Miksi vielä nykyaikanakin äidit jää yleensä aina yh-äideiksi?

Mulle se sopisi. On pikkasen vaikeaa kun ex asuu ulkomailla.

 

Olisi viikko-viikko-systeemi aika huono, kun isä asuu 500km päässä, niin ei sitä nyt viikottain tuota matkaa ajeta, ei edes joka kuukausi. Tosin meillä isompi ei enää halua edes isälleen, viimeksi oli ollut ilmeisesti hieman vaikeaa siellä ja nyt tuo on päättänyt, että hän ei sinne enää mene. Itse kyllä haluaisin, että menisivät välillä isälleen, mutta toisaalta voinko minä pakottaa, jos toinen ei halua. Toisaalta nuorempi taas haluaa mennä, mutta pari viikkoa erossa toisistaan on noille liian pitkä aika, nytkin jo ikävöivät toisiaan parin päivän eron aikana.

 

Suurin osa eroista tapahtuu, kun lapsi on pieni, silloin ei viikko-viikko systeemi toimi.

Millä perusteella se ei toimi? Meillä on pieniä lapsia (nuorin vajaa 2-v.) ja joitain kertoja on ollut niin, että toinen meistä vanhemmista on ollut useamman päivän pois kotoa. Etukäteen mietitytti, mitenhän se sujuu, mutta ihan hyvin se sujui. Kuitenkin lapset olivat tutun, rakkaan oman vanhemman kanssa sen aikaa, ei jonkun vieraan kanssa! Viikko-viikko -systeemissä voisi vielä järjestää viikon ajalle 1-2 tapaamista vaikka leikkipuistossa tms, jolloin eron ei tarvitse olla kerrallaan niin pitkä.

Ruotsissahan noita vuoroasumisia on enemmän. Suomessa ollaan juututtu ajattelemaan, että toisesta täytyy tulla viikonloppuvanhempi (kahdesti kuukaudessa). Erään ystäväni kohdalla kävi jopa niin, että asiaa puitiin oikeudessa, kun isä olisi halunnut vuoroviikot ja äiti halusi isälle vain kaksi viikonloppua. Oikeus ratkaisi asian äidin tahdon mukaan. Täällä meillä ajatellaan kai, että on tärkeämpää, että lapsella on yksi koti kuin että hänellä olisi kaksi vanhempaa...

 

Mies myös makaa elareita niin ei ole varaa hommata isoa asuntoa jossa lapsilla olisi paikka asua.

Eikö tällainen ajattelu ole aika epäreilua? :O

 

Ero itsessään ei välttämättä tee katkeraksi, mutta sen jälkeen tehdyt lapsen kannalta huonot ratkaisuvat kyrsivät. Sivusta seurannut perhettä, jossa äiti muutti uuden miehensä kanssa yhteishuollossa oleva lapsi mukanaan muutaman sadan kilometrin päähän lapsen isästä. Näitä sitten selvitellään lastenvalvojalla, kun tapaamiset vaikeutuvat ja kallistuvat.

No en kyllä tajua minäkään, miksi tuollaisessa tapauksessa se perheellinen osapuoli muuttaa eikä toisinpäin. Helpompaahan yhden aikuisen on muuttaa kuin kokonaisen perheen. Siis tarkoitan, että miksi äidin uusi mies ei muuta sille paikkakunnalle, jossa äiti jo lapsineen asuu.

