin pian kuin odotitte. Teillä on tosi hyvä mahdollisuus vielä saada lapsi, mutta totta kai se yrittäminen on nyt rankkaa! Turhaa asettaa itselleen paineita siitä, että tuosta elämäntilanteesta pitäisi erityisesti nauttia. Siinä vaiheessa kun aloitettu lapsen yrittäminen muuttuu siihen, että "eikö se nyt vieläkään todella tule", niin taitaa useimmilla olla itku herkässä ja hymy hyytyä. Reaktionne ovat ihan tavallisia eikä se tarkoita, että te tai suhde olisivat huonoja.

Malttia toivotan ja myös onnea matkaan, toivottavasti tärppää ennemmin eikä vasta myöhemmin.

 

[niinväsynyt]

En ole minäkään kertonut miehelle milloin on otollinen aika paitsi silloin kun on pakko joten tuskin on seksillä painostamisesta kiinni. Inseminaatioiden aikana oli pikkupakko kertoa kun sperma piti saada purkkiin juuri tiettynä päivänä. Pakkohan noilla poliklinikka käynneilläkin on asiasta puhua koska sinne on usein mentävä yhdessä ja kummallakin tuntuu olevan pakonomainen tarve purkaa asiaa puhumalla. Tosin nyt olemme puhuneet lähimpien kavereidemme kanssa paljon asiasta jolloin ei ehkä niin isoa tarvetta ole puhua miehen kanssa. Muutenkin tuntuu, että olisi aikamoista valehtelua jos kertoisi jonkun muun asian syyksi siihen miksi on surullinen jos toinen kysyy.

 

["joku"]

Joo, ei auttanut meillä asian unohtaminen. Sain uuden työpaikan ja vauvahaaveet jäivät vähäksi aikaa (ei olisi ollut edes sopivaa heti raskautua uudessa työpaikassa). Ehkäisyä ei silti käytetty mutta enpä tullut raskaaksikaan. Tämä oli siis syksyllä. Yritystä takana pari vuotta.

Aloitettiin hoidot tammikussa mutta ei tulosta. Nyt pidetään oikeasti taukoa. En osta ovulaatio tai raskaustestejä ja aion aloittaa joogan Jospa se auttais. Mutta hyvin vaikeaa on pysyä positiivisella mielellä tässä hommassa.

 

[niinväsynyt]

Tsemppiä "joku" toivottavasti teillä parempi tuuri hoidoissa!!
"yrittäjä myös", ehkä minunkin olisi viisasta mennä juttelemaan jonkun psygologin yms. kanssa asiasta. Tosin pelottaa, että kommentiksi tulee vain juurikin tuollainen "unohda asia niin kyllä se siitä".

 

[niinväsynyt]

"joku" hävisi osa lauseesta johonkin. Mutta piti kirjoittaa, että jos jatkatte hoitoja niin toivottavasti on parempi tuuri.

 

["..."]

Meillä auttoi mm. se, että emme onneksi kokeilleen inseminaatiota kuin kerran. Olin jotenkin ihan varma, että se ei toimi minulla, joten onneksi sain lääkärin suostuteltua, ja kokeilimme sitä vain kerran. Sillä mitä kauemmin tuossa prosessissa menee, sitä enemmän sitä pettyy joka kerralla, vaikka luulisi että menisi toisinpäin, ja jotenkin turtuisi tuohon yrittämiseen.

Itselläni auttoi myös se, että onnistuin tekemään omassa päässä selväksi, että ihan sama miten paljon sitä asiaa stressaa, ei se siihen kuitenkaan vaikuta. Jos se lapsi on tullakseen, se tulee vaikka olisi millainen paniikki päällä. Meillä oli takana useamman vuoden yritys, ennen kun menimme edes tutkimuksiin ja sain tuona aikana kuulla varmaan miljoona kertaa sen "mitä enemmän sitä ajattelee ja stressaa, sen vaikeampi on tulla raskaaksi". Tuo vain lisää paineita. Ei se lapsi jää tulematta pelkän stressaamisen tähden, usko pois.

 

[Kais]

Pettymysten kautta, niin monta vuotta, niin monta pettymystä, ettei enää jaksa tressata,
vaikka en ookaan ihan menettäny toivoa raskaudesta.

Pettymystä menkkojen alettua on itketty niin monta kertaa, ettei enää jaksa pettyä eikä itkeä.

Tsemppiä teille, tiedän että on vaikea unohtaa, kun yrittää tulla raskaaksi.
Kuunelkaa omia tunteitanne ja kehoa.