miksi vauvoja pitää "ylisyöttää"

gab
Koska vauva ei osaa kertoa kylläisyyden asteestaan, niin mun ajatus oli aina tuupata niin paljon ruokaa kuin suostuu ottamaan. Tiedä sitten oliko siinä paljon ylimääräistä, ihan normaalikokoisia lapsia noista on kuitenkin tullut.
 
jaa-a
Alkuperäinen kirjoittaja tuisku77:
toisilla on kyllä se pahana tapana. ei oo kiva alusta asti venyttää sitä mahalaukkua. Ei siihen perunan päälle tarvita sitä hedelmäsosetta, esim. :whistle:
niin no. ei se vauva syö jos ei ole nälkä. että vihellellään vaan.
 
Pienen vauvan masu on tosiaan todella pieni, vain hiukan pingispalloa isompi eli se tosiaan venyy. Se nyt vain on niin, että vauva tarvitsee ensimmäiset elinviikkonsa/kuukautensa ruokaa usein ja vanhempien vain tarvitsee herätä syöttämään melko usein. Toki tenavissakin on eroja, jotkut syövät enemmän ja harvemmin ja jotkut taas vähemmän ja useammin. Omastakin mielestäni pienen vauvan liiallinen "tankkaus" on hiukan turhaa. Onhan aikuiselle tiuha herääminen rankkaa, mutta eiköhän sitä kannata siinä vaiheessa miettiä kun niitä lapsia tekee.

Nyt kun meillä tyttö (1 v.) syö jo kiinteitä, niin toki satsaan iltaruoassa hiilareihin, joiden avulla jaksaa sitten nukkua kunnon yöunet. Mutta kun ei ne lapset, edes vauvat, syö enempää kuin niihin mahtuu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tuisku77:
toisilla on kyllä se pahana tapana. ei oo kiva alusta asti venyttää sitä mahalaukkua. Ei siihen perunan päälle tarvita sitä hedelmäsosetta, esim. :whistle:
Se ehkä riippuu ihan siitä, minkäikäinen ja -kokoinen vauva on sitä perunaa syönyt ja miten paljon :whistle:
 
vieras
Miten ylisyöttää? Meillä ei ainakaan suostu syömään jos ei ole nälkä. Joskus saattaa syödä vain pari lusikallista, joskus jopa 1,5 purkkia!Ei vauva syö sen takia että sen "tekee mieli", vaan nälkäänsä!
 

Yhteistyössä