 

[QUOTE="Äiti-77";30060123] ja tuo viikko-viikko systemi ei ole todellakaan hyväksi lapsille, ei ole kunnollista kiinteää paikkaa missään, en ole vielä yhtään lasta tavannut jota se palvelisi oireilematta!!! kuinka mobi vanhempi olisi valmis muuttamaan toiseen paikkaan joka toinen viikko?? Ei kukaan!!![/QUOTE]

No riippuu varmaan, mistä syystä se olisi. Vuoroviikoin asuneet lapset/nuoret ovat kyllä itse yleensä olleet sitä mieltä, että vuoroviikot ovat parempi vaihtoehto kuin se, että toista vanhempaa näkisi vain kahdesti kuukaudessa. Paskapuhetta, että ei olisi kiinteää paikkaa missään - eihän se asunto vaihdu aina uudeksi, vaan siinä on kaksi kiinteää paikkaa, kaksi kotia. MIksi aina muutenkin ajatellaan, että asunto - materia - on lapsille tärkeämpi kuin omat perheenjäsenet ja omat vanhemmat? Käsittämätöntä, että ajatellaan jonkun asunnon olevan vaikka nyt omaa isää merkittävämpi asia.

 

Luulet mitä luulet niin kyllä ne elatusmaksut ohjaavat ihmisen ajattelua, varsinkin kun se on yhteiskunnallisestikkin vielä se "oikea" ratkaisu.
Viikko-viikko on varmasti parempi kuin että isä näkee lapsiaan vain kerran-pari kuukaudessa. Ei se tietenkään ÄIDIN mielestä ole hyvä. Lapsilla on todistetustikkin hyvä olla kunnolliset tiiviit välit kumpaankin vanhempaan. Se että laitat monta huutomerkkiä OMIEN mielipiteitesi perään ei tee niistä oikeita.

Tuo viimeinen taas kertookin että ajattelit kaiken vain OMASTA näkökulmasta, kun olisi pitänyt ajatella LASTEN näkökulmasta. Mielestäni on ihan oikein vanhemmille että he muuttavat viikoittain kuin että lapset laitetaan muuttamaan. Eikö Sinun mielestäsi ole hyvä että lapsilla olisi yksi oikea koti? Vieläpä sillätavalla että molemmat vanhemmat ovat yhtäpaljon arjessa läsnä?
Se on vaikeaa.. Ajatella lasten parasta kun se oma läskiperse on kuitenkin NIIN paljon lähempänä..

No mitäs niille täydellisille isille sitten tehdään, jotka eivät viitsi tavata lapsiaan lainkaan ?? Ai niin se on tietenkin sen läskiperse äidin vika kun se haluais että isä tapais lapsiaan ja itse ilmeisesti osaa lukea kysyin juuri että kuinka moni olisi valis itse vaihtamaan paikkaa lasten sijaan, juuri niin että lapsilla olisi se yksi koti ja vanhemmilla kaksi. ja omasta näkökulmat tuo viiro viikko seuraan läheltä kolme tätä systeemiä ja jokaisessa lapset oireilevat jollakin tapaa. On varmasti toki lapsia jotka tähän soputuvat.. Mutta silti se ei ole minusta hyvä ratkaisu!!

 

Olen yksinhuoltaja ja lapsi on yksivuotias. En ikinä ryhtyisi olemaan hänestä erossa joka toinen viikko viikon verran jotta hänen isänsä olisi lapsen kanssa aina viikon. Mielestäni on täysin luontaista että äiti hoitaa enemmän lapsia ja on lapsen kanssa enemmän, mikäli erotaan tai ei muuten olla yhdessä.

Meillä isä näkee lasta tulevaisuudessa joka toinen viikonloppu ja yhden arki-illan/päivän silloin tällöin. Tällä hetkellä näkee päiväaikaan ja on viettänyt pari yötä. Lisäksi on ollut aikoja että on auttanut enemmän. Olemme pystyneet sopimaan nämä hyvin, ja isä ei kyllä ole vaatinut enempää tapaamisia, koska kokee itsekin että äiti on luonnollisempi hoitaja ihan pienelle lapselle. Lisäksi minulla on apuna omat vanhempani ja lastenvahtia olen käyttänyt muutaman kerran akuutteina aikoina.

