Mulla on joskus ollut samalla luokalla koemenestyksen perusteella aika lailla samanlaiset oppilaat mutta todistukseen kaksi sai kympin ja yksi ysin. Syynä oli se, että kaksi näistä oli kymmenenvuotiaiksi poikkeuksellisen lahjakkaita. He pystyivät jopa lukemaan englanninkielisiä kirjoja ja heidän sanavarastonsa siis luonnollisesti oli paljon laajempi kuin mitä koulukirjoista voi oppia. Yksi näistä kolmesta taas oli sellainen yleislahjakas oppilas, joka osasi kokeissa kaiken, mitä tunneilla oli opittu ja jonkin verran viittasi myös, mutta hän ei ollut englannissa erinomainen vaan "ainoastaan" osasi siis sen, mikä vaadittiin. Nykyään kymppiin siis usein toivotaan erityisharrastuneisuutta jne. ei vain koulussa opittuja asioita.
Ongelma vain on se, että on paljon opettajia, jotka antavat numerot paljon helpommin kuin toiset. Siksipä ei koskaan kannata verrata eri opettajien saatika eri koulujen välisiä numeroita. Vaikka olisi kuinka tarkat ohjeet numeroiden annosta, niin niitä voi kyllä tulkita ja painottaa eri tavalla, joten ei ole ihan niin yksinkertaista sanoa, että numero olisi kokeiden ja tuntiaktiivisuuden keskiarvo. Tuntiaktiivisuudenkin voi arvioida eri tavoilla.
Pääasiahan siis on, että ap:n poika on tosi hyvä englannissa. Sitähän elämässä tarvitaan. Todistusnumero voi hetken harmittaa, mutta eipä niillä numeroilla ulkomailla ravintolassa tilata.