H
"Hanna"
Vieras
Mä väitän, että suurin osa meistä kadehtii varakkaita. Kukaan ei tietenkään myönnä asiaa. Eikä mitään lässytyksiä "kadehdin sitä, jos joku on omalla työllään saavuttanut plaaplaaplaa". Fakta on se, että isoa osaa meistä ottaa aivoon se, että jollain menee taloudellisesti hyvin huolimatta siitä mistä tyyppi on rahansa saanut. Uskon, että on niitäkin joita toisten raha-asiat eivät kiinnosta yhtään.
Mä olen tavallinen tallaaja, joka maksaa isoa asuntolainaa ja joutuu yleensä aika tarkkaan miettimään mihin rahansa laittaa. Pärjäämme, mutta isoihin hankintoihin ei aina ole varaa.
Meillä on työpaikalla muutama tyyppi, joista huomaa, että heillä on hyvä taloudellinen tilanne. Eivät kumpikaan koskaan pröystäile tai puhu rahoistaan, mutta molemmilla on usein kivoja uusia vaatteita, merkkilaukkuja, hienosti laitetut kodit ja reissaavat paljon. Herttaisia ja mukavia tyyppejä, mutta jatkuvasti joutuvat kärsimään siitä, että heillä on rahaa.
"Möttösen hienohelma varmaan taas lähtee makuuttaisi läskejään kylpylään syyslomalla" (eikö tyyppi edes ole läski)
"Voi Jeesus toi Laura jaksaa esittää noilla vaatteillaan"
"Näittekö pirkon uuden mekon. Ei edes istunut sille"
"Ei niillä oikeesti ees oo rahaa. Se vaan esittää" joo mäkin oon varma että se vaan esittää" ( oikeasti ei esitä, vaan on nöyrä ja huomaamattoman oloinen ja koskaan ei kerro tekemisiään, muuten kuin jos joku kysyy)
"Vitt* toi Seppo on ärsyttävä"
"Ei mikään gant ees oo kallis merkki, vaikka Leena niin luulee" (ei Leena ole koskaan niin väittänytkään)