Minusta ajatus että äiti ja isä olisivat täysin tasavertaisia lapsen hoidossa on jotenkin naurettava. Tietysti suhde voi olla henkisessä mielessä yhtä tärkeä, mutta lapselle voi olla helpompi olla erossa isästään pidempiä aikoja kuin äidistään (ja myös isälle se voi olla helpompaa kuin äidille). Jotkut äidit vaan oudosti irrottavat itsensä kontekstista ja siitä syvemmästä vastuusta ja heivaavat lapsen minne tahansa saadakseen "omaa aikaa" ja ajattelevat että isät hoitavat kyllä lapsia ihan yhtä paljon ja "hehän eivät lapsia pelkästään hoida". Ikään kuin mikään ei elämässä (ainakaan liikaa) muuttuisi kun syntyy lapsi. Sehän on vaan lapsi.

 

Toivon ettei Suomeen myös ikinä rantaudu sellainen vapaamielisempi ajattelu kuin vaikka Ruotsissa. Tälläisessä ajattelussa millään ei ole enää merkitystä ja ajatellaan asioissa itsekkään ajattelutavan mukaan, jossa kaikki on vaan tasavertaista ja mukavaa. Ero on aina kipeä asia, mutta yleensä lapsen joutuvat sen jossain kohti hyväksymään. Äidin suhde lapseen on läheisempi juuri nimenomaan sen materian tasolla. Isän suhde on hoidollisesti vähän pienempi, mikä ei tarkoita sitä, etteikö isä kykenisi hoitamaan lasta, vaan sitä, että suhde on luontaisesti vähän erilainen. Ei vähemmän tärkeä. Voihan äiti hoitaa lapsia vaikka kotona isän asuessa ulkomailla ja silti suhde isään voi muodostua ihan hyväksikin.

Nykyään on aivan kamala trendi meneillään, jossa kaikki tasavertaistetaan, ja millään perinteisellä ja jollain tasolla hyvin ilmeisellä ja itsestään selvällä ei ole enää merkitystä. Tärkeää on tietysti että äidit jollain tavoin vapautetaan siitä syyllisyydestä, että heidän pitäisi olla täysin yksin hoitovastuussa lapsistaan ja kukaan ei auta ja että heidän kuuluu jaksaa ihan kaikki ilman apua ja niska limassa raataa aamusta iltaan. Tämäkään ei tässä maailmassa enää toimi. Se ei silti tarkoita sitä, etteikö olisi jotain hyvin kaunista siitä ajatuksessa että äiti hoitaa lasta ja että äidin suhde on jo elimellisesti (lapsi syntyy äidin kehoon ja kehosta) lapseen hyvin läheinen. Isän rooli on enemmän suojaava, auttava ja tarpeen mukaan myös hoivaava ja hoitava, mutta erilaisella tasolla.

 

Alle 3-vuotiaan lapsen ollessa kyseessä viikko-viikko-systeemi kuulostaa karmeelta. Jos tämäntyyppisiä järjestelyjä löytyy, niin järjestelyt tukevat enempi vanhempien tasavertaisia oikeuksia vanhemmuteen kuin esimerkiksi lapsen perusturvallisuudentunteeseen liittyviä kiintymyssuhdeteorioita. Luulen, että erotilanteissa tätä asiaa eroavat ei pysty hahmottamaan aina oikein. Oon puhunut tästä miehelle, että jos tulisi ero,niin tasan ei 2-vuotiaani olisi äidistään viikkoja erossa, kun se aiheuttaisi aukkoja perusturvallisuudentunteessa, olla erossa ensimmäisestä hoitajasta lapsen silmin asiaa katsottuna tolkuttomia aikoja. Isompien lasten kohdalla tilanne on tietysti eri.

 

Ystävämme teki fiksusti. Erosivat lapsensa äidin kanssa, antoi äidin hoitaa lapsen pienenä ja tapasi itse häntä joka toinen vkonloppu, ja pidempien lomiensa aikaan. Kun lapsi alkoi olla eskari-iässä, haki yksinhuoltajuutta ja nyt saa olla lapsensa kanssa jatkuvasti, äiti tapaa lasta vain harvakseltaan.

 

Eikö tällainen ajattelu ole aika epäreilua? :O

Ajattelu? Tosiasia tämähän on.

 

Alle 3-vuotiaan lapsen ollessa kyseessä viikko-viikko-systeemi kuulostaa karmeelta. Jos tämäntyyppisiä järjestelyjä löytyy, niin järjestelyt tukevat enempi vanhempien tasavertaisia oikeuksia vanhemmuteen kuin esimerkiksi lapsen perusturvallisuudentunteeseen liittyviä kiintymyssuhdeteorioita. Luulen, että erotilanteissa tätä asiaa eroavat ei pysty hahmottamaan aina oikein. Oon puhunut tästä miehelle, että jos tulisi ero,niin tasan ei 2-vuotiaani olisi äidistään viikkoja erossa, kun se aiheuttaisi aukkoja perusturvallisuudentunteessa, olla erossa ensimmäisestä hoitajasta lapsen silmin asiaa katsottuna tolkuttomia aikoja. Isompien lasten kohdalla tilanne on tietysti eri.

No eikö asiaa voisi ratkaista esim. 3 pvää - 3 pvää -tyyppisellä ratkaisulla, tai sitten niin, että sen viikon aikana toinen vanhempi näkee lapsia pari kertaa (vie vaikka leikkipuistoon, tulee sen toisen vanhemman luo käymään, tms)? Kai sen yhden vuoden voisi jotain tällaista pehmeää laskua miettiä.

Olen ystäväni tapauksesta nähnyt, että vain pari viikonloppua kuukaudessa -tyyppinen järjestely käytännössä vieroittaa lapsen isästään niin, että sitten isän luona itketään ja ikävöidään äidin perään, kun isä ei enää tunnu samalla lailla läheiseltä vanhemmalta. Ja omien lasten kohdalla taas olen huomannut, että kun meistä vanhemmista jompi kumpi on joutunut olemaan pois vaikka muutaman päivän, lapset pärjäävät hyvin, koska kumpikin vanhempi on läheinen. 5-vuotias tosin sanoi, että on ikävä, mutta nimenomaan pienemmälle on helpompi kestää erossa olo vanhemmasta, kun sinä aikana paikalla on toinen yhtä läheinen vanhempi.

 

Mun mielestä viikko- viikko systeemi kuulostaa järkyttävälle. Aina. Riippumatta iästä. Miettikää nyt itse, että te asuisitte kahta kotia ja aina viikon jälkeen pakkaatte kassinne ja meette sinne toiseen kotiin.
Tietysti tuollainen sopii jollekkin, mutta itse osaan ajatella asiaa vain omasta näkökulmasta ja mun mielestä se olis ihan kamalaa. Kyllä ihmisellä pitää koti olla. Se yksi paikka, joka on oikeasti koti.
Itse uskoisin, että mikäli eroaisin miehestäni, niin lapset olisi varmaan sillä jokatoinen viikonloppu ja uskon, että isä myös viettäisi lastensa kanssa aikaa arki- iltoina. Toivottavasti meidän perheen ei kuitenkaan tarvitse ikinä näitä asioita sumplia.

 

Ajattelu? Tosiasia tämähän on.

Mutta eikö ole aika epäreilua, että isältä evätään yhteinen aika lasten kanssa sillä perusteella, että hän joutuu maksamaan äidille elatusmaksuja - eikä siksi voi asua yhtä hulppeasti kuin äiti? Voisihan niistä elareista luopua kokonaankin, jos tuntuu että ne vain hankaloittavat asioita...

 

Mutta eikö ole aika epäreilua, että isältä evätään yhteinen aika lasten kanssa sillä perusteella, että hän joutuu maksamaan äidille elatusmaksuja - eikä siksi voi asua yhtä hulppeasti kuin äiti? Voisihan niistä elareista luopua kokonaankin, jos tuntuu että ne vain hankaloittavat asioita...

Ei tämä ole mikään mielipideasia josta voi alkaa vänkäämään. Näinhän se vaan menee.

 

Mutta eikö ole aika epäreilua, että isältä evätään yhteinen aika lasten kanssa sillä perusteella, että hän joutuu maksamaan äidille elatusmaksuja - eikä siksi voi asua yhtä hulppeasti kuin äiti? Voisihan niistä elareista luopua kokonaankin, jos tuntuu että ne vain hankaloittavat asioita...

Kai niistä voi luopua, jos äiti ei koe tarpeelliseksi ja isä ei ole kiinnostunut osallistumaan omien lastensa elinkustannuksiin.

Mun tietojeni mukaan näissä viikko- viikko tapauksissa ei kuitenkaan yleensä makseta elareita.
Mistä seuraa sellainen hassu tilanne, että silloin kummankin vanhemman on ylläpidettävä isoa asuntoa, jota ei kuitenkaan tarvitse puolia kuukaudesta, joka varmaan tulee kalliimmaksi, kuin maksaa elareita sille, jonka luona lapset pääsääntöisesti asuu ja elää.

 

[QUOTE="niin";30060421]Olen yksinhuoltaja ja lapsi on yksivuotias. En ikinä ryhtyisi olemaan hänestä erossa joka toinen viikko viikon verran jotta hänen isänsä olisi lapsen kanssa aina viikon. Mielestäni on täysin luontaista että äiti hoitaa enemmän lapsia ja on lapsen kanssa enemmän, mikäli erotaan tai ei muuten olla yhdessä.

Meillä isä näkee lasta tulevaisuudessa joka toinen viikonloppu ja yhden arki-illan/päivän silloin tällöin. Tällä hetkellä näkee päiväaikaan ja on viettänyt pari yötä. Lisäksi on ollut aikoja että on auttanut enemmän. Olemme pystyneet sopimaan nämä hyvin, ja isä ei kyllä ole vaatinut enempää tapaamisia, koska kokee itsekin että äiti on luonnollisempi hoitaja ihan pienelle lapselle. Lisäksi minulla on apuna omat vanhempani ja lastenvahtia olen käyttänyt muutaman kerran akuutteina aikoina.

Minusta ajatus että äiti ja isä olisivat täysin tasavertaisia lapsen hoidossa on jotenkin naurettava. Tietysti suhde voi olla henkisessä mielessä yhtä tärkeä, mutta lapselle voi olla helpompi olla erossa isästään pidempiä aikoja kuin äidistään (ja myös isälle se voi olla helpompaa kuin äidille). Jotkut äidit vaan oudosti irrottavat itsensä kontekstista ja siitä syvemmästä vastuusta ja heivaavat lapsen minne tahansa saadakseen "omaa aikaa" ja ajattelevat että isät hoitavat kyllä lapsia ihan yhtä paljon ja "hehän eivät lapsia pelkästään hoida". Ikään kuin mikään ei elämässä (ainakaan liikaa) muuttuisi kun syntyy lapsi. Sehän on vaan lapsi.[/QUOTE]

Tuollainen ajattelu ei ollenkaan kuvasta esim. oman perheeni todellisuutta. Meillä on kyllä kaksi lapsille yhtä läheistä vanhempaa. Pikkuvauva-aikana minä äitinä olin varmasti lapsille läheisempi, lähinnä täysimetyksen vuoksi, mutta sen jälkeen tilanne on muuttunut ja isästä on pikkuhiljaa tullut ihan yhtä läheinen ja tärkeä kuin minustakin. Meillä ei ole kyse vanhempien välisen tasa-arvon hakemisesta, vaan kyllä se tulee isiltäkin luonnostaan se lasten kokonaisvaltainen hoitaminen. Meillä ei isä ole mikään äidin pikku-assari.

Jos eroaisimme, niin ihan lasten kannalta olisi paras sellainen järjestely, jossa vanhemmuus edelleen jakautuisi tasa-arvoisesti. Lapsille olisi vähemmän haitallista vuorotella kuin joutua käytännössä melkein kokonaan eroon toisesta vanhemmasta. Meillä ei myöskään ole lapsille helpompaa olla erossa isästä - isompi lapsi ainakin on sellainen isän tyttö, että enemmän hän isän pois ollessa ikävöi kuin minun pois ollessani. Olisin kyllä varsinainen kusipää, jos veisin lapset kokonaan isältään.

Enkä minä tarvitsisi vuoroviikkoja "oman ajan" saamiseen. Itselläni on erittäin mielellään osallistuvat vanhemmat ja myös ystäviä, jotka ovat nytkin hoitaneet mielellään lapsiani ja esim. tyrkyttäneet itseään jopa yöhoitajiksi, jos haluaisimme miehen kanssa kahdenkeskistä aikaa. Ja on meillä joskus ihan lastenhoitajia palkattukin. Joten on näitä vaihtoehtoja - erotilanteessa emme siis miettisi omia intressejämme, vaan lasten kannalta.

 

Noh meillä sai tapella lasten isän kanssa siitäkin kun toi 1krt kahdessa viikossa 2h oli kuulemma liikaa, soitti aina viimeistään puolta tuntia aikaisemmin hakemaan. Omat menot paljo tärkeämpiä, biletetään, ryypätään, etitään naisia. Viimeksi ei maksanut elareita ajallaan kun oli juuri pistänyt 250€ nuuskaan (ja tosiaan ne elarit meillä vähemmän kun tuo summa).
Nyt hänen äitinsä valittaa kun ei koskaan näe lapsenlapsiaan ja vaatii minua käymään hänellä kahvittelemassa, eli hänkään ei halua ottaa vaan lapsia hoitoon vaan vaatii minut aina mukaan ettei tarvi itse vahingossakaan hoitaa ja saa jollekin purkaa elämää, no enpä ole käyny.
Mut ei ne äidit aina niitä veemäisiä oo....

 

Toivon ettei Suomeen myös ikinä rantaudu sellainen vapaamielisempi ajattelu kuin vaikka Ruotsissa. Tälläisessä ajattelussa millään ei ole enää merkitystä ja ajatellaan asioissa itsekkään ajattelutavan mukaan, jossa kaikki on vaan tasavertaista ja mukavaa. Ero on aina kipeä asia, mutta yleensä lapsen joutuvat sen jossain kohti hyväksymään. Äidin suhde lapseen on läheisempi juuri nimenomaan sen materian tasolla. Isän suhde on hoidollisesti vähän pienempi, mikä ei tarkoita sitä, etteikö isä kykenisi hoitamaan lasta, vaan sitä, että suhde on luontaisesti vähän erilainen. Ei vähemmän tärkeä. Voihan äiti hoitaa lapsia vaikka kotona isän asuessa ulkomailla ja silti suhde isään voi muodostua ihan hyväksikin.

Nykyään on aivan kamala trendi meneillään, jossa kaikki tasavertaistetaan, ja millään perinteisellä ja jollain tasolla hyvin ilmeisellä ja itsestään selvällä ei ole enää merkitystä. Tärkeää on tietysti että äidit jollain tavoin vapautetaan siitä syyllisyydestä, että heidän pitäisi olla täysin yksin hoitovastuussa lapsistaan ja kukaan ei auta ja että heidän kuuluu jaksaa ihan kaikki ilman apua ja niska limassa raataa aamusta iltaan. Tämäkään ei tässä maailmassa enää toimi. Se ei silti tarkoita sitä, etteikö olisi jotain hyvin kaunista siitä ajatuksessa että äiti hoitaa lasta ja että äidin suhde on jo elimellisesti (lapsi syntyy äidin kehoon ja kehosta) lapseen hyvin läheinen. Isän rooli on enemmän suojaava, auttava ja tarpeen mukaan myös hoivaava ja hoitava, mutta erilaisella tasolla.

On tärkeää erottaa toisistaan perinteet ja ihmisen luontaiset taipumukset. Sinä rinnastat ne tässä sujuvasti. Nykyisin yhä useammin isät ovat tasavertaisia vanhempia ja ihan luonnostaan se vanhemmuus heiltäkin sujuu - eivät he ole mitään kakkosvanhempia ja äitien apulaisia. Tasavertainen vanhemmuus toimii hyvin. Ja tutkimusten mukaan lapsille on hyväksi se, että heillä on myös läsnäoleva, osallistuva isä. Nykyisin isät eivät ole vain niitä mystisiä kummajaisia, jotka käyvät kotona nukkumassa ja lähtevät aamuisin jonnekin salaperäiseen paikkaan tienaamaan rahaa perheelle.

 

Mun mielestä viikko- viikko systeemi kuulostaa järkyttävälle. Aina. Riippumatta iästä. Miettikää nyt itse, että te asuisitte kahta kotia ja aina viikon jälkeen pakkaatte kassinne ja meette sinne toiseen kotiin.
Tietysti tuollainen sopii jollekkin, mutta itse osaan ajatella asiaa vain omasta näkökulmasta ja mun mielestä se olis ihan kamalaa. Kyllä ihmisellä pitää koti olla. Se yksi paikka, joka on oikeasti koti.
Itse uskoisin, että mikäli eroaisin miehestäni, niin lapset olisi varmaan sillä jokatoinen viikonloppu ja uskon, että isä myös viettäisi lastensa kanssa aikaa arki- iltoina. Toivottavasti meidän perheen ei kuitenkaan tarvitse ikinä näitä asioita sumplia.

Miksi niitä koteja ei voisi olla kaksi? Onhan aikuisiakin, joilla on kaksi kotia - toinen vaikka Helsingissä ja toinen jossain maaseutumaisessa paikassa. Ja kyllä ne molemmat voivat tuntua kodeilta. Ja kyllä minäkin mieluummin asuisin vuoroviikoin kahdessa kodissa, jos sen ansiosta saisin säilyttää läheiset välit kaikkiin perheenjäseniin.

Minua kiinnostaisi, miksi aina lasten kohdalla ajatellaan, että tärkeintä on yksi koti - eikä se, että on kaksi vanhempaa? Miksi asunto, materia, painaa vaakakupissa enemmän kuin ihmiset, oma vanhempi? Sitten samaan aikaan vastustetaan mm. tasa-arvoista avioliittolakia adoption vuoksi, toistellaan kuinka on tärkeää, että lapsella on äiti ja isä - miksi sitten heteroperheiden kohdalla se ei olekaan enää yhtään tärkeää?

 

Mörkö koittaa nyt epätoivoisesti saada jonkun edes väittelemään kansaan. Luovuta jo.

 

Viikko-viikko systeemi ei ole lapsen edun mukainen. Tässä heittopussisysteemissä on kyse enemmän vanhempien oikeuksista kuin lasten oikeuksista.

 

Mies myös makaa elareita niin ei ole varaa hommata isoa asuntoa jossa lapsilla olisi paikka asua.

Elareissa otetaan huomioon asumismenot ja jos ei ole varaa, niin elatusmaksut pienenisivät vastaavasti jotta hänellä olisi varaa asuntoon. Tosin jos hänellä on uusi kumppani niin silloin taidetaan vain laskea puolet asumismenoista.

 

itse asiassa niissä tapauksissa missä isäkin haluaa lähivanhemmaksi, 50% määrätään isälle. Todellisuus vaan on, että isät harvoin haluavat, joten kokonaistilanne on toinen.